Asianajaja Harald Toivola

Kulttuurilautakunnan pitkäaikainen jäsen, asianajaja Harald Toivola (1889-1975) oli virallisena aloitteentekijänä yli kymmenen muistolaatan kohdalla. Sotien jälkeisenä aikana hän tuli tunnetuksi useiden kulttuuri- ja ystävyysseurojen perustajana sekä niissä vaikuttajana. Äänekkäänä kulttuuripersoonana hän herätti kaupunkilaisissa ristiriitaisia tunteita. Hän teki lukuisia aloitteita ja ehdotuksia kaupungin kulttuurihistoriaa koskeneissa asioissa – ja saattoi myös vauhdittaa asioiden etenemistä sopiviksi katsomillaan keinoilla.

Kun
Kun esimerkiksi oli käynyt selväksi, että kaupunginhallitus ei tulisi suhtautumaan suopeasti J. K. Paasikiven muistolaattaan, jota hän ehdotti kiinnitettäväksi lyseon julkisivuun, Toivola kävi Helsingissä pyytämässä presidentti Kekkosen ja kouluhallituksen pääjohtaja Oittisen puhumaan Hämeenlinnaan J. K. Paasikiven muistolaatan paljastustilaisuuteen. Vasta sen jälkeen hän jatkoi muistolaatta-aloitteensa ajamista. Tällä kertaa kaupunginhallitus oli suosiollinen ajatukselle. Valitettavasti Kekkonen joutui viime hetkellä perumaan esiintymisensä paljastustilaisuudessa – kouluhallituksen ylijohtaja sen sijaan saapui paikalle.

Yhtä paljon kuin aloitteita ja ehdotuksia esitti Harald Toivola vastalauseita ja valituksia. Parhaiten hänet muistetaan Ahveniston moottoriradan vihaisena vastustajana. Hän teki moottoriradan rakentamisesta kaikki ajateltavissa olevat valitukset. Lopulta moottoriradan rakentaminen lykkääntyi niin paljon, että Toivola sai niskoilleen syyt myös moottoriratahankkeen epäonnistumisesta. Väitettiin Keimolan radan saaneen etulyöntiaseman, koska se ehti aiemmin valmiiksi.

Kuva: Harald Toivola Matti Kurjensaaren muistolaatan paljastustilaisuudessa 18.11.1972. Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kuva-arkisto.




Viimeksi muokattu  11.8.2009

Share