36 Mäskälä

Historia

Mäskälän kylä, joka on antanut nimensä hallintopitäjälle, on sijainnut vanhimpien karttojen mukaan Katumajärven niemellä Katisten kartanon nykyisestä tonttimäestä koilliseen. Asutus on selvästi rautakautista, mitä osoittavat Luukkaanlahden kalmisto (nykyään Luukkaanlahti sijaitsee Kantolan ja Keinusaaren kaupunginosien alueella) ja kylän maalla (nykyistä Harviala aluetta) sijaitseva Mantereenvuoren muinaislinna. Mäskälän nimi kuuluu niihin, joita on vaikea selittää, ja se on hyvin harvinainen. Molemmat seikat viittaavat korkeaan ikään.

Mäskälä on niiden kylien joukossa, jotka mainitaan jo vanhimmassa vanajalaisia luetelleessa lähteessä vuonna 1329. Siinä oli vuonna 1543 kuusi taloa. Sen tytärkyliä ovat Idänpää, Tyllilä ja Kankainen sekä luultavasti myös Kappola. Alueeltaan tämä jakokunta on ollut huomattavan laaja.

 


Viimeksi muokattu  24.9.2012

Share
Ilmakuva Mäntyrinteentie