Isyysasiat

Isyyden tunnustaminen

Mikäli lapsen vanhemmat eivät ole naimisissa keskenään lapsen syntyessä, vahvistetaan lapsen isyys tunnustamalla. Isyyden vahvistamista edeltää isyysselvityksen tekeminen, jonka tarkoituksena on varmistua miehen biologisesta isyydestä.

Perheasiainyksikkö saa tiedon avioliiton ulkopuolella syntyneestä lapsesta maistraatista ja lähettää äidille kutsun isyyden selvittämiseen.
Perheasiainyksikköön vanhempien tulisi saapua yhdessä.
Mikäli lapsen vanhemmat asuvat eri paikkakunnilla tai eri valtioissa, asia hoidetaan viranomaisyhteistyönä toisen kunnan lastenvalvojan tai ulkoministeriön kanssa.

Tapaamisessa sosiaalityöntekijä selvittää isyyden vahvistamisen tuomat oikeudet lapselle ja isälle sekä ottaa vastaan isyyden tunnustamisen ja tekee isyysasiakiarjat. Ne toimitetaan maistraattiin, joka vahvistaa isyyden. Tieto isyyden vahvistamisesta lähetetään vanhemmille kirjallisesti.

Joskus isyyden vahvistaminen voi vaatia esimerkiksi dna-tutkimuksia tai muita erityisiä toimenpiteitä. Tällöin asia etenee perheasianyksikön kautta.

Isyyden vahvistamisen oikeusvaikutukset:
  • lapsi saa sukulaisuussuhteet isäänsä ja isän puolen sukuun perintöoikeuksineen
  • lapsella on mahdollisuus saada myös isä huoltajakseen
  • lapsella on oikeus tavata isäänsä, jos lapsi ja isä asuvat erillään
  • lapsella on oikeus saada elatusta isältään
  • lapselle voidaan antaa isän sukunimi
  • lapsi saa oikeuden mahdollisiin eläke- ja vakuutusetuihin isänsä osalta

Viimeksi muokattu  4.2.2013

Share