Unicef-vuosi haastaa hämeenlinnalaiset
Unicef-kaupunkivuosi näkyy kaikkien kaupunkilaisten elämässä. Avainsana on osallistaminen eli tarjota asukkaille, erityisesti lapsille ja nuorille mahdollisuus osallistua teemavuoden tekemiseen omassa jokapäiväisessä elämässä.
Unicefin työ ja tavoitteet ovat esillä päiväkodeissa, kouluissa, harrastuksissa sekä lukuisissa liikunta- ja kulttuuritoiminnoissa ja -tapahtumissa. Lisäksi järjestetään useita erillisiä Unicef-kaupunkivuoden juhlatilaisuuksia ja tapahtumia.
- Mukana ovat koulujen ja päiväkotien ohella myös esimerkiksi nuorisojärjestöt, kirjastot, Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arx, Lasten Liikunnan Tuki, teatteri, Verkatehdas, Pysäkki, Unicef-vuoden koordinaattori Mervi Hiltunen antaa esimerkkejä pitkästä osallistujien listasta.
Suomen Unicefin Hämeenlinnan paikallisryhmän puheenjohtaja Anja Leino ja Mervi Hiltunen toivovat kaikkien kaupunkilaisten tuntevan teemavuoden tavoitteet tärkeiksi.
- Jos tässä kaupungissa vuoden 2012 lopulla asenteet ovat muuttuneet nykyistäkin lapsimyönteisemmiksi tavoite on saavutettu.
Lisää uutisia
Viimeksi muokattu
5.12.2011