Tapahtumahaku

Tubi – unohdettu keuhkotauti

Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna

vapaa pääsy

Tuberkuloosi oli 1900-luvun alussa pelätty kansantauti, joka tappoi lähes 10 000 suomalaista vuodessa. Vaikutus yhteiskuntaan oli laaja, ja monet perheet menettivät läheisiään. Sadassa vuodessa tilanne on muuttunut täysin. Nykyään Suomessa tavataan vain 300 tapausta vuodessa.

Tubi-näyttelyssä tutustutaan hämeenlinnalaisiin keuhkotautiparantoloihin, parantolaelämään, taudin hoitomuotoihin ja tuberkuloosin vastaiseen valistukseen. Inhimillisellä tasolla vaikuttavimpia ovat taudin sairastaneiden kokemukset.

Tuberkuloosin kitkeminen on ollut osa suomalaista menestystarinaa, matkaa kohti kehittynyttä pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Osittain tauti on jo meillä unohdettu, vaikka esimerkiksi keuhkojen röntgenseulonnat lopetettiin vasta 1989. Maailmalla tautiin sairastuu edelleen noin 9 miljoonaa henkeä vuodessa ja heistä 1,5 miljoonaa kuolee. Erityistä huolta aiheuttavat tuberkuloosibakteerikannat, jotka ovat tulleet vastustuskykyisiksi monille lääkkeille.

Museo Skogster on Hämeenlinnan kaupunginmuseon päätoimipiste, vapaa pääsy. Opastetut kierrokset Tubi-näyttelyssä päivittäin klo 13.00.

lisätietoa


Tapahtumasarjan tapahtumat