Alkoholikysymys tilastotieteen valossa
Alkoholiin liittyvät kysymykset olivat 1800-luvun jälkipuoliskolta alkaen jatkuvasti tapetilla niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Alkoholin katsottiin aiheuttavan köyhyyttä, estävän elintason yleistä nousua ja hukkaavan kansantaloudellisia resursseja, alkaen siitä, että se hävitti viljaa, joka oli tärkeimpiä lopputuotteita. Helenius-Seppälä käsitteli alkoholikysymystä vuonna 1904 ilmestyneessä teoksessaan aikaisemmista näkökulmista poikkeavalla tavalla. Hän keskittyi kysymykseen siitä, missä määrin myös alkoholin ns. kohtuukäyttö oli katsottava vahingolliseksi.
Oikea vastaus tähän ratkaisisi koko raittiusasian lopullisen suunnan, sillä siihen asti kaikkinainen alkoholinkäytön puolustaminen oli hänen nähdäkseen perustunut seuraavaan päättelyyn: "Joskin kohtuuton alkoholinkäytäntö tuottaa vahinkoa ja saattaa aikaan suurta kurjuutta maailmassa, niin kaiken tämän korvaa yllinkyllin se hyöty, mitä alkoholista on kohtuudella käytettynä, varsinkin kun muistamme sen elähyttävää, eufoorista vaikutusta; joskin muutamat kuolevat ylellisen väkijuomainnautinnon takia, niin paljoa useammalle ne ovat hyvä preservatiivi, terveyden varjeluskeino."
Helenius-Seppälän arvio oli murskaava: kohtuullisellakin alkoholinkäytöllä on taipumus alentaa työkykyä ja lyhentää elämää. Hänen mukaansa "nykyinen lääketieteellinen tutkimus laskee alkoholin narkootisiin myrkkyihin aivan samoin kuin morfiinin ja opiumin, ja tilastotiede osoittaa, että alkoholin tuottama vahinko kristityissä maissa on niin paljoa suurempi kaikkien muitten myrkkyjen yhteisesti aikaansaamaa vahinkoa, ettei kannata ryhtyäkään mihinkään vertailuihin." Siis myös alkoholinkäyttöä on pidettävä sairautena, "ehdottomasti hyljättävänä epäkohtana sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta katsottuna". Helenius-Seppälä toteaa vielä, että niin kohtuullista alkoholinkäyttöä, ettei se vahingoita, voidaan teoriassa ajatella olevan olemassa, "mutta säännönmukaisesti sitä ei tavata jokapäiväisissä oloissamme".
Viimeksi muokattu
23.7.2009
