Hämeenlinnaan Sibeliuksen Metsä

Kaupunki hakee ELY-keskukselta n. 100 hehtaarin luonnonsuojelualueen perustamista Aulangonjärven itäpuolelle.

Hämeenlinnan kaupunki hakee (kh 18.12.2017 § 566) Hämeen ELY-keskukselta noin sadan hehtaarin yksityismaiden luonnonsuojelualueen, nimeltään Sibeliuksen Metsän perustamista omistamilleen maille Aulangonjärven itäpuolelle eli Aulangon näkötornista näkyvän kansallismaiseman alueelle. Metsä sijaitsee kansallisen kaupunkipuiston alueella. Hämeenlinnan kansallinen kaupunkipuisto on Suomen ensimmäinen ja maailman toinen ja se perustettiin tammikuussa 2001.



Alue sijoittuu Natura 2000 -verkoston ja kansallisen kaupunkipuiston alueelle ja on laajuudeltaan noin 97 hehtaaria. Sibeliuksen Metsän perustamisen lähtökohtana on, että se ei rajoita merkittävästi nykyistä virkistyskäyttöä (mm. Aulangonjärven retkeilypolku, ratsastusreitit ja ladut). Nykyistä hoito- ja käyttösuunnitelmaa on täydennetty huomioimaan paremmin luonnonsuojelualueen hoidon tavoitteet.
Alueella on huomattava välillinen taloudellinen merkitys osana Aulangon matkailun kokonaisuutta.

Metsä inspiroinut Finlandian sävellyksessä
Sibeliuksen Metsän -luonnonsuojelualueen perustamisella vahvistetaan Hämeenlinnan asemaa Sibelius-kaupunkina suojelemalla valtakunnallisesti arvokas maisema ja luonnonympäristö, jossa Sibeliuksen Finlandiakin on saanut inspiraationsa.

Nuori Sibelius viihtyi metsässä, liikkui Aulangon alueella ja tunsi jo ennen näkötornin rakentamista tämän runebergiläis-topeliaanisen näköalapaikan, jolta avautuivat metsäiset näkymät suunnitellun suojelualueen suunnassa.

Suomi 100-vuoden kunniaksi
Uuden suojelualueen perustaminen on käynnistetty Suomi 100 -vuoden kunniaksi, osana Luontolahjani satavuotiaalle  -hanketta. Hämeenlinnan kaupunginhallitus on tehnyt asiassa päätöksen 18.12.2017.

Aulangon näkötornista avautuva maisema on metsäinen ja muodostaa ainutlaatuisen kokonaisuuden lähellä kaupunkikeskustaa. Aulangonjärven itäpuolelle sijoittuva alue täydentää luonnonarvoiltaan valtakunnallisesti arvokasta Aulangon kokonaisuutta.

Metsäkirkkomainen tunnelma
Sibeliuksen metsän ydinalueita ovat Käärme- ja Levonkallioiden ympäristö, Levonhaka ja alueella kulkevan ulkoilureitin ympäristö. Korkeiden puiden luoma metsäkirkkomainen tunnelma on ydinosan hoidossa keskeinen tekijä. 

Sibeliuksen Metsän luontotyyppejä ovat boreaaliset luonnonmetsät, lehdot, kalliot, korvet, norot, lähteet ja rantametsät. Monipuoliseen linnustoon kuuluvat mm. sääksi, viiru- ja lehtopöllö, pikkutikka ja idänuunilintu. Puu- ja pensaslajistoa edustavat mm. pähkinäpensas, metsälehmus, näsiä, lehtokuusama ja koiranheisi. Huomionarvoisia kasveja ovat lehtoimikkä, lehtopähkämö, lehto-orvokki, jänönsalaatti, kevätlinnunherne ja mustakonnanmarja sekä turrisammal. Sieniharvinaisuuksiin kuuluu silmälläpidettävä sysikieli. Alue on sopivaa liito-oraville ja lepakoille.

Sibeliuksen Metsän alueella on Museoviraston rekisterin mukaan kaksi kiinteää muinaisjäännöstä.

Taustatietoa,  Heli Jutila (pdf)

Lisätiedot:
Ympäristöasiantuntija Heli Jutila, Hämeenlinnan kaupunki, puh. 03 621 3761/050 544 2005, heli.jutila(at)hameenlinna.fi
Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo, Hämeenlinnan kaupunki, puh. 03 621 2300, juha.isosuo(at)hameenlinna.fi

Viimeksi muokattu: 21.12.2017