Hyvinvointikeskus Sauvola avautuu Iittalassa syyskuun alussa - www.hameenlinna.fi

Hyvinvointikeskus Sauvola avautuu Iittalassa syyskuun alussa

Iittalassa avautuu syyskuun alussa monen sukupolven hyvinvointikeskus. Hyvinvointikeskuksen on tulossa saman katon alle monta eri toimijaa, joista ensimmäisenä avaa ovensa Kalvolan kirjasto.

Syyskuun ensimmäiset viikot menevät muuttojärjestelyissä ja uusia tiloja käyttöönottaessa, eri toimijat muuttavat vaiheittain uusiin tiloihin.

Katso kuvia Sauvolasta. 

Kalvolan uusi kirjasto aukeaa 1.9.2017 kello 10.00

Kirjastossa on asiakaspalvelua arkisin kuusi tuntia päivässä.

  • maanantaisin ja tiistaisin asiakaspalvelua on klo 12.00 – 18.00 ja
  • keskiviikosta perjantaihin klo 10.00 – 16.00, jolloin myös kaupungin palvelupiste palvelee.

Tämän lisäksi kirjastoa voi käyttää itsepalvelulla joka päivä – myös viikonloppuisin – kello 7.00 – 21.00. Itsepalvelu tarkoittaa sitä, että kirjaston ovet ovat auki ja aineistoa voi lainata ja palauttaa automaatilla. Tarvitset vain kirjastokortin ja tunnusluvun. Jos sinulla ei vielä ole tunnuslukua, tai olet unohtanut sen, saat sen kirjaston asiakaspalvelusta. Kirjastossa voi itsepalveluaikana myös oleskella ja esimerkiksi lukea lehtiä tai käyttää asiakastietokoneita.

Kirjaston kokoelma on noin 8 000 nidettä, noin 20 lehteä sekä musiikkiaineisto ja elokuvia. Kirjastoon voi myös tehdä varauksia kaikista muista Hämeenlinnan kirjastoista ja hakea varatun aineiston Kalvolan kirjastosta.  Kirjastosta löytyy myös kaksi kiinteää tietokonetta. Kirjaston tiloihin kuuluu myös kabinetti, jota esim. yhdistykset voivat varata kokouksiaan varten.

Syksystä lähtien kirjastoauto Bella pysähtyy kerran viikossa Iittalan yhtenäiskoulun ja päiväkodin pihalla tiistaisin 9.20 - 11.30. Kirjastoauto palvelee myös muualla Kalvolan pitäjän alueella.

Kirjasto on kalvolalaisten yhteinen tila, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia mm. kirjailijavierailuja, lukupiirejä, toimintatuokioita lapsille elokuvia ja tehdään yhteistyötä eri yhdistysten kanssa.

Lisätietoja:

  • Kirjastonhoitaja Ulla Hämäläinen-Pelli, (03) 621 3633, ulla.hamalainen-pelli(at)hameenlinna.fi
  • Palvelupäällikkö Irmeli Isokivijärvi, (03) 621 3632, irmeli.isokivijarvi(at)hameenlinna.fi
  • Kabinettitilasta voi tiedustella osoitteesta sauvola.tilavaraukset(at)hameenlinna.fi.

Fazerin ravintolan toiminta alkaa 4.9.2017

Fazer Amica avaa monipuolisen kaikille avoinna olevan kahvila-lounasravintolan Sauvolan pääsisäänkäynnin yhteyteen. Ravintolaan voi kuka tahansa tulla nauttimaan perinteisten kahvilatuotteiden lisäksi herkullisen aamiaisen, lounaan, keittolounaan tai ottaa lounassalaatin mukaan työpaikalla nautittavaksi. Talossa asuvilla on mahdollisuus ostaa myös päivittäisiä elintarvikkeita ja ruoka-annoksia mukaan pakattuna omaan kotiin vietäväksi ja myöhemmin vaikkapa iltapalana nautittavaksi.

Valmistamme ateriat itse paikan päällä ja leivomme päivittäin tuoretta leipää ja leivonnaisia.

Tilauksesta valmistamme erilaiset tarjoilut juhliinne tai voit noutaa herkkuja muuten vain kotiin vietäväksi.

Aukioloajat: Ma - Pe klo. 7.30 – 17 ja La- Su klo. 7.30 -15

Tervetuloa uuteen Amicaan!

Lisätietoja:

Ikäihmisten vuokra-asuntojen asukkaat muuttavat 1.9.2017 alkaen

Hyvinvointikeskus Sauvolassa on ikäihmisille suunniteltuja esteettömiä vuokra-asuntoja. Asunnot vuokraa Hämeenlinnan Vanhusten Asuntosäätiö. Ensimmäiset vuokralaiset aloittavat muuttonsa 1.9.2017. Ikäihmisten vuokra-asunnot ovat herättäneet runsasta kiinnostusta kalvolalaisten keskuudessa ja kaikki asunnot ovat nyt vuokrattuina.

Lisätietoja:

  • Kiinteistösihteeri Sonja Lohenoja, 010 228 7017, sonja.lohenoja(at)realia.fi
  • Toimitusjohtaja HVAS, Heikki Meriläinen, 010 228 7005 

Ikäihmisten palvelut käynnistyvät Sauvolassa syyskuun alussa

Hyvinvointikeskus Sauvolaan muuttaa nykyisen Koivurinteen palvelukeskuksen asiakkaat tiistaina 5.9.2017. Hyvinvointikeskuksessa tarjotaan ympärivuorokautista pitkäaikaishoivaa tehostettuna palveluasumisena. Sauvolassa tarjotaan myös ikäihmisten lyhytaikaishoivaa sitä tarvitseville.

Sauvolaan muuttavat myös kotihoidon työntekijät. Hämeenlinnassa toimii yhdistetty kotihoito, johon sisältyvät kotipalvelun ja kotisairaanhoidon tehtävät. Kalvolan kotihoidon toiminta-alue on koko Kalvolan pitäjän alue, johon kuuluu myös Hyvinvointikeskus Sauvola.

Ikäihmisten päivätoiminta siirtyy hyvinvointikeskukseen ja aloittaa toimintansa uusissa tiloissa syyskuun ensimmäisellä viikolla. Sauvolassa on monitoimitiloja, joita voi varata käyttöönsä.  Sauvolaan tulee myös kuntosalilaitteita, jotka on valittu ikäihmisien tarpeita silmälläpitäen.

Lisätietoja:

  • Palveluvastaava Miia Lehtonen, (03) 621 5052, miia.lehtonen(at)hameenlinna.fi
  • Palveluyksikön esimies Päivi Lindqvist, (03) 621 5039, paivi.lindqvist(at)hameenlinna.fi
  • Monitoimitiloista voi tiedustella osoitteesta sauvola.tilavaraukset(at)hameenlinna.fi

Ikäihmisten asiakasohjausyksikön neuvontaa

Ikäihmisten asiakasohjausyksikön palveluneuvojat tarjoavat ikäihmisille ja heidän läheisilleen palveluihin liittyvää neuvontaa ja ohjausta. Asiakasohjausyksikön palveluohjaajat tekevät palvelutarpeen arvioinnin sekä tarvittavat päätökset palveluiden myöntämisestä.

  • Ikäihmisten palveluneuvonta arkisin 9.00–16.00, (03) 621 3103, ikaihmisten.neuvonta(at)hameenlinna.fi

Kalvolan terveysaseman toiminta aloittaa uusissa tiloissa maanantaina 11.9.2017

Kalvolan terveysaseman toiminta siirtyy kokonaisuudessaan uusiin tiloihin Sauvolan hyvinvointikeskukseen, jossa ovet avautuvat maanantaina 11.9.2017. Hyvinvointikeskus Sauvolaan muuttavat kaikki vanhan terveysaseman palvelut; avosairaanhoidon ja hammashoidon sekä Fimlabin näytteenottopisteen palvelut löytyvät jatkossa uusista tiloista.

Kalvolan terveysaseman muutto tapahtuu 6.-8.9 2017, jolloin terveysasema on suljettuna. Tänä aikana asiakkaat voivat soittaa Kalvolan terveysaseman numeroon 03 621 9525, josta heidät ohjeistetaan ja kiireellisissä asioissa tarvittaessa ohjataan Idänpään terveysasemalle.

Pyydämme asiakkaitamme hoitamaan kiireettömät asiat ja reseptien uusinnat ennen tätä tai sulun jälkeen.

Lisätietoja:

  • Palvelupäällikkö Satu Aaltonen, (03) 621 9705, satu.aaltonen(at)hameenlinna.fi


Aikuissosiaalityöntekijän vastaanotto 

Aikuissosiaalityöntekijän vastaanotto muuttaa myös Hyvinvointikeskus Sauvolaan vanhan terveysaseman tiloista. Sosiaalityöntekijä ottaa asiakkaita vastaan ajanvarauksella. 

Viimeksi muokattu: 31.8.2017