Palveluasumisen palveluseteli

Palveluasumisen palvelusetelin käyttömahdollisuutta tarjotaan kunnan käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa niille asiakkaille, jotka täyttävät nykyiset ympärivuorokautisen palveluasumisen piiriin pääsyn kriteerit eli heille on tehty SAS-arviointi ja sen tuloksena tehty hoitotasoratkaisu. Vaihtoehtoisesti asiakas voi jäädä kaupungin omien palveluiden piiriin. Jos asiakas on halukas ottamaan käyttöönsä palvelusetelin, kunta antaa palvelusetelipäätöksen yksityiseen palvelutaloon hakeutumista varten. Päätöksestä käy ilmi asiakkaalle myönnettyjen palvelujen laatu ja määrä sekä voimassaoloaika. Asiakas valitsee hyväksytyistä palveluntuottajista sopivan.

Palvelusetelituotteet (hoitoisuustasot)

Palveluasuminen on kohdistettu asiakkaille, jotka tarvitsevat pääsääntöisesti yhden ja satunnaisesti kahden hoitajan apua päivittäisissä toimissaan, mutta tulevat toimeen yksin yöaikaan esimerkiksi turvarannekkeen turvin. Yksilöllisen hoivan tarve on 50 - 79 tuntia / kk. Rava on 2,5‑2,99

Tehostettu palveluasuminen on kohdistettu asiakkaille, jotka tarvitsevat yhden - kahden hoitajan apua päivittäisissä toimissaan jatkuvasti, eivätkä tule toimeen yksin mihinkään vuorokauden aikaan. He tarvitsevat myös öisin jatkuvasti lähiapua (sairaanhoidollista, liikkumis- , hygienia-, kääntö-, ym. apua). Heillä tulee olla turvaranneke. Yksilöllisen hoivan tarve on yli 80 tuntia / kk. Rava on yli 3

Dementiahoiva on tarkoitettu asiakkaille, joille on tehty dementiadiagnoosi. Asiakkaat tarvitsevat jatkuvasti, useita kertoja päivässä, myös yöaikaan, avustamista ja puolesta tekemistä, läsnäoloa, valvontaa ja ohjausta. Asiakas ei ole paikkaan eikä aikaan orientoitunut ja hänellä on karkailutaipumuksia. Dementiahoiva edellyttää henkilökunnan nimenomaista läsnäoloa ympäri vuorokauden. Dementiahoiva tulee toteuttaa yhteisöhoidollisella toimintamallilla.

Vaativa dementiahoiva on tarkoitettu asiakkaille, jolla on em. dementiahoivakuvauksen lisäksi vaikeasta dementiasta johtuen runsaasti käytöshäiriöitä. Käytöshäiriöt ilmenevät aggressiivisuutena huutamisena, repimisenä, riisuuntumisena ja eritteillä sotkemisena. Palvelu on tarkoitettu myös niille asukkaille, jotka sairaudesta johtuen ovat täysin autettavia päivittäisissä toiminnoissa, mm. syömisessä sekä liikkumisessa ja tarvitsevat runsaasti 1-2 hoitajan apua.

Asiakkaina voi olla vanhuksia, vammaisia tai muita asiakasryhmiä, jotka soveltuvat edellä kuvattujen palvelukokonaisuuksien asiakkaiksi.

Palvelusetelin arvo

Palveluseteli myönnetään hoivan ja hoidon osuuteen, jonka arvo määritellään siten, että määritellystä setelin maksimiarvosta vähennetään asiakkaan tulojen mukainen kotipalvelumaksu ja ympärivuorokautisen palveluasumisen maksu 50 euroa/kk .

Palvelusetelin maksimiarvot ovat:

palveluasuminen 1100 €/kk

tehostettu palveluasuminen 1950 €/kk

dementiahoiva 2500 €/kk

vaativa dementiahoiva 2700 €/kk


Palvelusetelin hakeminen ja käyttö

Palveluseteliä haetaan kunnan asumispalveluista vastaavalta henkilöltä. Kunnan viranhaltija tekee päätöksen palvelusetelin myöntämisestä ja arvosta sekä ohjaa asiakasta palvelusetelin käytössä. Sekä asiakkaalle myönnetty palvelu että palvelusetelin voimassaoloaika ilmenevät palvelusetelipäätöksestä.

Asiakkaiden palvelun tarve ja hoitoisuustaso määritellään kokonaisarviointina SAS-työryhmän toimesta. Arvioinnissa käytetään RAVA (Ravatar ohjelma nykyisin) toimintakykymittaria ja MMSE-pisteitä. Ohjeellisina kriteereinä eri asumisvaihtoehtoihin ovat seuraavat RAVA pisteet: palveluasuminen (2,5 - 2,99), tehostettu palveluasuminen (3 tai enemmän).

Palveluseteliasiakas valitsee itsenäisesti tai omaistensa avustuksella itselleen mieluisan palvelutalon kunnan hyväksymien palveluntuottajien joukosta. Lähtökohtaisesti edellytetään, että asiakas voi asua valitsemassaan palvelutalossa elämänsä loppuun asti. Mikäli asiakas löytää itselleen mieluisan tuottajan ao. listan ulkopuolelta, kyseinen tuottaja voi hakeutua palveluseteliyrittäjäksi. Jos palvelua tuottava yksikkö sijaitsee muualla kuin oman asuinkunnan alueella, asiakkaan tai hänen omaistensa on huolehdittava hoitotarvikkeiden tai apuvälineiden kuljetuksesta.

Palvelutalo ja asiakas tekevät keskenään palvelusopimuksen. Asiakas toimittaa kaupungilta saamansa palvelusetelisitoumuksen palveluntuottajalle. Palvelusetelin perusteella palveluntuottaja laskuttaa kaupunkia setelin arvoon asti. Setelin arvon ylimenevän osan palvelumaksusta, sekä vuokran ja ateriat kokonaisuudessaan palveluntuottaja laskuttaa suoraan asiakkaalta palvelusopimuksessa sovittuna ajankohtana.

Hakeutuminen palvelusetelituottajaksi

Hakumenettely

Palveluasumisen palveluseteliyrittäjäksi voi hakeutua jatkuvalla haulla. Palveluntuottajiksi hyväksytään hakijat, jotka täyttävät palveluntuottajan kelpoisuuteen, palvelujen sisältöön ja laatuun liittyvät ehdot sekä palveluseteliin liittyvät kriteerit ja ehdot. Palveluasumisen palvelusetelituottajaksi hyväksymisen kriteerit ovat liitteessä 1.

Palveluntuottajiksi hyväksytään tuottajat, jotka täyttävät hakemuslomakkeessa mainitut palvelun sisältöön ja palveluseteliin liittyvät kriteerit ja ehdot. Hyväksytyksi tulemisesta lähetetään päätös palveluntuottajalle. Asiakkaalle annetaan lista hyväksytyistä palveluntuottajista.

Sopimus

Erillistä sopimusta kaupungin ja palveluntuottajan välille ei tehdä, vaan hakemuslomake allekirjoituksineen ja sitoumuksineen toimii sopimuksena sen jälkeen, kun hyväksymispäätös on tehty. Jos palveluntuottaja ei noudata hakulomakkeessa asetettuja kriteereitä ja ehtoja, sopimus voidaan irtisanoa.

Laskutus ja laadunvalvonta


Palvelutaloon uutena asiakkaana muuttavan asiakkaan palveluseteli on voimassa muuttopäivästä lukien. Palvelutaloon aiemmin itsenäisesti hakeutuneen asukkaan palveluseteli astuu voimaan hoitotasoratkaisun päivämäärästä lukien seuraavan kuun alusta.

Palveluseteliä voi käyttää vain palveluasumisessa hoivan ja hoidon kustannuksiin. Setelin suuruus voi olla korkeintaan hoivasta ja hoidosta perittävän maksun suuruinen. Mikäli asiakkaalle on myönnetty edellä mainittua suurempi seteli, tuottajan tulee informoida asiakkaan setelipäätöksen tekijää.

Palveluntuottaja ilmoittaa ensimmäisen laskun yhteydessä palveluseteliasumisen alkamispäivämäärän. Jos asuminen yksikössä alkaa tai päättyy kesken kalenterikuukauden, palveluntuottajalla on oikeus laskuttaa toteutuneiden päivien osuus palvelusetelin arvosta. Palvelusetelin arvo/päivä saadaan tällöin jakamalla palvelusetelin kuukausiarvo 30:llä. Palveluntuottaja laskuttaa kuntaa kuukausilaskutuksella, jossa samalla koontilaskulla ovat eriteltynä kaikki palvelua käyttäneet asiakkaat. Laskutus tms. lisiä ei hyväksytä maksettavaksi.

Laskutusosoite löytyy asiakkaan palvelusetelisitoumuspäätöksestä, jonka palveluntuottaja saa asiakkaalta. Lasku tulee lähettää viimeistään seuraavan kuukauden 5. päivään mennessä ja laskun yhteydessä tulee olla ilmoitus asiakkaan poissaolopäivistä. Kunta suorittaa korvauksen käytettyjen hoitovuorokausien mukaan.

Poissaolopäivistä hinta määräytyy seuraavasti:

Suunnitellut poissaolot esim. matkan johdosta: palvelusta laskutetaan vain 7. vuorokauteen asti.

Suunnittelemattomat poissaolot, joista ei ilmoiteta etukäteen (esim. sairaalahoito): palvelusta laskutetaan vain 14. vuorokauteen asti.

Kuolemantapauksessa laskutus keskeytetään tapahtumaa seuraavana päivänä.

Palveluntuottaja perii asiakkaalta vuokran vuokrasopimuksen mukaisesti. Aterioiden osuuden voi periä vain läsnäolopäiviltä.

Jos asiakas ei pysty suoriutumaan tuottajan asiakasmaksuista, tuottajan tulee ilmoittaa tilanteesta asiakkaan palvelusetelipäätöksen tehneeseen yksikköön tai palvelusetelipäätöksen tehneelle viranhaltijalle vähintään 2 kuukautta ennen tuottajan ja asiakkaan välisen sopimuksen irtisanomista. Kunta ei vastaa mahdollisista asiakkaan maksamattomista maksuista.

Palvelusetelillä annettavat palvelut kuuluvat kunnan lakisääteisten palvelujen järjestämisvastuun piiriin. Kunnalla on valvontavelvollisuus asiakkaan saaman palvelun laadusta. Tätä varten palveluseteliyrittäjät osallistuvat vanhuspalvelujen vastuualueen laatuseurantaan ja kunnalla on oikeus tehdä tarkistuskäyntejä ao. yksiköihin. Jos asiakas ostaa omalla rahallaan muuta kuin palvelusetelillä korvattavaa palvelua palveluntuottajalta, sovelletaan siihen kuluttajansuojalakia.

Asiakkaan terveydenhuoltopalvelut järjestää palvelusetelin myöntäneen kunnan terveyskeskus siltä osin kuin ne eivät sisälly palveluntuottajan tehtäviin (ks. palvelukuvaukset). Mikäli palveluyksikkö sijaitsee muualla, palvelusetelin myöntäneen kunnan terveyskeskus sitoutuu korvaamaan annetun hoidon kustannukset. Tämä edellyttää, että ilmoitus asiakkaan muuttamisesta palveluseteliyksikköön lähetään palvelusetelin myöntäneen kunnan terveyskeskukseen välittömästi muuton jälkeen. Palveluntuottajan tehtävänä on varmistaa oman kuntansa terveyskeskuksesta, että siellä on valmiutta antaa tarvittava hoito.


Lisätietoja:

Ikäihmisten koti- ja asumispalvelut
Wetterhoffinkatu 2
13100 Hämeeninna

sosiaalityöntekijä Eija Vento-Jokinen p. (03) 621 2893
sosiaalityöntekijä Martta Tommila p. (03) 621 2490
vs. sosiaalityöntekijä Pipsa Häkkinen p. (03) 621 2770

Vammaispalvelut
Kastelli, Raatihuoneenkatu 11
13100  HML

sosiaalityöntekijä Tuula Ruohonen p. (03) 621 2377
sosiaalityöntekijä Ari Niemi p. (03) 621 2266

Hakemus palveluntuottajaksi

Viimeksi muokattu  19.7.2011

Share
Yhteystietoja

Ikäihmisten asiakasohjaus
Palvelunumero palveluohjaajille
puh. 03 621 2870
arkisin klo 9-12

Linkkejä

Vapaaehtoiskeskus Pysäkki 

Yhdistykset Hämeenlinnassa

Yritysksiä Hämeenlinnan seudulla


Kanta-Hämeen POLKKA-raportteja

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan opiskelija!
Olitko harjoittelussa Hämeenlinnan kaupungilla.
Vastaa Cles-kyselyyn


Sosiaali- ja terveysalan järjestöt
Hämeenlinnan seudulla