Ajankohtaista
HUOM! Muutoksia liikennejärjestelyihin tulee työmaan työvaiheiden takia myös työviikon aikana ja tietoja täydennetään tänne jatkuvasti.
Viikko 20
- Moottoritiellä liikennejärjestelyjä ma 14.5. Yksi kaista käytössä kumpaankin suuntaan.
- Kaivokadun ja Palokunnankadun risteyksessä oikealle kääntyminen on kieleltty vesihuoltotyön vuoksi.
- Turuntien sillalla käytössä uusi tilapäisen sillan ajoreitti. HUOM! Huomioi muuttuneet väistämisvelvollisuudet Eureninkadun-Turuntien risteyksessä
- Turuntien sillan purkamisen ajankohta selviää viikon alussa.
Päivitetty työmaa-aluekartta viikolle 20.
Viikko 19
-Huom! Turuntien sillan purku siirtyy katuverkossa tapahtuneen jätevesiputken rikkoutumisen vuoksi. Uusi purkuaika ilmoitetaan myöhemmin.
-Katetyömaata ympäröivillä kaduilla on käytössä yksisuuntainen kehä.
-Kaivokadulla liikennejärjestelyt muuttuvat perjantaina 11.5.2012 pumppaamon kaivuutyön vuoksi.
-Raatihuoneenkadulla alkaa kadun saneeraustyöt 7.5.2012. Pysäköintikielto Saaristenkadun ja Kaivokadun välillä työn valmistumiseen saakka (arviolta elokuu 2012). Ajoreitit kiinteistöille säilyvät.
-Huomioi muuttuneet väistämisvelvollisuudet Eureninkatu-Lahdensivuntien-Paasikiventien risteyksessä
-Autoilijat huomioikaa SUOJATEITÄ työmaa-alueella
Työmaa-aluekartta viikolle 19
Siltojen purku ja väliaikaiset väylät
- Paasikiventien ja Turuntie siltojen liikenne ohjataan uusille nykyisien siltojen viereen valmistuville väliaikaisille silloille ennen nykyisten siltojen purkua.
- Paasikiven silta purettiin huhtikuussa 2012 ja Turuntien silta toukokuussa 2012
- Siltojen purkamisen työmaa-alue eristetään laajalta alueelta sulkunauhoin turvallisuussyistä. Työmaa-aluetta kannattaa pyrkiä välttämään purkuaikoina, koska liikenne saattaa ruuhkautua.
- Molempien siltojen purkamisen ajaksi moottoritien liikenne ohjataan vuorokauden ajaksi Kaivokadulle ja Eureninkadulle.
- Purkuajankohdiksi on valittu lauantai-sunnuntai, koska silloin liikennevirrat ovat moottoritiellä vähäisimmät.
- Siltojen purkuaikoina poikittaisliikenne itä-länsi – suunnassa voi hankaloitua ja hämeenlinnalaisten kannattaa pyrkiä välttämään katetyömaan seutua ja hakea korvaavia kiertoreittejä
- Helsingistä pohjoiseen matkaavia ihmisiä kannustetaan etsimään korvaavia reittejä
Liikenne yksisuuntaiseksi silloilla kevääseen 2013
- Paasikiventien ja Turuntien silloilla liikenne on muutettu yksisuuntaiseksi. Paasikiventietä pääsee ajamaan vain lännestä itään ja Turuntietä vain idästä länteen. Tämä järjestely kestää kevääseen 2013.
- Liikennejärjestelyt on merkitty väylille ja liikennettä ohjataan opastein siten, että turvallinen liikkuminen niin autoilijoille kuin kevyemmälle liikenteelle turvataan.
- Karttakuva liikenteen suunnista silloilla.
Linja-autoreitteihin muutoksia huhtikuussa 2012
Bussiliikenteen reitit ja pysäkkijärjestelyt muuttuvat väliaikaisesti katetyömaan yksisuuntaisen liikennöinnin takia. Eniten muutos vaikuttaa kaupunkiliikenteeseen lännestä itään.
Väliaikaisena reittinä ajetaan Turuntie - Eureninkatu - Paasikiventie - Saaristenkatu – Palokunnankatu. Pysäkit Hallituskadulla ja Kasarmikadulla jäävät reitiltä sivuun. Korvaava pysäkki järjestetään Palokunnankadulle lähelle Saaristenkatua.
Lue tiedote aiheesta...
Paalutustyöt
Moottoritien tunnelin paalutustyöt Paasikiventien ja Turuntien siltojen välisellä alueella alkoivat viikolla 43 keskiseinän paalutuksella. Työ jatkuu itäseinän ja länsiseinän paalutuksella loppuvuoden 2011 aikana ja alkuvuonna 2012.
Paalutustyötä tehdään ma - pe klo 7-21 ja tarvittaessa myös lauantaina klo 8-16 välisenä aikana. Paalutustyö ei jatku yhtenäisesti vaan keski- itä ja länsiseinän paalutuksen välissä on tauko.
Tärkeitä kohtia rakentamisaikataulussa
- siltojen purku huhti- ja toukokuussa 2012 > liikenne silloilla yksisuuntaiseksi
- Turuntien alikulkutunnelin rakentaminen kesä-elokuussa 2012
- kaukolämpösillan rakentaminen elokuussa 2012
- liikenne Paasikiven uudelle sillalle lokakuussa 2012
- liikenne Turuntien uudelle sillalle joulukuussa 2012
- liikenne Kaivo- ja Eureninkaduilla kaksisuuntaiseksi kesällä 2013
Viimeksi muokattu
16.5.2012