Vallu Vankilarotta seikkailee Vankilamuseolla

Tapaat Vallun seuraavan kerran talvilomien aikaan 16.2.–10.3.2013
Toistuvista juustovarkauksista tuomittu, sittemmin tapansa parantanut Vallu Vankilarotta seikkailee koulujen syys- ja talvilomilla Vankilamuseolla. Kesällä Vallun tapaat heinäkuussa lastenfestivaali Hippaloiden aikaan. Vankilatuomion suorittamisen jälkeen Vallu jäi museoksi muutettuun vankilaan asumaan ja esittelee museota apuvahtina aina silloin tällöin vieraille, mieluiten lapsille.
Syksyisin ja kevättalvella Vallu piilottaa omia ja ystäviensä kuvia ympäri museota. Vallu on myös melkoinen tehtävänikkari ja museosta löytyy erilaisia tehtäväpisteitä. Niiden löytämisessä ja ratkaisemisessa auttavat Vallun jättämät tekstit, joita tutkimalla tutustutaan myös Vallun tarinaan. Vallun vieraat saavat oman tunnistekortin, johon voi piirtää oman kuvansa ja painaa omat sormenjälkensä. Kesällä Hippaloiden aikaan Vallu ystävineen on museossa piilosilla. Löydätkö heidät kaikki?
Vankilamuseon Vallusta on kasvanut melkoinen suosikki, ja Vallun kierroksille tullaan yhä uudestaan. Vallun tarinaseikkailu pehmentää pienempien vieraiden museokäyntiä muutoin karussa vankilaympäristössä.
Museokaupoista voi hankkia myös oman Vallun. Kankaasta valmistettu pehmo-Vallu on puettu aidosta vankilasarkasta ommeltuun liiviin. Vallu-pehmo on todellinen linnakundi: pehmot valmistetaan Hämeenlinnan vankilan ompelimossa.

Viimeksi muokattu
5.12.2012