Ryhmätoiminta
Monia lapsen ja perheen vaikeuksia voidaan kuntouttaa ja hoitaa myös ryhmämuotoisen toiminnan avulla. Ryhmissä saa vertaistukea, kun huomaa, ettei ole ainoa, jolla on vaikeuksia. Usein ryhmäläiset osaavat antaa hyviä vinkkejä toisilleen.
Uppsalatalon toimijat järjestävät paljon erilaista ryhmätoimintaa. Suurimpaan osaa ryhmiä ohjaudutaan työntekijöiden kautta siten, että työntekijä ehdottaa ryhmää yhtenä työskentelyn vaihtoehtona. Asiakas voi myös itse kysellä omalta työntekijältään ryhmään osallistumisen mahdollisuutta.
Ryhmät ovat osallistujille maksuttomia. Alkavat ryhmät löydät ajankohtaistasivulta.
Alle kouluikäisille suunnatut ryhmät
Vauvalorujumppa
Vauvalorujumpassa tuetaan vauvan ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen kehittymistä sekä vauvan kielenkehitystä. Vauvalorujumppa on tarkoitettu vauvoille, jotka ovat noin 4-6 kuukauden ikäisiä lorujumpan alkaessa. Lorujumpassa ollaan yhdessä vanhemman kanssa ja tavataan samalla myös muita vauvoja ja vanhempia. Vauvalorujumppa kokoontuu yhteensä kuusi kertaa. Ryhmään ohjaudutaan neuvolaterveydenhoitajan kautta.
Vauvakynkkä
Vauvakynkkä- ryhmän tarkoitus on tukea äidin ja vauvan välistä vuorovaikutusta ja tukea kehittyvää vanhemmuutta. Vertaisyhmä on suunnattu äideille, jotka haluavat vahvistaa omaa äitiyttään tai heidän ajatellaan hyötyvän tuesta äitiyteensä. Ryhmään ohjaudutaan neuvolan, Vaahteramäen perhetyön tai henkisen hyvinvoinnin psykiatristen sairaanhoitajien kautta. Ryhmään mahtuu 10 äiti-vauva paria.
Pikkulasten käsikynkkä
Käsikynkkä- ryhmien tavoitteena on tukea lapsen vuorovaikutustaitoja ja kielenkehitystä. Ryhmään tulee yhteensä 5-6 lasta yhdessä vanhemman kanssa. Lapset ovat iältään 3-4 -vuotiaita. Ryhmässä harjoitellaan yhdessä loruja, ääntelyleikkejä ja viittomia, jotka tukevat puheen kehitystä. Samalla on tarkoitus tutustuttaa vanhempia lapsen kanssa tehtäviin harjoituksiin ja vahvistaa vanhemman roolia lapsen harjoittelussa. Ryhmä myös yhdistää lasten yksilölliset puheterapiakäynnit vertaisryhmäksi. Ryhmään ohjaudutaan puheterapeuttien kautta. Ryhmiä alkaa sitä mukaan, kun on tarpeeksi lapsia, jotka ryhmästä hyötyvät.
Eskari –käsikynkkä
Eskari-käsikynkässä on 4-6 esikouluikäistä lasta vanhempiensa kanssa. Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa. Tavoitteina on tutustuttaa vanhempia lapsen puheterapiaharjoituksiin ja vahvistaa vanhemman roolia lapsen harjoittelussa. Ryhmä edistää lapsen kouluvalmiuksia ja yhdistää yksilölliset puheterapiakäynnit vertaisryhmäksi. Ryhmään ohjaudutaan puheterapeuttien kautta.
Kouluikäisten ryhmät
Hahmoryhmä
Hahmoryhmän tavoitteena on tukea lapsen näönvaraisen hahmottamisen ja kehon hahmottamisen taitoja. Niitä tarvitaan esimerkiksi koulussa oppimisessa eri oppiaineissa ja kaikessa liikkumisessa. Taitoja harjoitellaan tekemällä yhdessä erilasia tehtäviä sekä pelaamalla ja liikkumalla. Ryhmään otetaan noin kuusi lasta. Ryhmä toteutuu koulupäivän jälkeen ja vetäjinä ovat toimintaterapeutti ja psykologi.
Ryhmään ohjaudutaan koulupsykologien ja toimintaterapeutin kautta.
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta
Ryhmässä on kolme noin 9 -12 v. Ryhmä soveltuu mm. ujoille, vetäytyville ja sosiaalisesti rajoittuneille lapsille, joilla on itsetunnon pulmaa ja vaarana syrjäytyminen.
Ryhmän tavoitteena on yhteisön tuen, vertaistuen, yhdessä toimimisen ja elämyksellisyyden kautta tukea lapsen itsetuntoa, ja sitä kautta rohkaista häntä myös muissa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa koulussa ja vapaa-ajalla.
Ryhmä kokoontuu 10 kertaa. Toiminta pitää sisällään kaikkea tallin arjen toimintaa; siivousta, ruokintaa, välinehuoltoa, hevosen hoitoa sekä tutustutaan tallin hevosiin ja niiden laumakäyttäytymiseen. Hevosia liikutetaan sekä maasta käsin että ratsain.
Huoltajilta toivotaan kyyditystä tallille ja sieltä pois. Ryhmäläisillä ei tarvitse olla aiempaa hevoskokemusta tai omia ratsastustarvikkeita.
Ryhmä kootaan oppilashuollon tai perheneuvolan asiakkaista. Ryhmästä voi kysyä myös suoraan toimintaterapeutilta.
Synkeän louhoksen seikkailu
Synkeän louhoksen seikkailu on sosiaalisia taitoja ja tunnetaitoja vahvistavaa elämyksellistä toimintaa yhteistyössä ARXin kanssa. Seikkailu on suunnattu kakkos-nelosluokkalaisille. Seikkailu järjestetään syksyisin ja keväisin yhden viikon aikana ja siitä tiedotetaan
Arxin tiedotteessa kohdassa kouluille.
Opettajat huolehtivat ilmoittautumisesta ja seikkailu toteutuu koulupäivän aikana.
Vanhempien ja lasten yhteisiä ryhmiä
Pepin tukiviittomaryhmä
Pepin tukiviittomaryhmä on pienille kielihäiriöisille lapsille ja heidän perheilleen tarkoitettu ryhmämuotoinen tukiviittomien opetusmenetelmä, joka on lähtenyt liikkeelle käytännön tarpeista. Tukiviittomia tarvitaan kielihäiriöisten lasten puheenkehityksen tueksi tai korvaamaan puuttuvaa puhetta.
Ryhmään osallistuu lapsi vanhempiensa ja sisarustensa kanssa sekä päivähoitoryhmän henkilöstöä. Näin samat viittomat tulevat käyttöön sekä kotona että päivähoidossa.
Ryhmä kokoontuu yhtenä iltana viikossa tunnin ajan, yhteensä 9 kertaa. Jokaisella kokoontumiskerralla toimitaan osaksi yhtenä suurena ryhmänä, perheittäin sekä lasten ja henkilökunnan ja vanhempien ryhmissä.
Mukana illoissa on viittomakielen tulkki, konsultoiva erityislastentarhanopettaja sekä tietenkin - Peppi. Ryhmässä on jokaisella kerralla sama kuvin havainnollistettu struktuuri. Tukiviittomaryhmän sanojen aihealueet lähtevät lapsen lähiympäristöstä ja arkipäivästä, sillä pyrkimyksenä on saada jokapäiväinen kommunikointi helpommaksi.
Lapsella ei tarvitse ryhmään tullessa olla diagnoosia. Toiminta on hämeenlinnalaisperheille maksutonta, muista kunnista tulevat hankkivat maksusitoumuksen oman kuntansa sosiaalitoimesta.
Ryhmään ohjaudutaan erityislastentarhanopettajan tai puheterapeutin kautta.
Zapway
Zapway on liikunnallinen ryhmä lapselle ja aikuiselle. Lapsi osallistuu toimintaan vanhempansa tai jonkun muun itselleen tärkeän aikuisen kanssa. Tavoitteena on tutustua erilaisiin liikuntamuotoihin ja samalla tukea lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta ja yhdessäoloa. Ryhmään otetaan 12 aikuinen – lapsi paria. Ryhmään ohjaudutaan eri tukipalveluiden kautta sekä suoraan liikunnanohjaajalle ilmoittautumalla. Ryhmän alkaessa siitä tiedotetaan erikseen.
Vanhempien ja lasten yhteinen eroryhmä
Eroryhmä on suunnattu lapsille, joiden vanhemmat ovat eronneet. Ryhmä toteutetaan siten, että paikalla on myös vähintään toinen lapsen vanhemmista. Jotta ryhmästä on hyötyä lapselle, ero on jo sovittu ratkaisu eikä meneillään saisi olla oikeusprosessia tai muita suuria eroon liittyviä kriisejä. Ryhmässä käsitellään eroon liittyviä lapsen kokemuksia eri tavoin toiminnallisin menetelmin.
Ryhmä kootaan 4-6 lapsesta vanhempineen ja lapset ovat suunnilleen samanikäisiä. Ryhmä on tarkoitus toteuttaa kolmena arki-iltapäivänä. Ryhmä toteutetaan perheneuvolan, perheasiain neuvottelukeskuksen ja Vaahteramäen perhetyön kesken. Ryhmästä voi kysyä omalta työntekijältään tai olla yhteydessä perheneuvolaan.
Vilkkis
Vilkkis on suunnattu perheille, joissa on huolta lapsen vilkkaudesta ja keskittymisestä. Lapset ovat 6-8 vuoden ikäisiä. Ryhmä kokoontuu 8 kertaa iltapäivisin. Toimintaa on samanaikaisesti lapsille ja vanhemmille. Ryhmää ohjaavat toimitaterapeutti, perheneuvolan perheneuvoja ja Vaahteramäen perhetyöntekijä. Ryhmässä vanhemmat löytävät uusia keinoja ohjata ja rajata vilkasta lasta ja saavat tukea myös omaan vanhemmuuteen mm. vertaistuen avulla. Lapset harjoittelevat keskittymistä ja yhdessä toimimista.
Ryhmään ohjaudutaan oppilashuollon, erityislastentarhanopettajan, perheneuvolan, Vaahteramäen perhetyön tai puhe- ja toimintaterapian kautta.
Vanhemmille suunnattuja ryhmiä
Vanhempana vahvemmaksi
Ryhmä on vilkkaiden lasten vanhemmille suunnattu lastenkasvatuksen tukemisen ryhmä. Mukaan pääsee 8-10 vanhempaa ja ryhmä alkaa tarpeen mukaan, kun vanhempia on tarpeeksi. Ryhmiä kokoavat konsultoivat erityislastentarhanopettajat. Lasten hoito on järjestetty vanhempien ryhmän ajaksi.
Vahvuutta vanhemmuuteen
Vahvuutta vanhemmuuteen -ryhmä on osa Mannerheimin lastensuojeluliiton projektia. Se on suunnattu ensimmäisen lapsen saaneille perheille ja ryhmään osallistuu koko perhe. Perheitä mahtuu ryhmään 4-6. Tavoitteena on vahvistaa vanhemman taitoja keskustelun ja vuoropuhelun avulla. Suljettu ryhmä kokoontuu 12 kertaa. Sitä vetävät Vaahteramäen perhetyön työntekijät ja neuvolan terveydenhoitaja työparina.
Vanhemman neuvo
Vanhemman Neuvo on teemallinen vertaisryhmä eropäätöksen tehneille
tai jo eronneille vanhemmille. Tavoitteena on lapsen menetysten
minimoiminen ja vanhempien keskinäisen yhteistyön tukeminen.
Ryhmässä vanhempi voi tarkastella omia toimintatapojaan yhteisen
vanhemmuuden toteutumisen näkökulmasta ja löytää uusia tapoja
toimia ja ratkaista ongelmatilanteita.
Uusista ryhmistä ilmoitetaan nettisivuillamme sekä paikallisissa lehdissä.
Solmuja parisuhteessa
Solmuja parisuhteessa on parisuhdekurssi, joka auttaa paria käsittelemään suhteensa kriisiä tai pulmaa. Kurssilla tarkastellaan ensin kriisin taustaa ja parin yhteistä historiaa. Kun parin ymmärrys historiastaan ja nykyhetkestä lisääntyy, voivat he paremmin tunnistaa toiveitaan, unelmiaan ja tarpeitaan.
Kurssin aikana paria tuetaan löytämään yhteinen tavoite, joka näyttää suuntaa eteenpäin, joko yhdessä tai erikseen. Kurssi sisältää paljon pariskunnan kahdenkeskistä työskentelyä. Ajatusten vaihtamiseen toisten parien kanssa avaa uusia näkökulmia omaankin parisuhteeseen.
Ryhmä on suunnattu pariskunnille, joilla pulmia parisuhteessa, mutta ei kuitenkaan akuuttia väkivalta- tai päihdeongelmaa. Ryhmään otetaan neljä pariskuntaa ja se toteutetaan yhteistyössä perheneuvolan ja perheasiain neuvottelukeskuksen kanssa.
Ryhmästä ilmoitetaan nettisivuilla ja Kotikirkko- lehdessä.
Viimeksi muokattu
10.6.2013