Kesäkuun esine
Penny Black

Ennen puhelimen, Facebookin ja chattailyn keksimistä yhteydenpito hoidettiin kirjeitse. Kirjeenvaihto saavutti jo varhain suuret mittasuhteet. Esimerkiksi Lutherin työtoveri Philipp Melanchthonin (1497-1560) jäämistössä on yli 10 000 kirjeen laajuinen kirjeenvaihto. Vanhin tiedossa oleva Suomessa kirjoitettu kirje on vuodelta 1350. Turun linnanvouti Gerhard Skytte kirjoitti Tallinnan, silloisen Räävelin pormestarille.
1700-luvun kuluessa kirjeenvaihto oli jo hyvin runsasta. Vuosisataa luonnehditaan kirjeen vuosisadaksi. Kirjoitustaidon yleistymisen myötä myös tavallisen kansan kirjeet alkoivat liikkua kylästä toiseen. Viestien ja tervehdysten lähettäminen yleistyi edelleen, kun postikortti tuli käyttöön. Sen lähettäminen oli halvempaa kuin oikean kirjeen lähettäminen ja mahdollisti siten viestien vaihdon myös köyhemmän kansanluokan piirissä. Ensimmäinen postikortti lähetettiin Suomessa vuonna 1871 – ennen kuin Ruotsissa tai Venäjällä.
Alun perin maksu kirjeen kuljettamisesta maksettiin suoraan lähetyksen kuljettajalle. Maksusta vastasi lähetyksen vastaanottaja. Tämä oli ongelmallista, sillä mikäli vastaanottajalla ei ollut varaa lunastaa lähetystä kuljettajalta, joutui kuljettaja palaamaan lähettäjän luokse peräämään maksua. Pahimmassa tapauksessa posteljooni jäi ilman maksua, vaikka oli kulkenut kuljetusmatkan edestakaisin.
Ongelmaan keksittiin ratkaisu Englannissa vuonna 1840. Ratkaisu oli postinkuljetuksen ennakkomaksu, jonka suorittamisesta tositteeksi liimattiin lähetykseen postimerkki. Ensimmäinen postimerkki oli Penny Black eli musta pennyn merkki. Suomen ensimmäinen postimerkki julkaistiin 1856. Se oli arvoltaan 5 kopeekkaa.
Penny Black, maailman ensimmäinen postimerkki, on nähtävissä Historiallisen museon Jokapäiväinen paperimme -näyttelyssä.
Tuulia Tuomi
Viimeksi muokattu
10.2.2012