11 Ojoinen

Ojoinen on XI kaupunginosa Hämeenlinnassa keskustan luoteispuolella. Se sijaitsee keskustasta pohjoiseen kolmostien molemmilla puolilla. Kaupunginosan pohjoinen raja kulkee Pikku-Parolantietä pitkin ja eteläinen raja Käyräkadun pohjoispuolella, se sijaitsee Pullerinmäen ja Puistomäen välissä.
Ojoisten kylä on ollut tiheään asuttua jo ennen kuin Hämeen linnaa alettiin rakentaa nykyiselle paikalleen. Hämeen linnan tärkeimpänä taloudellisena tukena on kaiken aikaa ollut linnan välittömässä läheisyydessä oleva Ojoisten entinen kuninkaallinen lato- eli karjakartano. Se on vanhin linnan tukikartanoista. Ojoisten kartanon vaiheet kytkeytyvät myös läheisesti Vanajan historiaan Ojoisten kylän ollessa osa sitä. Ojoisten asukkaat kuuluivat Hattulan henkikirjoihin ainakin vuodesta 1719 vuoteen 1827. Myös Rengon pitäjän alueelle ulottui Ojoisten takamaita ja myöhemmin torppia. Maaherran virkatalona Ojoisten kartano oli 1600-luvulla ja vuosina 1810-1848.
Ojoisilla on 1940-luvun puolivälin jälkeen rakennettua omakotitaloasutusta. Rintamamiestalojen ketjut reunustavat karjalaisten paikanniemien mukaan nimettyjä katuja.
Ojoisilla on nykyään runsaasti asutusta.
Ojoisten pelloille rakennettiin kerrostaloja 1970-luvulla. Moottoritie halkoo entisiä peltoja, mutta myös ikivanha Hämeen Härkätie mutkittelee alueen läpi.
Ojoisten muistelmat 1945-2000-luku
Ojoisten pitkäaikainen asukas Wete Myllymaa on kirjoittanut omiin muistitietoihinsa perustuvan Ojoinen Story-Ojoisten asuinalueen synnystä ja kehityksestä vuodesta 1945 vuosituhannelle 2000.
Voit lukea muistelmat täällä (pdf, 1 Mt, 2013)
Viimeksi muokattu
7.5.2013