Haun tulos

Mielenterveys
30.10.2012

Henkisen hyvinvoinnin palvelut (mielenterveyspalvelut) tukevat ihmisiä arjessa selviytymisessä. Oma terveysasema on ensisijainen hoitopaikka myös mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Henkisen hyvinvoinnin yksikössä ei ole tarjolla lääkäripalveluja. Mikäli asiakas tarvitsee lääkäripalveluja (esim. sairauslomat, lääkitykset, reseptin uusinta, eläkeasiat), hän varaa ajan...


Elämäämme leimaa usein kiire. Tavoitellaan yhä nopeampaa ja parempaa suoriutumista. Oletko pysähtynyt ajattelemaan, mitä oikeastaan haluat, itsellesi ja läheisillesi? Oikein mitoitettuna työ edistää niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalista hyvinvointiamme. Oman hyvinvoinnin ja luovuuden kannalta on hyvä harrastaa jotain työstä poikkeavaa.   Myös joutilaisuudella on sijansa....


Työuupumus voi kehittyä, jos työtilanne ylittää ihmisen voimavarat. Työuupumukseen vaikuttavat mm. työn suuri kokonaismäärä, epävarmuus työpaikan säilymisestä, esimiehen ja työtovereiden tuen puute, vastuualueiden epäselvyys, työttömyyden pelko, oppimisvaatimukset, ihmissuhderistiriidat työpaikalla sekä työntekijän heikot mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhönsä. Työuupumuksessa ihminen on...

Vastaamo
17.01.2013

Olenko vakavasti sairas? Mistä tietää, että on masentunut? Miten saan uusia ystäviä? Miten saan vauvan nukahtamaan? Vastaamo on uudenlainen verkkopalvelu, jossa voit kysyä maksutta ongelmistasi 24/7. Jos olet saanut Vastaamon setelin esim. koulusta tai neuvolasta, voit kirjautua palveluun täällä:Siirry Vastaamon palveluunSaat vastauksen kysymykseesi vuorokauden sisällä. Kaikki keskustelut...


Päivämme tarvitsevat selvää rytmiä, sillä säännönmukaisuus on tärkeää hyvinvoinnille. Säännölliset tavat tukevat jaksamista arjen pyörityksessä, työssä ja harrastuksissa. Päivittäiset rutiinitkin voivat lisätä turvallisuuden tunnetta ja selviytymisen kykyä.   Varmista riittävä yöuni Aikuinen tarvitsee 7 - 8 tuntia yhtäjaksoista unta vuorokaudessa. Satunnainen valvominen ei...


Nuorten terveysneuvontapiste on tarkoitettu 14 -25 -vuotiaille nuorille, jotka tarvitsevat tukea ja neuvontaa terveyteen liittyvissä asioissa ja erilaisissa huolissa. Vastaanotto on pääterveysaseman F-siivessä os. Viipurintie 1-3 ma-to klo 8-15 ja pe klo 8-13. Terveydenhoitajan vastaanotolle voi hakeutua: ilman ajanvarausta arkisin klo 10.30-11.30 soittamalla ja varaamalla ajan arkisin klo...

Mitä on stressi?
25.05.2011

Stressi kuuluu elämäämme ja myönteisenä se kannustaa yrittämään ja saavuttamaan asetetut tavoitteet. Stressi on luonnollinen ja inhimillinen reaktio mahdottomaksi käyneessä tilanteessa, joka syntyy, kun ihminen ei enää pysty hallitsemaan asioita. Stressi syntyy silloin, kun paineet yksityiselämässä tai työssä käyvät liian suuriksi.   Stressi on haitallista silloin, kun se pitkittyy eivätkä...


Masennus tarkoittaa masennuksen tunteen muuttumista hetkellisestä mielialanlaskusta pysyvämmäksi kokemukseksi. Masennuksen tunne itsessään on normaalia pettymyksen tai epäonnistumisen jälkeen. Masennukseen liittyy mm. seuraavia oireita: alakuloisuus, aloitekyvyttömyys, unihäiriöt, ärtyneisyys, syyllisyyden tunteet, huonouden ja arvottomuuden tunteet, ruokahalun...


Henkisen hyvinvoinnin palvelut (mielenterveyspalvelut) tukevat ihmisiä arjessa selviytymisessä. Oma terveysasema on ensisijainen hoitopaikka myös mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Henkisen hyvinvoinnin yksikössä ei ole tarjolla lääkäripalveluja. Mikäli asiakas tarvitsee lääkäripalveluja (esim. sairauslomat, lääkitykset, reseptin uusinta, eläkeasiat), hän varaa ajan...


Avoimet ovet ke 16.3.


service also in English


Huolestuneisuus ja ahdistuneisuus kuuluvat elämään, hallitsematon, voimakas, ilman syytä alkava ahdistus ei. Ahdistuneisuus, samoin kuin pelko, on usein reagointia stressiin. Ahdistus voi olla hetkittäistä ja ilmetä kohtauksina tai se voi olla jatkuvaa. Ahdistukseen liittyy usein fyysisiä oireita kuten sydämentykytystä, rintakipua, hengenahdistusta, tai vatsavaivoja. Ahdistuneisuus voi...


Hyvä olo ja mielekäs elämä koostuvat pienistä, arkisista asioista, jotka liittyvät jokaiseen päiväämme ja joihin me itse voimme vaikuttaa.       Mikä tekee sinut onnelliseksi, tyytyväiseksi, ja tasapainoiseksi? Apua haastaviin elämänvaiheisiin Mistä tukea? Vahvista mielesi hyvinvointia   Lähde: Espoon kaupunki, omahoito


Elämää ei voi aina hallita, mutta aina voi löytää ratkaisuja elämän eri vaiheisiin Hyvä mielenterveys auttaa hallitsemaan ajoittaista ahdistusta, sietämään menetyksiä ja hyväksymään elämässä tapahtuvia muutoksia. Mielenterveys ei ole pysyvä, muuttumaton tila, vaan se vaihtelee elämäntilanteiden ja kokemusten mukaan. Jokaisella on joskus ongelmia. Oleellista on se, miten vaikeuksista pystyy...


Surutyöksi kutsutaan sitä henkistä prosessia, jonka ihminen joutuu käymään läpi esimerkiksi läheisen kuoleman, avioeron, sairauden, työpaikan menetyksen, konkurssin tai pysyvän vammautumisen jälkeen. Suruun liittyy erilaisia vaiheita: järkytys tapahtuneesta voimakkaiden tunteiden vaihe tyhjyys halu mukautua ja uusi tapa elää Surutyön etenemisessä tapahtuu myös takaiskuja. Sureva tuntee...

Mitä on kriisi?
25.05.2011

Kriisillä tarkoitetaan äkillistä muutosta ihmisen elämässä, ratkaisevaa käännettä tai kohtalokasta häiriötä. Ihminen on joutunut tilanteeseen, jossa aiemmat kokemukset ja omat ongelmanratkaisutaidot eivät riitä tai ne eivät toimi uuden, äkillisen tilanteen ymmärtämiseksi, sen hallitsemiseksi ja siitä selviytymiseksi. Ihminen kokee itsensä usein haavoittumattomaksi, vaikka tietääkin joutuvansa...


runsaasti toimintaa Palvelupiste Kastellissa


Hyvän elämän ehtona on, että ymmärtää minkälainen itse on ja tulee itsensä kanssa toimeen sekä ymmärtää mikä on oma suhde maailmaan. Ihmisen tulee kyetä rakastamaan toisia ja vastaanottaa rakkautta. Sosiaalisina olentoina tarvitsemme ystäviämme ja läheisiämme. Tahaton yksinäisyys ei ole kenellekään hyväksi. Normaaliin arkeen liittyy myös ikäviä, surullisia ja yllättäviä tapahtumia, jotka ovat...

Mistä tukea?
10.10.2012

Hämeenlinnan kaupungin palvelut Hämeenlinnan mielenterveyspalvelut Tukea ja apua kriisitilanteisiin   Valtakunnallinen kriisipuhelin Nuorten kriisipiste Nuorten turvatalo Rikosuhripäivystys Raiskauskriisikeskus Tukinainen Vertaistukea Hämeenlinnan Mielenterveysyhdistys Tukea tukihenkilöltä Suomen nuoret lesket Tukea ja neuvontaa omaisille Omaiset mielenterveystyön...


Linkkejä Hämeen Klubitalo Sosiaalipäivystys Omaiset mielenterveystyön tukena ry Kanta-Häme Omaiset mielenterveystyön tukena ry keskusliitto Mielenterveyden keskusliitto Suomen Mielenterveysseura Suomen Punainen Risti Rikosuhripäivystys Traumaterapiakeskus Henkirikoksen uhrien läheiset ry Asioitko meillä - anna palautetta Vastaa asiakaskyselyyn Julkaisuja Seudullinen mielenterveys- ja...


Jokainen tarvitsee toista ihmistä, läheisyyttä ja hyväksyntää voidakseen säilyttää tasapainonsa. Ystävän kanssa ilo kaksinkertaistuu ja suru puolittuu. Johonkin yhteisöön, vaikkapa harrastusryhmään kuuluminen vähentää stressiä ja lisää hyvinvointia. Muilta ihmisiltä saatu tuki vaikuttaa hyvinvointiimme. Mitä enemmän saat sosiaalista tukea, sitä todennäköisemmin selviydyt vaikeuksista ja...


Kuinka voit ylläpitää mielen hyvinvointia? Mielenterveys on voimavara, joka mahdollistaa elämässä monia asioita. Se on henkilökohtainen tunne ja kokemus hyvästä olosta, joka tukee arjessa jaksamista, auttaa joustamaan ja kestämään vastoinkäymisiä sekä selviytymään niistä.     Entä jos välillä tuntuu pahalta? Kuuntele itseäsi, elimistöäsi ja tunteitasi Pidä kiinni säännöllisestä arjen...



Share
Sosiaalisen median kanavia Hämeenlinnan kaupungissa

Haluatko töihin Hämeenlinnan kaupungille?

Hätä-ja palvelunumeroita

Ilmoitukset ja kuulutukset

Kaupungin yhtiöt

Myytävät kaupungin kiinteistöt

Palvelupisteet

Avoinna olevat tarjouspyynnöt

Vaikuta kaupungin asioihin
Tutustu veropuuhun

Kesäasukkaiden sivusto

Virtuaalipolun karttapalvelu

Kehittämiskeskus Oy:n yritysrekisteri

Yhdistystieto.fi