Kehittyvä Hämeenlinna



Visionsa mukaan Hämeenlinna on uudistuva ja palveleva, kestävästi kehittyvä, luonnonkaunis ja viihtyisä rantakaupunki Etelä-Suomessa. Meneillään ja suunnitteilla on tälläkin hetkellä visiota tukevia innovatiivisia hankkeita – kestävää kehitystä ja kaupungin historiaa sivuuttamatta.

Kaupungin keskustan länsireunaan, moottoritien päälle nousee tulevaisuudessa kauppakeskittymä, hotelli ja asuntoja. Hieman edemmäs, moottoritien varteen, Kirstulaan ollaan suunnittelemassa Euroopan suurinta autojen vähittäiskaupan keskusta.

Kaupungin keskusta on laajenemassa myös Etelärantaan, jonka suunnitelmat ovat parhaillaan työn alla. Pidemmän aikavälin tähtäimessä ovat myös Suomen olympiahistoriaan kuuluvan Ahveniston uimalan ja koko alueen mahdollisuuksien parempi hyödyntäminen. Asuinalueita rakennetaan ja yritysalueita laajennetaan.

Tämän sivuston kautta voit tutustua erilaisiin Hämeenlinnan hyvinvointipalveluja kehittäviin projekteihin.


Viimeksi muokattu  9.2.2012

Share
Palvelupiste Kastelli
Tule töihin Hämeenlinnaan!

Hätä- ja palvelunumerot

Avoinna olevat tarjouspyynnöt

Historiallinen museo 100 vuotta

Unicef-vuosi 2012

Latu- ja kenttätiedote
Lähiökesksuten logo
Hämeenlinnan kaupungin palveluja Facebookissa Hämeenlinnan kaupungin videoita Youtubessa
Virtuaalipolun palvelu Kylä kaupungissa -projektin yhteistöpalvelu Iittalassa ja Jukolassa

Kehittämiskeskus Oy:n yritysrekisteri