Sadan vuoden tarinat
 |
 |
|
Palokunnankatu 1930-luvun lopulla: Ennen sotia perheemme asui linja-autoaseman liepeillä Palokunnankadulla. Meitä oli kielletty menemästä asemalle autojen sekaan, mutta vanhempi veljeni uhmasi kieltoa usein… Kuvat: Historiallinen museo |
Paperipaino: Isoisäni oli töissä Iittalan lasitehtaalla. Hän aloitti siellä oppipoikana aivan 1900-luvun alkuvuosina. Vähitellen hän eteni verstakon töissä aina puhaltajaksi saakka…
|
Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo syntyi sata vuotta sitten kaupunkilaisten lahjoittamien esineiden ympärille. Juhlavuoden kunniaksi Sadan vuoden tarinat -sarjassa etsitään tavallisten ihmisten tarinoita, joko esineistä tai valokuvista. Hämeenlinnan seudun historiaan liittyvien juttujen ja vanhojen sukutarinoiden ohessa yhtä lailla arkinen 70-luvun esine tai lapsuuden valokuva kiinnostaa rockfestareista puhumattakaan. Nyt on mahdollista kertoa oma tarina.
Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo ja YLE Häme keräsivät yhteistyössä kevään 2012 aikana esineiden ja valokuvien tarinoita, joista kiinnostavimmista tehdään jutut radioon ja nettiin kesän aikana. Kaikki kerätyt tarinat taltioidaan myös museon arkistoon.
Juttusarja alkaa 14.5.
Sadan vuoden tarinat -sarjan lähetykset YLE Hämeellä alkavat 14.5. maanantaina n. klo 9.40 ja jatkuvat samaan aikaan keskiviikkona 16.5., perjantaina 18.5. ja maanantaina 21.5.
Sarjan aloitti 14.5. tarina Kaisa-muorista. Muorin tarinan kertoo hänen tyttärensä lapsenlapsi, Sirkka Kirjavainen Hämeenlinnasta. YLE Hämeen uutiseen
Keskiviikkona Kopla korjaa rikotun karhupyssyn. uutiseen
Perjantaina luvassa muisteloita lapsuudesta Hämeenlinnassa vanhojen kuvien pohjalta.
Viimeksi muokattu
16.5.2012