15 Hätilä
Hätilä on XV kaupunginosa Hämeenlinnan keskustan ja Vanajaveden itäpuolella, aivan rautatieaseman tuntumassa.
Hätilän-Sairion-Asemantaustan alue on Suomen suurin yhtenäinen pientaloalue ja myös yksi suurimpia Pohjoismaissa. 1960- ja 1970-luvuilla Hätilään rakennettiin uusia kerros-, pien- ja omakotitaloja. Varsinkin Aulangontien varsi täyttyi kerrostaloista. Hätilässä sijaitsee mm. Hämeenlinnan Yhteiskoulu ja lukio sekä Tuomelan sivukirjasto. Hätilän palveluihin kuuluu muun muassa S-market ja Aulangontien Apteekki Viipurintien varrella. Perinteikäs HYK on saanut kaikesta vastustuksesta huolimatta lopettamispäätöksen.
Alueen lähidemokratiaelimenä toimii Hätilän-Sairion asukasyhdistys.

Viimeksi muokattu
21.9.2012