Kriisi perheessä
Miten auttaa lasta, kun läheinen on kuollut?
Menetykset ja suru kuuluvat elämäämme. Sureminen etenee yksilöllisesti ja siihen kuluu aikaa. Usein surussa auttaa, kun sitä voi jakaa muiden kanssa. Surevilla aikuisilla on usein sellaisia sosiaalisia verkostoja, joiden avulla selviää arkipäivästä.
Lapselle tärkeimmät ihmiset ovat useimmiten vanhemmat ja muut läheiset surun kohdatessa. Lapselle on tärkeää, että hän saa lohdutusta ja läheisyyttä ja voi kysyä mieltään askarruttavista asioista. Jos toinen vanhemmista on kuollut, lapselle on tärkeää tieto siitä, kuka hänestä pitää huolta jatkossa. Hän voi myös pelätä menettävänsä jäljelle jääneenkin vanhempansa. Usein lapsia auttaa myös arjen jatkuminen niin tavallisena kuin mahdollista.
Kun lapsi näkee vanhempansa surevan, hän voi alkaa auttaa vanhempaa siten, että peittelee omaa suruaan. Vanhemman on hyvä puhua lapselle, että aikuisena huolehtii asioista ja on olemassa myös lasta varten omasta surustaan huolimatta.
Jos kuolemaan liittyy jokin onnettomuus tai se on muuten tapahtunut yllättäin tai lapsi on ollut paikalla, voi lapsi tarvita perheen ja läheisten ulkopuolista tukea. Voi olla, että tilanteessa onkin jo tarjottu kriisiapua ja se auttaa normaaliin suremiseen pääsemistä. Tilanteen helpottamiseksi on olemassa erilaisia tukijärjestelmiä niin aikuisille kuin lapsillekin. Tärkeintä lapsen kannalta on se, ettei hän jää tunteidensa kanssa yksin. Apua tilanteeseen voi saada perheneuvolasta.
Miten toimia, kun perhettä on kohdannut onnettomuus?
Perheen kokiessa onnettomuuden tai tapaturman on tärkeää, että kaikki perheenjäsenet otetaan mukaan asian käsittelyyn. Lasten kanssa tapahtuneesta puhuminen on tärkeää. Monesti lapsi ei itse ota asioita puheeksi, koska näkee vanhempien olevan ahdistuneita. Onkin erittäin tärkeää, että vanhempi itse juttelee lapsen kanssa tapahtuneesta.
Onnettomuus ja tapaturma ovat aina yllättäviä, ja saavat yleensä aikaan kysymyksiä siitä, olisiko itse tai joku muu voinut estää tilanteen. Syyllisyyden kokemukset ovat tavallisia ja monesti lapsi voi kokea niitä vahvasti. On erittäin tärkeää vapauttaa lapsi syyllisyyden tuntemuksista.
Aikuisen täytyy luoda kaikesta huolimatta lapselle turvallinen olo ja luottamus siihen, että lapsi voi kokea jatkossa olevansa turvassa. Arkirutiinien, kuten ruokailujen, nukkumaanmenoaikojen jne. säilyminen ennallaan luo lapselle turvan tunnetta. Tärkeää on, että pyydät vanhempana muiden aikuisten tukea ja apua arkeen, jos oma jaksamisesi ja tilanteesi eivät mahdollista lasten arkirutiinien jatkumista ennallaan.
Perheneuvolasta koko perhe saa kriisiapua tilanteen purkamiseksi. Jos huoli lapsesta ei vähene tilanteen tasoituttua, on tärkeää hakea apua myös myöhemmin.
Mitä tehdä, kun vanhempi sairastuu?
Mikä tahansa perheenjäsenen vakava sairastuminen on perheessä kriisi.
”Perheenjäsenen vakava sairaus nielee koko perheen ja suvun voimavaroja. Jos perheenjäsenten välit ovat olleet läheiset, sairaus usein tiivistää niitä entisestään. Elämänarvojen muuttuessa sairaus saattaa lähentää eripuraisia puolisoja, ja löydetään uusi läheisyys. Läheistenkin ihmisten välit voivat sairastumisen myötä etääntyä. Pelko läheisen menettämisestä saattaa olla niin suuri, että häntä aletaan pitää tavalla tai toisella etäämpänä, jotta tilanne ei tuntuisi niin vaikealta.”
(Lähde: http://www.cancer.fi/potilaatjalaheiset/laheisille/perheenjasenet/).
Vanhemman sairastuessa lapsen tehtävä ei ole toimia vanhempansa hoitajana vaan hänellä on oikeus olla lapsi. Vanhemman sairautta voi olla vaikea ymmärtää ja hyväksyä ja siitä on vaikea puhua. Tällöin on tärkeää, että ympärillä on muita läheisiä aikuisia tukemassa lasta. Lapsella on oikeus turvalliseen aikuiseen ja arkeen.
- On hyvä puhua sairaudesta jonkun läheisen kanssa.
- Asioita voi selvitellä perheen kesken tai kääntyä terapeutin tai muun ulkopuolisen puoleen.
- On tärkeää pyrkiä siihen, että perheen normaalit arkirutiinit jatkuvat sairaudesta huolimatta.
Jos vanhemmalla on psyykkinen sairaus, olisi hyvä keskustella lapsen kanssa siitä, miten vanhemman sairaus näkyy arjessa. Se, että vanhempi nukkuu paljon, on ärtyisä eikä jaksa, vaikuttaa lapsen arkeen ja on tärkeää, että lapselle on kerrottu, mistä se johtuu. Samoin joskus psyykkinen sairaus voi aiheuttaa outoja puheita ja käyttäytymistä, mikä on lapselle hyvä selittää. Tällaisessa tilanteessa voisi olla hyvä hyödyntää vanhemman mahdollista omaa hoitotahoa (lääkäriä, psykitarista sairaanhoitajaa ym.).
Mitä teen, jos perheessä on väkivaltaa?
Väkivaltakokemus aina traumaattinen, eli psyykkisesti erittäin kuormittava tapahtuma kaikille osapuolille; väkivallan tekijälle, uhrille ja todistajalle, on sitten kyse fyysisestä tai henkisestä väkivallasta. Kokemus siitä, että on muiden tai tilanteen armoilla ilman, että pystyy itse siihen vaikuttamaan, on hyvin vaurioittavaa.
Vanhempien välinen väkivalta vaurioittaa aina myös lapsia ja horjuttaa heidän turvallisuudentunnettaan. Jo yksi väkivaltakokemus voi lukkiutua lapsen, nuoren tai aikuisen mieleen niin, ettei hän pääse siitä eteenpäin ilman terapeuttista apua. Puhutaan traumatisoitumisesta, jonka seurauksena syntyy traumaoireita. Näitä voivat olla mm. nukahtamis- ja nukku-misvaikeudet, pelokkuus, lapsen ripustautuminen vanhempaan, keskittymisvaikeudet, raivokohtaukset ja erilaiset fyysiset oireet, kuten päänsärky ja sydämentykytykset.
Jos olet itse ollut väkivaltainen, kokenut tai ollut todistamassa väkivaltaa, kannattaa aina ottaa yhteys ulkopuoliseen auttajaan, saadaksesi apua itsellesi ja perheellesi.
Apua antavat
Viimeksi muokattu
21.3.2012
