Maisemia ja tunnelmia - teemoja kokoelmista
|
Hämeenlinnan Taidemuseon omien kokoelmien maisemat ja tunnelmat valloittavat koko Engel-rakennuksen vuoden loppuun saakka.
Yläkerrassa liikutaan Pariisin kaduilla ja kahviloissa. Taidemaalari Ester Helenius kuvasi vuonna 1950 Pariisin merkitystä näin: "Olen käynyt viisitoista kertaa Pariisissa ja sen ilmasto on kuin kultaa, joka panee ilman väreilemään ja värit loistamaan [...] Joka on nähnyt "Notre Dame" kirkon vähitellen nousevan aamu-usvasta niin hän voi käsittää mikä Pariisi on meille maalareille, ja sen tähden sinne kaikki maalarit joka maasta pyrkivätkin". Hämeenlinnan Taidemuseon kokoelmiin kuuluu runsaasti Pariisi-aiheita 1900-luvun alkupuolelta.
Esillä on myös valon ja varjon tunnelmia nykytaiteesta sekä tanssin liikettä ja keveyttä. Alakerrassa voi vaikuttua Suomen taiteen kultakauden aarteista. Mukana on lisäksi erillinen kokonaisuus tuuloslaisen Hjalmar Munsterhjelmin taidetta.
TEEMA-näyttely VIEREKKÄIN esittelee Suomen Kulttuurirahaston lahjoituskokoelmaa
Kokoelmanäyttelyn itsenäisenä osanäyttelynä nähdään TEEMA-näyttely VIEREKKÄIN. TEEMA-näyttelysarjassa esitellään syventävästi taidemuseon kokoelmia. VIEREKKÄIN-näyttelyssä on ensiesittelyssä taideteoksia, jotka Suomen Kulttuurirahasto lahjoitti Hämeenlinnan Taidemuseolle vuonna 2007. Lahjoitus liittyi suurempaan kokonaisuuteen, jossa Suomen Kulttuurirahasto lahjoitti noin puolet taidekokoelmastaan 13 taidemuseoon eri puolille maata.
Näyttelyssä on teoksia mm. Einar Ilmonilta, Väinö Hämäläiseltä, Victor Westerholmilta ja Venny Soldan-Brofeldtilta. Heidän maalaustensa seuraksi ja viitekehykseksi on asetettu teoksia taidemuseon muista kokoelmista. Näyttelyn on suunnitellut opinnäytetyönään Satu Leino (Hämeen ammattikorkeakoulu, muotoilun koulutusohjelma). |
 Arvo Makkonen, Pariisista, 1920. Hämeenlinnan Taidemuseon kokoelmat. Kuva: Reima Määttänen.
|
|
 Ville Vallgren, Tanssijatar, 1918. Hämeenlinnan Taidemuseon kokoelmat. Kuva: Reima Määttänen.
|
|
 Venny Soldan-Brofeldt, Kolme Krysanteemia. SKR:n lahjoituskokoelma. Kuva: Reima Määttänen.
|
Viimeksi muokattu
16.9.2009