Romuajoneuvot

Kunta on velvollinen huolehtimaan siitä, että romuajoneuvot poistetaan ympäristöstä. Romuautolla tarkoitetaan arvotonta tai arvoltaan vähäistä autoa, joka on katsottava hylätyksi.

Henkilö- ja pakettiauton viimeisellä omistajalla on oikeus toimittaa vanha ajoneuvonsa kustannuksitta tuottajanvastuun piiriin kuuluvaan järjestelmään hyväksytylle kerääjälle tai esikäsittelijälle ja edelleen romutettavaksi.

Ajoneuvon siirtäminen

Lain mukaan ajoneuvo voidaan siirtää

  • jos se on pysäköity virheellisesti
  • sijoitettu siten, että siitä voi aiheutua vaaraa
  • liikenne tarpeettomasti estyy tai häiriintyy
  • aiheutuu ilmeistä haittaa tienpidolle tai kadun kunnossa- ja puhtaanapidolle.

Siirretyt ajoneuvot ovat noudettavissa siirto- ja varastointikulut maksamalla virka-aikana kolmen (3) kuukauden ajan kuuluttamispäivästä lukien, minkä jälkeen noutamattomien ajoneuvojen omistusoikeus siirtyy kunnalle. Oikeus ajoneuvoon on noudettaessa selvitettävä. Romuajoneuvojen omistusoikeus siirtyy kunnalle välittömästi.

Ajoneuvojen siirtoa koskevaa lainsäädäntöä ollaan parhaillaan uudistamassa.

Ilmoitukset ja lisätiedot

Ilmoitukset romuajoneuvoksi epäillystä ajoneuvosta pysäköinti- ja aluetarkastaja Irma Perelle, puh. (03) 621 2568, irma.pere(at)hameenlinna.fi

Päätökset romuajoneuvoista verkostonhallintapäällikkö Markku Vasama, puh. (03) 621 2330, markku.vasama(at)hameenlinna.fi
 


 


Viimeksi muokattu  15.12.2008

Share
Palvelupiste Kastelli
Tule töihin Hämeenlinnaan!

Hätä- ja palvelunumerot

Avoinna olevat tarjouspyynnöt

Vastaa kyselyihin

Historiallinen museo 100 vuotta

Unicef-vuosi 2012

Perhehoitoyksikkö Kanerva
Hämeenlinnan kaupungin palveluja Facebookissa Hämeenlinnan kaupungin videoita Youtubessa
Virtuaalipolun palvelu

Kehittämiskeskus Oy:n yritysrekisteri

Yhdistystieto.fi