Heinäkuun esine
Liian moderni piano
Muuan Hämeenlinnassa syntynyt Pikku-Janne osoitti musikaaliset taipumuksensa jo varhain. Jo viisivuotiaana hän alkoi tapailla säveliä. Pian hän sai jo opetusta pianonsoitto-opettajatädiltään. Pianon soitto taisi tuottaa kuitenkin enemmän tuskaa kuin nautintoa: kun Janne-poika löi väärän sävelen pianosta, myös täti löi sormille sukkapuikolla.
Muutakin hankaluutta soittamisessa oli. Jannen kodin piano oli taffelipiano, jonka viritys oli ¾ askelta liian matala. Myöhemmin säveltäjämestarina mainetta niittänyt Jean Sibelius muisteli uuden pianon aiheuttamaa järkytystä: ”Koko maailmani olivat siinä, ja kun hankittiin uusi piano, jonka viritys oli normaali, särkyi kaikki, vieraannuin siitä ja aloin siirtyä viulun kannalle.” Jannen absoluuttinen sävelkorva ei kestänyt sitä, että piano ei soinut niin kuin hän olisi edellyttänyt. Niinpä nuorukaiseksi vartuttuaan Janne valitsi instrumentikseen viulun. Pianon soitto ei lahjakkaalta nuorukaiselta kuitenkaan jäänyt.
Kerrotaan, että kouluvuosinaan Janne ilmaisi sanottavansa soittamalla. Koulutovereiden kesken riitti huvia, kun jokainen vuorollaan matki jotakuta tuttua opettajaa tai koulutoveria ja toisten oli sitten matkimisen kohde arvattava. Omalla vuorollaan Janne menikin pianon ääreen ja soitollaan imitoi tuttuja niin, että jokainen matkittava oli helposti tunnistettavissa. Piano välitti myös soittajansa mielipahan tunnot ja itsepuolustukset mummon nuhteisiin.
Piano säilyi perheessä. Sibeliuksen syntymäkodille pianon on lahjoittanut Jean Sibeliuksen tytär Heidi Blomstedt. Tämän pystypianon on valmistanut Ed. Westermayer 1870-luvun puolivälissä Berliinissä. Nyt piano on itseoikeutetusti museovieraiden ihailtavana Sibeliuksen syntymäkodissa.
Kristiina Kestinen
Viimeksi muokattu
10.2.2012
