Haittaeläimet
Linnut
Haittalintujen, kuten lokkien ja pulujen, torjumiseksi on tärkeää ettei taajama-alueilla ruokita lintuja eikä pidetä ruokajätteitä avoimissa jäteastioissa tai komposteissa.
Terveydensuojelujärjestyksen mukaan lintujen ruokinta on lopetettava, mikäli siitä aiheutuu haittoja esimerkiksi haittalintujen tai rottien lisääntymisen muodossa.
Lintujen ruokinta on asemakaava-alueella sallittu kiinteistön tai alueen omistajan luvalla. Parvekkeilla tapahtuvaan lintujen ruokkimiseen tarvitaan taloyhtiön suostumus.
Yksityiskohtaisempi vastaus ympäristötoimelle tulleeseen lokkiongelmapalautteeseen (pdf)
Lintujen ruokkiminen torilla on kiellettyä.

Eläimet
Haittaeläinten (jyrsijät, kuten rotta ja hiiri) torjumiseksi pätevät samat neuvot kuin haittalintujenkin torjuntaan.
Terveydensuojelujärjestyksen mukaan kiinteistön on huolehdittava siitä, ettei vahinkoeläimille ole saatavana ravintoa tai pesimispaikkoja.
Tarpeen mukaan kiinteistön omistajan tai haltijan on asetettava vahinkoeläimille myrkkysyöttejä. Myrkky on laitettava niin, etteivät lemmikkieläimet tai lapset pääse siihen käsiksi, käyttämällä esim. syöttilaatikkoa (katso kuva).
Jos omat konstit eivät riitä, voidaan kääntyä tuholaistorjuntaan erikoistuneiden yritysten puoleen. Kaupungin tehtäviin ei kuulu varsinainen tuhoeläinten hävittäminen, ellei kyse ole kaupungin omasta kiinteistöstä.
Jätehuoltomääräysten mukaan elintarvike- ja käymäläjätteen kompostit on aina suojattava haittaeläimiltä.
Riittävästä jätehuollosta on huolehdittava myös yleisötapahtumien aikana.
Katso Jätehuolto
Lehtokotiloiden torjunta (www.ymparisto.fi)
Katso myös vieraslajit
Sisälle tulleet luonnonvaraiset eläimet
Sisätiloihin tulleiden luonnonvaraisten eläinten, esim. orava, näätä, tmv. karkottamiseen kannattaa kokeilla korkeaa ääntä päästäviä karkoittimia, jotka on tarkoitettu jyrsijöiden häätämiseen. Niiden on havaittu tehoavan myös muihin pikkueläimiin.
Viimeksi muokattu
1.2.2013