Toimintakertomukset

Toimintakertomus 2011
(PDF)



Katsaus vuoteen 2011

Hämeenlinnan Taidemuseo edistää aluetaidemuseona kulttuuriperinnön säilymistä ja arvostusta toimialueellaan Kanta-Hämeessä ja huolehtii museotoiminnan yhteistyöstä ja kulttuuriperintöön ja taiteeseen liittyvän tiedon saatavuudesta. Taidemuseo huolehtii osana muistiorganisaatioita alansa kokoelma-, tallentamis-, tutkimus-, julkaisu- ja näyttelytoiminnasta, museokasvatuksesta sekä antaa asiantuntija-apua toimialaansa liittyvissä kysymyksissä.

Hämeenlinnan Taidemuseon kokoelmat muodostavat pohjan taidemuseon identiteetille. Näyttelyiden ja kokoelmien välillä on vuoropuhelua, asiakaslähtöisyys on toiminnan lähtökohta. Taidemuseo järjestää monipuolista näyttelytoimintaa eri yleisöille.

NÄYTTELYT JA YLEISÖTYÖ
Taidemuseon vuoden täytti laadukas ja monipuolinen näyttelytoiminta. Näyttelyiden kävijämäärätavoite ylitettiin. Afrikan tähdet – Ars 11 ja Charles Sandisonin näyttelyiden kävijämäärät ylittyivät arviosta. Nämä näyttelyt saivat myös runsaasti valtakunnallista medianäkyvyyttä. Samoin Tyttö kukkivalla niityllä -näyttelyssä kävi arvioitua enemmän yleisöä.

Näyttelyhankkeissa taidemuseo teki tiivistä yhteistyötä monien eri toimijoiden kanssa: Etelä-Karjalan taidemuseo, Rauman taidemuseo, Kiasma, Oulun taidemuseo, Maaseudun Sivistysliitto, Ars Fennica -säätiö ja Hämeenlinnan Aimokoulu. Taidemuseon piha-alueella olevaan hirsirakennukseen toteutettiin yhdessä taiteilijan kanssa nykytaidenäyttely kesäksi: Pasi Rauhalan Kotimuseo. Kokoelmista tehtiin myös neljä erilaista kokonaisuutta tai teemanäyttelyä.

Taidemuseon yleisötyö on monimuotoista vuoropuhelua taiteesta, lähtökohtana on taiteen saavutettavuus. Palveluita tarjottiin kaikille asiakasryhmille, mutta erityisesti lapsille, perheille ja ikäihmisille. Yleisötilaisuudet, senioripäivät, opastukset ja työpajat kiinnostivat yleisöä.

KOKOELMAT
Kokoelmia kartutettiin kahdeksalla teoksella taidemuseon kokoelmapoliittisten linjausten mukaisesti. Kartuttamisen keskeiset painotukset ovat hämeenlinnalainen ja kantahämäläinen - tekijöidensä kautta tai aiheiltaan alueeseen liittyvä - taidehistoriallinen ja nykytaide sekä kokoelmassa jo edustettuna olevat teokset, teemat ja taiteilijakuvaan liittyvä taide. Talletuksena olevaa Niemistö-kokoelmaa sekä lahjoituksena saatua Vexi Salmen kokoelmaa kartutettiin keräilijöiden toimesta nykytaiteen osalta.

Taideteosten talletuspalvelun valmistelu aloitettiin museokokoelmien teosten sijoittamiseksi kaupungin tiloihin palvelusopimuksen mukaisesti. KDK-hankeavustuksen turvin jatkettiin kokoelmien asiasanoitusta. Vexi Salmen kokoelmasta toteutettiin näyttelyvierailu Rauman taidemuseoon kesällä 2011.

ERITYISHANKKEET
Koko taidemuseota koskeva suururakka oli Hämeenlinnan kaupungin tilaaja-tuottaja -malliin liittyvä palvelukuvausten valmistelu. Taidemuseosta osallistui kaksi työntekijää kaupungin organisoimaan Kuntapalveluiden tuotekehittämisen koulutusohjelmaan. Elämänlaatulautakunnan palvelusuunnitelman 2010-2013 mukaisesti palvelut jakaantuvat seuraaviin kokonaisuuksiin: harrastamisen ja osallistumisen tukeminen, kulttuuri- ja liikuntakasvatus, kulttuuripääoman säilyttäminen sekä kulttuuri- ja liikuntatapahtumat. Taidemuseon palvelukokonaisuudet sisältyvät edellä mainittuihin seuraavasti: kokoelmapalvelut, näyttelypalvelut ja museokasvatuspalvelut.

Parolan leijona -monumentin kunnostushanke toteutettiin OKM:n rahoituksella ja Puolustusministeriön kautta maanpuolustuksen tukisäätiön rahoituksella.

Taidemuseo aloitti kummiluokkatoiminnan syksyllä 2011. Myllymäen koulun 1 B:n ja Lammin Hakkalan koulun 7 D:n kanssa alkoi syventävä lukuvuoden mittainen työskentely. Tämän mahdollisti yhteistyö Hämeenlinnan kaupungin opetuspalveluiden kanssa.

HENKILÖSTÖ
Hämeenlinnan Taidemuseossa oli kertomusvuoden lopussa 11 vakinaista työntekijää. Taidemuseon arkea tehostivat osaltaan yksi projektityöntekijä ja kahdeksan määräaikaista työntekijää. Kertomusvuoden aikana työvalmennuksessa oli kaksi työntekijää. Vakituisen henkilöstön työpanos oli 11 henkilötyövuotta. Lisäksi osa-aikaisista työsuhteista kertyi henkilötyövuosia 0,70. Yhteensä Hämeenlinnan Taidemuseossa tehtiin 11,70 henkilötyövuotta. Pienestä henkilökunnasta ja vähäisistä resursseista huolimatta Hämeenlinnan Taidemuseon toiminta profiloitui näkyvästi valtakunnallisella tasolla.

Taidemuseon henkilöresurssit ovat alimitoitettuja ottaen huomioon kokoelma- ja näyttelytoiminnan kasvaneet tarpeet. Kahden museorakennuksen avoinnapito yhä pienenevillä henkilöresursseilla on erittäin haasteellista.

Hämeenlinnan Taidemuseo on osa Hämeenlinnan kaupungin museopalveluita yhdessä Hämeenlinnan historiallinen museon kanssa. Museonjohtajat toimivat toistensa sijaisena.

Taina Lammassaari
Museonjohtaja

Toimintakertomus 2010
(PDF)



 Toimintakertomus 2009
 (PDF)



Tomintakertomus 2008
(PDF)


 
Toimintakertomus 2007
(PDF)




Toimintakertomus 2006
(PDF)





Toimintakertomus 2005
(PDF)





Toimintakertomus 2004
(PDF)



 

Toimintakertomus (2003)
(PDF)


Viimeksi muokattu  30.11.2012

Share
Asiasanat: museot
 

> Aukioloajat

> Yhteystiedot

> Pääsymaksut

> Kartta

KANSAINVÄLINEN MUSEOPÄIVÄ la 18.5.

Ilmainen sisäänpääsy klo 11-17

Yleisöopastus klo 14
Kokoelmakavalkadi-näyttelyssä



Taidemuseon Engel-rakennus on suljettu 23.5. asti näyttelyn vaihdon vuoksi. Lohrmann-rakennus palvelee asiakkaita normaalisti.



TAIDETUOKIOITA HOITOLAITOKSILLE
Taidemuseon maksuttomat taidetuokiot Hämeenlinnan seudun hoitolaitoksille ovat jälleen varattavissa Lue lisää


> Tilaa taidemuseon uutiskirje