Haun tulos
Seslonki ja taustafondi
TuntematonHistoriallinen museo on elokuussa 1990 saanut lahjoituksena valokuvan. Se on tuntematonta nuorta naista esittävä muotokuva. Seslongilla istuen nainen katsoo suoraan kohti kameraa, taustalla näkyy maalattu fondi. Valokuvaajalla käyntiä varten hän on pukeutunut 1900-luvun alussa uudelleen muotiin tulleeseen suoraan, empirelinjaiseen pukuun, jolle tunnusomaista on...
Suomessa oli siis kaksi virallista olympiakaupunkia, mikä käytännössä merkitsi muun muassa sitä, että Hämeenlinnassakin sai liehua olympialippu kisapaikoilla Ahvenistolla, Kaurialan kentällä ja Aulangolla kisakylässä. Kisat pidettiin 19.7.-3.8.1952. Avajaisjuhla Ahvenistolla oli 20.7., koska kaikki urheilijat, joukkueenjohtajat, toimitsijat ja toimittajat osallistuivat kisojen avajaisiin...
Konekirjoitusvuoro kauppakoulussa
Kuva: Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kuva-arkisto
Opetustilanne Hämeenlinnan kauppakoulussa. Oppilaat istuvat kirjoituskoneiden ääressä, tarkkaavainen katse kohdistuu työpöydällä avoinna olevaan harjoitustekstiin, työskentelyä valvoo opettaja. Etualalla istuva nuori tyttö, kutsukaamme häntä Elmaksi, on jo II luokan oppilas ja toivoo saavansa...
Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kaikissa museokohteissa on museokaupan myyntipiste. Laajin valikoima on Historiallisessa museossa, lisäksi kullakin museokohteella on omat erikoistuotteensa. Historiallisessa museossa on myynnissä museon julkaisuja, kirjanmerkkejä, paperinukkeja, koruja, julisteita ja uustuotantona 1800-luvun juomalasi sekä Vanajan avovankilaosaston tuotteita....
Muisteluaiheena kesämuistot
Mukaan valittiin yli 50 erilaista toimijaa. Juhlavuoden Museomarkkinat 9.6.2012.
Hämeenlinnan kaupungin historialliselta museolta on vuoden 2009 alusta lainattavissa uusi kiertonäyttely Murhaajatar. Erään rikoksen kulttuurihistoriaa. Murhaajatar oli Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon juhlavuoden 2007 näyttely, jonka Historiallinen museo ja Vankilamuseo tuottivat yhdessä.
Hämeenlinna, helmikuun 24. päivä vuonna 1892. Päivä oli juuri alkanut valjeta, kun tunnetun...
Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibelius (1865-1957) syntyi Hämeenlinnassa. Hän varttui kaupungissa ja kävi koulunsa Hämeenlinnan Normaalilyseossa. Vuonna 1885 Sibelius valmistui Normaalilyseosta ja muutti Helsinkiin opiskelemaan.
Hämeenlinnan keskustassa sijaitseva Sibeliuksen lapsuudenkoti on muutettu museoksi 1960-luvulla. Itse rakennus on valmistunut vuonna 1834. Museossa on kalusteita,...
Museo toteuttaa tehtäviään tallentamalla, tutkimalla, säilyttämällä ja asettamalla näytteille esineitä ja muuta aineistoa. Kokoelmia on kartutettu suurimmaksi osaksi lahjoitusten avulla. Museoon tulevat esineet eivät päädy suoraan varastohyllylle tai näyttelyyn vaan ne tutkitaan, numeroidaan ja luetteloidaan. Luetteloinnin avulla esineeseen liittyvät tiedot ja tarinat jäävät muistiin ja ovat...
Tule mukaan muistelemaan vanhoja. Muistelupiiri Palanderin talossa joka toinen torstai.
Keskiviikkona 23.7. oli taas suomalaisten vuoro: Lauri Vilkko oli paras ammunnassa. Sateessa suoritetussa kilpailussa hän voitti tarkasti työskentelemällä 196 pisteellä. Niinpä hän nousi yhteispisteissä 12:nneksi, ja häneen kohdistui kisojen loppua kohti edetessä kovia paineita.
Toiseksi tullut Meksikon Almada ylsi 191 pisteeseen. Kilpailua oli todistamassa vähäinen määrä katsojia,...
Juhlavuoden seminaari paikallisuudesta ja paikallismuseoista
Seminaari sujui varsin mallikkaasti. Kiitos osallistujille, esitelmöijille ja järjestäjille. Yleisöä oli lähes 90 henkeä.
kuvia Facebook-sivuillamme
Ylen juttu Sara Kuusen esitelmästä
Tietoa seminaaristaAika: 2.-3.10.2012Paikka: Hämeen linna, luentosali, Kustaa III:n katu 6, HämeenlinnaJärjestäjät: Hämeenlinnan kaupungin...
Vapaa pääsy Keskiaikamarkkinoiden toritullilipulla Historialliseen museoon ja Vankilamuseoon lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 10-17.
Koulumme synty kytkeytyy toiseen autonomian ajan (1809-1917) Suomen historiaa hallinneista suurista kysymyksistä - kielitaisteluun. Kouluylihallituksen vanhoilliset ja ruotsalaismieliset virkamiehet katsoivat oppikouluopetuksen antamisen niin suomenkielisille kuin tytöille tarpeettomaksi. Hämeenlinnasta oli Suomalaisen Normaalilyseon (nyk. lyseon) siirryttyä tänne pääkaupungista tullut merkittävä...
Kirkonkulman koulu on vireä, luonnonläheinen koulu. Tavoitteenamme on tiedonhaluinen, luova ja pohtiva oppilas, joka ymmärtää luontoa ja kunnioittaa elämää.
Meille on tärkeää, että koulu on turvallinen ja että kaikki kunnioittavat toisiaan ja noudattavat hyviä käytöstapoja.
Koulumme sijaitsee kaupungissa metsän keskellä. Opetuksessamme painottuu mahtava ympäristömme, luonto ja...
Marraskuu
Joulukuu
Syyskuu
Lokakuu
Heinäkuu
Elokuu
Toukokuu
Kesäkuu
Maaliskuu
Huhtikuu
Tammikuu
Helmikuu
Tiistaina 8.1. avataan Ikkuna-näyttely Historiallisessa museossa. Tarjolla on ikkunoiden historiaa sekä tietoa ja vinkkejä etenkin korjausrakentamisesta kiinnostuneille.
Kauppaa Hämeenlinnan torilla 1900-luvun alussa. Kuva: HKHM kuva-arkisto
Juhlavuoden Museomarkkinat ylitti odotukset
Museomarkkinat toivat hymyn huulille - näin otsikoi Hämeen Sanomat lauantaina 9.6.2012. Katso kuvat ja video Hämeen Sanomien sivuilta.
Lisää kuvia museon facebook-sivuilla.
Juhlavuoden Museomarkkinat toivat n. 2500 kävijää Historiallisen museon ja Vankilamuseon piha-alueelle....
Kolmen naulan tykinkuula
Suojeluskuntajärjestön Hakkapeliitta-lehdessä vuodelta 1936 esitteli toimittaja Vihtori Simonen ylistävin sanoin Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon silloista näyttelyä. Toimittaja kehui mm. näyttelyesineiden runsasta määrää ja erityisesti museon asehuonetta – oikeaa herkkupalaa varsinkin jokaiselle suojeluskuntalaiselle, sotilaalle ja metsästäjälle....
Tiistaina 22.7. oli vuorossa toinen kilpailulaji, yhdeksän ja puoli tuntia kestänyt miekkailun ”maraton” Ahvenistolle rakennetuissa kymmenessä katoksessa. Taitavin miekkailija oli Brasilian Borges, ”mutta joukkueena Unkari ylsi lähes haamumaiseen tulokseen”.
Miekkailu ei ollut suomalaisten laji. Joukkueena kahden lajin jälkeen Suomi oli pudonnut viidenneksi. Kärjessä olivat Ruotsi, Unkari,...
Valkoista pitsiä
Morsian asteli nilkkapituisessa pitsipuvussaan Hämeenlinnan kirkkoon lauantaina 6.8.1955. Hääparin vihki kirkkoherra Eero Lehtinen ja hääjuhlaa vietettiin Raatihuoneella. Hääpaikka oli valikoitunut sulhasen rikospoliisin ammatin vuoksi. Poliisien työpaikkana oli raatihuone, jossa poliisivahtikonttori oli sijainnut jo 1800-luvulla.
Hääpuku oli ostettu Helsingistä...
Historiallinen museo tutkii ja esittelee Hämeen ja hämeenlinnalaisten historiaa ja kulttuuriperintöä. Museo toimii myös Kanta-Hämeen alueen maakuntamuseona.
Historiallinen museo on perustettu vuonna 1910 ja avattu yleisölle 1912. Museo sijaitsi 1910-luvulta lähtien Lukiokadun ja Linnankadun kulmassa, kunnes muutti nykyiselle paikalleen Linnanniemelle vuonna 2001. Museon toimisto ja...
1.12.2012-6.1.2013
Palanderin talo Hämeenlinnan keskustassa puetaan joulun aikaan juhla-asuun. Museossa pääsee aistimaan joulutunnelmaa vuosisadan takaa. Opas kertoo samalla vanhan ajan jouluvalmisteluista ja -tavoista. Asuinhuoneita on herrainhuoneesta kotoiseen kyökkiin. Esimerkiksi ruokasaliin on katettu runsas juhla-ateria kodin kauneimpine astioineen ja salia koristaa komea kuusi....
Kerro meille oma joulutarinasi. Yle Häme tekee parhaista tarinoista jutun radioon ja kaikki tarinat taltioidaan arkistoomme. Keräys käynnissä 1.11. - 7.12.
Historiallinen museoSäästöpankkimuseo
Vankilamuseo
Sibeliuksen syntymäkoti
Palanderin talo
Hämeenlinnan kaupungin historialliseen museoon kuuluvat Historiallinen museo, Vankilamuseo, Sibeliuksen syntymäkoti, Palanderin talo sekä Säästöpankkimuseo. Kohteidemme yleisesite
Länkien kauneutta
Länkien koristelua, kuva Rauno Träskelin
Länget olivat hyvinkin tuttu esine aikoina, jolloin hevonen oli tärkeä liikkumisen väline ja maatalouden kulkuneuvo. Ne ovat vetoeläinten kaulaan sovitettava valjaiden osa. Kahteen puun kaareen voi sisältyä paljonkin taidokasta työtä. Upeimmin valmistetut länget on säästetty juhlakäyttöön.
Talollinen Kustaa Laurila Lopen...
Koulumme synty kytkeytyy toiseen autonomian ajan (1809-1917) Suomen historiaa hallinneista suurista kysymyksistä - kielitaisteluun. Kouluylihallituksen vanhoilliset ja ruotsalaismieliset virkamiehet katsoivat oppikouluopetuksen antamisen niin suomenkielisille kuin tytöille tarpeettomaksi. Hämeenlinnasta oli Suomalaisen Normaalilyseon (nyk. lyseon) siirryttyä tänne pääkaupungista tullut merkittävä...
Maalaus Hämeen linnasta
Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kokoelmassa on pieni öljymaalaus, joka esittää Hämeen linnan Vanajaveden puoleista osaa, tykkitornia ja vallitusta. Kevään vihreys on juuri puhjennut pieneen koivuun ja rantaniittyyn. Punatiilinen linna kohoaa tykkitornin vankan, harmaakivisen hahmon takaa. Näkymän on maalannut taidemaalari Rurik Lindqvist...
Hämeenlinnan kaupunki sai Mahlianmäen eli Keinusaaren vuonna 1819 Hätilän ja kaupungin välillä toimeenpannun isonjaon kautta. Se oli suureksi osaksi hyvin kivistä maata, mutta näihin aikoihin sitä oli ainakin jossain määrin viljelty.
Osa Keinusaaren alueesta on kuulunut entiseen Hämeenlinnan maalaiskuntaan, joka lakkautettiin 1948 valtioneuvoston päätöksellä. Samalla päätöksellä siirrettiin osia...
Muistelutapahtuma historiallisella museolla. Häämuistoja pe 17.5. klo 11.30 alkaen. Vapaa pääsy.
Ranskalainen paroni Pierre de Coubertain oli 1800- luvun loppupuolella sitä mieltä, että ranskalainen nuoriso on veltostunutta ja että se pitää saada liikkumaan fyysisen kunnon ylläpitämiseksi. Hän kutsui koolle liikuntakasvatuskongressin, johon hän halusi saada osanottajia myös muista valtioista. Niinpä sitten vuonna 1894 perustettiin kansainvälinen olympiakomitea.
Olympiakisojen ideologiaan...
Vuonna 1948 pidettiin Lontoossa ensimmäiset sodanjälkeiset olympiakisat. Tykit olivat pari vuotta aikaisemmin vaienneet, eivätkä kansat ja kansakunnat olleet vielä valmiita tulemaan yhteisiin kisoihin. Näin tapahtui kuitenkin seuraavissa kisoissa vuonna 1952 Helsingissä. Itsenäinen Suomi halusi onnistua järjestelyissä ja samaa odottivat myös ulkomaalaiset. Suomalaiset tunsivat suurta...
Näyttely Hämeen linnassa 16.5.2013 - 16.3.2014
Keräilijät-näyttely tuo keräilijöiden kokoelmia esille Hämeen linnaan ja vie näyttelykävijät toisiin maailmoihin. Näyttely esittelee keräilijöitä, yksityisiä museokokoelmia sekä keräilyharrastusta kaikessa monipuolisuudessaan ja mielikuvituksellisuudessaan. Samalla pohditaan millainen historiankuva tai millainen Häme rakentuu näiden erilaisten...
Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo 100 vuotta juhlanäyttely
Tervetuloa mukaan avoimiin muistelupiireihin 2. ja 29. toukokuuta sekä 13. kesäkuuta.
Kolmen vangin tarinan kertova selli 10 on uudistunut. Nähtävillä Maria Åkerblomin pakotikkaat, Wilhelm Seppäsen piirroksia ja kirjoituksia 1890-luvulta sekä 1970-luvun vangin siviilivaatteet.
Kirkonkulman koulun historiaa
Vanajan pitäjässä eli muinoin vastuullisia ja viisaita miehiä nimeltään Juho Heikkilä ja Kustaa Paturi. He ymmärsivät opetuksen ja kansan sivistämisen merkityksen ja heidän ansiostaan perustettiin Kirkonkulman koulu vuonna 1865. Koulu rakennettiin Vanajan kirkon välittömään läheisyyteen, ”kirkon kulmalle”, Tilimäelle.
Pääsyvaatimuksena kouluun oli auttava...
Hannele Tarna: Hämeenlinnalaisia kuvataiteen tekijöitä. Juhlavuoden luentosarjan toinen osa Wetterin auditoriossa to 29.3. klo 18.30-20.00.
Koululaiskäynnit on syytä varata hyvissä ajoin etukäteen museokohteen lipunmyynnistä, varsinkin toukokuussa museoissa on runsaasti kävijöitä. Varauksen yhteydessä kerrotaan käynnin päivämäärä ja kellonaika, ryhmän koko ja luokkataso sekä yhteys- ja laskutustiedot. Opastus on maksullista, paitsi Palanderin talossa, jossa opastus sisältyy sisäänpääsyyn. Opintokäyntiä on hyvä valmistella etukäteen...
Muistoja Hämeenlinnan lääninvankilastaTeemailta Vankilamuseolla keskiviikkona 13.3.2013 klo 18
Ohjelmassa on muistikuvia vankilan arjesta. Musiikkia esittävät Jari Kokkinen ja Jussi.
Sinunkin apuasi tarvitaan! Oletko asunut vankilan naapurissa? Oletko asunut vankilan asunnossa lapsena? Oletko ollut töissä vankilassa? Oletko lusinut Hämeenlinnan lääninvankilassa? Miten kaupunkilaisena olet...
ke 29.5.2013klo 10.00-11.30
Avoin muistelupiiri Palanderin talossa: Pukeutuminen. lisätietoa
su 2.6.2013klo 14.00
Kesämatinea Sibeliuksen syntymäkodissa: Sibelius-opiston nuoret soittajat & tanssijat. lisätietoa
ti 4.6.2013
Museo info torin kuukausimarkkinoilla.
la 8.6.2013
Hämeenlinna-ajo Linnanniemellä.
su 9.6.2013klo 14.00
Kesämatinea Sibeliuksen syntymäkodissa:...
Tällä kertaa torin kuukausimarkkinoilla pääset juttelemaan museon esinekokoelmista vastaavan amanuenssin kanssa.
Museums – The World Inside Geir Helgen Museums and HumorHistoriallinen museo4.9.2012–6.1.2013
Lue lisää
Onko koira kotona? Historiallinen museo17.2.–2.9.2012
Lue lisää
Kaupunki ja ihmisiä – Valokuvaaja Kyllikki LouhivaaraHistoriallinen museo10.11.2011–15.4.2012
Lue lisää
Jokapäiväinen paperimmeHistoriallinen museo 12.5.2011–11.3.2012
Lue lisää
Etelä-Hämeen Numismaatikot ry:n...
Kauppapaikaksi vuonna 1639 Pietari Brahen perustama Hämeenlinnan kaupunki sijaitsi linnan pohjoispuolella nykyisen varuskunnan kohdalla. Hämeenlinna oli ns. maakaupunki, joka sai käydä kauppaa vain ympäristön talonpoikien kanssa. Kaupunki oli vaatimaton. Vuonna 1739 suuri osa kaupungin rakennuksista paloi. Isovihan jälkeen linnan ympärille haluttiin rakentaa uusia linnoituksia, mikä vaati...
Ruutipullo
Vanha ruutipullo on tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan viettävän Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon ensimmäisiä esineitä. Se on diarioitu numerolla 420 ja museo on saanut sen vuonna 1912 lahjoituksena Hämeenlinnan lyseolta. Alun perin pullo on kirjattu taskumatiksi, mutta myöhemmin esine on todettu mustaruutiaseen ruudin säilyttämiseen tarkoitetuksi pulloksi.
Tämä sotilaan...
Palanderin talon talvirieha la 9.3. oli suuri yleisömenestys.
Työnäytös ja keskustelutilaisuus vanhojen ikkunoiden kunnostuksesta Historiallisella museolla lauantaina 13.4. klo 14.00. Vapaa pääsy.
Pahan päivän varalle
kuva Marjo Nuottajärvi
“Jos isäntäväki yrittäisi enemmän teroittaa palvelusväelle säästäväisyyden tarpeellisuutta, niin luulisin että paljon enemmän palvelusväki säästöjä tekisi”, kirjoitti apteekkari Julin Åbo Tidningarissa 10.4.1922. Hän oli tutustunut säästöpankkiaatteeseen Englannissa ja päätti juurruttaa aatteen myös Suomeen.
Toiminnalla oli selvät sosiaaliset...
Päivitys tulossa.
Hämeenlinnan kaupungin historialliselta museolta on vuoden 2013 alusta lainattavissa uusi kiertonäyttely, joka esittelee norjalaisen Geir Helgenin humoristisia piirroksia.
Perjantaina 25.7., viisiottelun viimeisenä päivänä kaikki oli vielä avoinna, kun alkoi kuninkuuslaji, juoksu. ”Tällaisena säilyi myös tilanne aina siihen saakka, kun viimeiset sankarit, Lauri Vilkko ja Lars Hall rutistivat maaliin neljän kilometrin uuvuttavan taiston jälkeen”. Lauri Vilkko pani tässäkin lajissa kaikkensa peliin.
Samana iltapäivänä jakoi palkinnot KOK:n ruotsalainen edustaja Bo...
Historiallinen museo (vas.) ja Vankilamuseo (oik.), taustalla Hämeen linna
Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo on kulttuurihistoriallinen maakuntamuseo, jonka tehtävänä on tallentaa, tutkia ja esitellä Hämeen aineellista kulttuuriperintöä. Kokonaisuuteen kuuluu viisi museota, joista Historiallinen museo, Säästöpankkimuseo ja Vankilamuseo toimivat entisissä vankilarakennuksissa Hämeen...
Opaskartta 1952
Olympialaisista tulee vuonna 2012 kuluneeksi 60 vuotta.
Olympialaisten kohteita ja kaupungin rakennetta voi selailla Hämeenlinnan kaupungin Rakennustoimiston Mittausosaston laatimasta opaskartasta vuodelta 1952.
Pdf-muotoiseen karttaan pääset tästä.
Vankityötä Parkissa
Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kokoelmassa on yli 700 taideteosta. Se on varsin laaja taidekokoelma ottaen huomioon, että kyseessä on kulttuurihistorian alan museo. Taidekokoelma on syntynyt aikana, jolloin kaupungissa ei vielä ollut taidemuseota. Myöhemminkin historialliseen museoon on otettu vastaan ja hankittu Hämeenlinna-aiheista taidetta, lähinnä vanhempaa...
Köyhän kristallia
Palanderin talon ruokasalin kattauksessa on pieni nelikulmainen kulho, joka ensi näkemältä näyttää koristeellisesti hiotulta kristallilta, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa, että kyseessä onkin ns. köyhän kristalli.
Suupuhalletut ja käsin hiotut lasiesineet olivat kallisarvoisia, eikä niitä tavallisen suomalaisen perheen ruokapöydässä ole perinteisesti nähty. Lasia...
Muisteluaiheena pukeutuminen
Palanderin talo on hämeenlinnalaiseksi porvariskodiksi sisustettu kotimuseo, joka sijaitsee entisöidyssä puutalossa Hämeenlinnan keskustassa. Talo on rakennettu vuonna 1861.
Virtuaalikierros(linkki Flash-versioon)
Kotimuseo on saanut nimensä talon pitkäaikaisen omistajaperheen Palanderin mukaan. Lehtori E. W. Palander toimi venäjän kielen opettajana Hämeenlinnan lyseossa....
Olympia oli pyhä Altislehto (korkea-arvoiselle henkilölle pyhitetty paikka) antiikin Kreikassa Elis-maakunnassa Peloponnesoksella. Siellä järjestettiin Zeuksen kunniaksi kilpailuja, joista kehittyivät Olympian kisat. Kreikan olympiakisojen välillä oli neljän vuoden jakso eli olympiadi, jota käytettiin ajanlaskussa niin, että 1. olympiadi alkoi vuonna 776 eKr. ja 194. päättyi vuonna 1....
Lampi-lammas
Myllymäen koulun 6A-luokka tutustui kevään 2012 aikana museotyöhön Historiallisella museolla. Osana projektia haluttiin dokumentoida, mitä tämän päivän koululaisten mielestä kuuluu museoon. Oppilaat saivat valita itselleen tärkeän esineen, joka kuvastaa heidän maailmaansa. Esineet ja niiden tarinat oppilaiden omin sanoin kertomina ovat nähtävillä Paketoitu aika – Hämeenlinnan...
Konservaattoreiden työnä on kokoelmiin otettujen esineiden huolto: vanhojen vaurioiden korjaaminen ja uusien ennaltaehkäisy. Puhdistaminen ja tukeminen ovat tavallisimpia hoitavan konservoinnin menetelmiä. Parhaiten kaikenlaatuiset esineet säilyvät vakaissa olosuhteissa, puhtaissa tiloissa sekä sopivissa lämpö- ja kosteusolosuhteissa.
Hämeenlinnan kaupungin historiallisessa museossa...
Sibeliuksen muotokuvat
Sibeliuksen syntymäkodin salin seinällä on kolme hienoa mustavalkovalokuvaa Jean Sibeliuksesta. Ne on otettu vuonna 1949 säveltäjämestarin ollessa 84-vuotias. Kuvat on ottanut valokuvaaja Yousuf Karsh (1908-2002).
Karsh oli armenialaissyntyinen, mutta 14-vuotiaana hän siirtyi perheineen Syyriaan ja sieltä hänet lähetettiin pari vuotta myöhemmin Kanadaan setänsä...
Näyttelykalenteri
Pysyvät näyttelyt
Lainattavat näyttelyt
Menneet näyttelyt
Sairion kaupunginosa on entisiä Saaristen virkatalon maita. Alueen asemakaavoitus sai alkunsa vuonna 1912, kun arkkitehtitoimisto Jung & Bomansson laati suunnitelman rantavyöhykkeen kortteleiden rakentamiseksi. Kaavassa oli 124 asuin- ja 11 tehdastonttia. Arkkitehti Elias Kaalamon laatima, edellistä laajemman alueen käsittävä asemakaava vahvistettiin 1936. Aulangontien pohjoispuolisen alueen...
Kirkonkulma Primary School(Kirkonkulman koulu ~ “The Primary school at the corner of the church”)
Kirkonkulma Primary School was set up in 1865. The school is situated in the middle of a forest although it is an urban school. The number of pupils is 263 (school year 2011 - 2012).
Address:
Kirkonkulma Primary SchoolVanhapappilantie 8713300 HameenlinnaFINLAND
Phone: +358-40-8686 017 or...
Hämeenlinnan kaupungin historialliselta museolta on mahdollista lainata kiertonäyttelyitä. Näyttelyt kertovat useista eri aihealueista, jotka liittyvät erityisesti Hämeen seudun kulttuuriin ja historiaan.
Museums – The World Inside Geir Helgen Museums and Humor
2012
Turhake. Näyttely turhien esineiden lumoamasta arjesta
2009
Ilveksen jäljillä...
Säästöpankkien tutkimussäätiö on tallettanut kokoelmansa Hämeenlinnan kaupungin historialliselle museolle. Kokoelmaan perustuva näyttely esittelee muun muassa säästölippaita, -kirjoja ja vanhoja rahoja. Näyttelyssä on myös mahdollista kokea 1920-luvun pankkisalin tunnelmaa. Säästöpankkimuseo toimii Historiallisen museon näyttelytilojen yhteydessä Linnanniemellä.
Säästöpankkimuseo perustettiin...
Ensimmäinen maila
Museon esineisiin liittyy parhaassa tapauksessa värikkäitä tarinoita, jotka ovat arvokkaampia kuin esine itse. Historiallisen museon juhlanäyttelyyn Paketoitu aika – Museo 100 vuotta rakennettiin Myllymäen koulun 6A-luokan kanssa oma osasto tämän päivän koululaisille tärkeistä esineistä ja niiden tarinoista.
”Tällä mailalla minä tein 15 tehopistettä”, sanoo Aleksi Helkiö oman...
Vanajaveden rannoille, Hämeen linnan vaikutuspiiriin keskittyy yksi maamme vanhimmista kartanovyöhykkeistä. Hämeen kartanokulttuurin juuret löytyvät keskiajalta. Suuri osa kartanoista on perustettu tänne 1600- ja 1700-luvuilla. Kartanot ovat muokanneet ympäristöään tuomalla siihen pellot, puutarhat ja lehtevät puistot sekä asuin- ja talousrakennukset. Kartanot ovat myös olleet monella tapaa...
Vankilamuseo toimii Hämeenlinnan lääninvankilan vanhoissa tiloissa. Rakennus oli valmistuessaan vuonna 1871 Suomen ensimmäinen sellivankila ja se oli vankilakäytössä aina vuoteen 1993 saakka. Museo avattiin yleisölle kesäkuussa 1997. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti L. I. Lindqvist.
Vankilamuseo kertoo Suomen vankeinhoidon historiasta ja vankilaelämästä ennen ja nyt. Museon arvokkain...
OIKOPOLUT
Pääsymaksut ja aukioloajat
Tapahtumakalenteri
Näyttelykalenteri
Vuokrattavat tilat
Museo Facebookissa
1. Historiallinen museo Säästöpankkimuseo2. Vankilamuseo3. Palanderin talo4. Sibeliuksen syntymäkoti
Linnanniemen yhteislipulla myös:Hämeen linnaMuseo MilitariaAlueen muita museoita:Kanta-Hämeen museoportaali
Tilaa museon uutiskirje
Anna palautetta
Torstaina 24.7. ennustettiin Unkarin ja Ruotsin kaksinkamppailua. Lars Hall ui hurjasti mieskohtaiseen voittoon tällä kaupungin Ahvenistolle veikkausvaroilla rakennuttamalla uimastadionilla. Unkari johti kuitenkin joukkueena, sillä Szondi ja Benedek olivat seuraavina. Lauri Vilkko, Olavi Mannonen ja Rokkakin menestyivät niin, että Suomi oli tukevasti neljäntenä USA:n jälkeen. Meksikon Madeiros...
Kiertonäyttelyssä Nälkävuosien turvasta museoksi – Pitäjänmakasiineja Hämeessä esitellään pitäjänmakasiineja niiden toimintahistorian eri näkökulmista viidessä osiossa. Esimerkit ja kuvitus on haettu Hämeen alueen, ja erityisesti Kanta-Hämeen, eri pitäjänmakasiineista.
Pitäjänmakasiini, toiselta nimeltä lainajyvästö tai lainamakasiini, on 1700-luvun alkuvuosikymmeninä viranomaisten toimesta...
Jaamme Rikosseuraamuslaitoksen ylimääräisiä teoksia vankeinhoidosta. Nouda omasi Vankilamuseon lipunmyynnistä.
12.5.2011 - 11.3.2012
Suomen käsityön museon tuottama Jokapäiväinen paperimme -näyttely vie katsojansa mielenkiintoiselle löytöretkelle arkisen, mutta välttämättömän paperin maailmaan. Paperia tarkastellaan historian, kulttuurihistorian, käsityön, taiteen ja paperin tekemisen näkökulmista.
Paperi kuuluu ihmiskunnan välttämättömyyksiin samalla tavalla kuin pyörä ja sähkö. Ellei paperia olisi...
Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon Hämeen liiton yhteistyönä tehty multimedia ja näyttely esittelee hämäläistä maisemaa: millainen se on nyt ja miten se on aikojen kuluessa kehittynyt. Luontoa ja kulttuurimaisemaa esitellään havainnollisin kuvin ja kartoin. Multimediaa seurataan Sibeliuksen 3. sinfonian tahdissa.
Maisemia Hämeestä soveltuu esille julkisiin tiloihin ja tilaisuuksiin...
Palanderin talon joulunäyttely avataan lauantaina 1.12. klo 12.00. Avauspäivänä kierto näyttelyssä omaan tahtiin sekä perheille suunnattu Joulusydän-työpaja. Avoinna viikonloppuisin la-su 12-15, myös ke 26.12. sekä tilauksesta.
Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, Kustaa III:n katu 8, 13100 Hämeenlinna, puh. (03) 621 2528 (toimisto), historiallinenmuseo(at)hameenlinna. fi
Kodalla. Vieraina Hyvinkään varhaiskattajia.
Eläinlääkäri Heikki Sirkkola kertoo lauantaina 1.9. klo 12.00 milloin on aika luopua rakkaasta lemmikistä. Onko koira kotona? -näyttelyn päätösluento.
Hämeenlinnan alueella on ollut runsasta asutusta rautakaudesta lähtien. Rautakauden asutuksen keskus myötäili Vanajaveden järvireitin rantoja. 1200-luvulla Häme oli Novgorodin ja ruotsalaisten välisen valtataistelun keskeinen alue. Linnan perustaminen 1200-luvun loppupuolella varmisti alueen ruotsalaisten valtapiiriin. Linnasta tuli Hämeen linnaläänin hallinnon keskus. Ensimmäisen kerran...
Toimittaja Päivi Ojala kirjoitti paikalliseen Hämeen Sanomiin 3.7.1985 lehtiartikkelin ”Hämeenlinnassa oma olympiakylä”. Oheinen teksti perustuu tuohon kirjoitukseen.
Urheilijat, urheilujohtajat, toimitsijat ja toimittajat majoittuivat Aulangon kisakylään, joka oli köysillä erotettu muusta alueesta.
Majoituspaikkoina olivat tietysti Aulangon hotelli, retkeilymaja eli Pikku Aulanko (arkkitehti...
Ensimmäisenä kilpailupäivänä 21.7. oli ohjelmassa ratsastus. Kello 12 arvottiin ratsut ja klo 13 alkoi kilpailu ukkospilvien ja sen jälkeen tihkusateen saattelemana. Viimeiset kilpailijat ratsastivat rankkasateessa ja aivan viimeisenä ruotsalainen Lars Hall. Hän ylitti kaikki 24 estettä maastossa ihanneajassa ja ilman virhepisteitä. Ajallaan 9.03, 3 hän vei Ruotsin joukkueen johtoon....
Paketoitu aika - Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo 100 vuotta, juhlanäyttely avattu 10.5.
Myllymäki on ollut kaupungin perinteinen riihi- ja myllyalue, jolle ensimmäiset asuinrakennukset ilmestyivät 1820-luvulla. Alueen varhaisimmat asukkaat olivat pääasiassa käsityöläisiä, mylläreitä, ajureita ja työläisiä. 1800-luvun keskivaiheilla asutus lisääntyi ja kaupunki palstoitti alueen. Myllymäen nykyinen rakennuskanta on vanhimmilta osin 1800-luvun loppupuolelta. Pääosin puinen...
Elämysopastus Vankilamuseossa
Jos suunnittelet vierailua Historiallisen museon kohteisiin/ kohteeseen on tarjolla monenlaisia vaihtoehtoja. Pyrimme räätälöimään käyntejä ryhmän tarpeiden mukaan. Ryhmäkäynnit kannattaa ja tulee varata hyvissä ajoin etukäteen museokohteen lipunmyynnistä. Ryhmäkäynnin kustannukset riippuvat museokohteesta, osallistujien määrästä, käynnin ajankohdasta, mahdollisesta...
Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo on nimetty Kanta-Hämeen maakuntamuseoksi vuonna 1982. Maakuntamuseon työkenttänä on eteläisen Hämeen kymmenen kuntaa: Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela. Maakuntamuseona Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo tekee monipuolista yhteistyötä Kanta-Hämeen kulttuurihistoriallisten...
24.9.-9.10.2011
Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon Jokapäiväinen paperimme -näyttelyn ohessa museon Kurkistuskamarissa voi tutustua Tervakoski Oy:n erikoispaperituotantoon. Esillä on tehtaan valmistamia korkealaatuisia erikoispapereita ohutpainopaperista merikaapeleiden sähköeristyspaperiin. Papereihin saa näyttelyssä myös koskea. Tervakoski -näyttely on avoinna tiistaista sunnuntaihin...
Näyttely Historiallisessa museossa 10.11.2011–15.4.2012
Valokuvaaja Kyllikki Louhivaara on kuvannut Hämeenlinnaa ja sen ihmisiä seitsemän vuosikymmenen ajan.
Näyttely esittelee hämeenlinnalaisia työssä, juhlassa ja harrastuksissa. Mukaan on mahtunut paljon tuttuja kasvoja ja oman aikansa tähtiäkin. Louhivaaran ainutlaatuiset otokset kaupungista ja kaupunkikuvan muutoksesta kertovat, kuinka...
Kari Jalonen: Hämeenlinnalaisia kirjailijoita. Wetterin auditorio to 13.9. klo 18.30. Vapaa pääsy.
Kokoelmat
Maakunnallinen yhteistyö
Kuva-arkisto
Konservointi
Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon perustehtävä on tallentaa, tutkia, esitellä ja jakaa tietoa hämäläisestä kulttuuriperinnöstä nykyisille ja tuleville sukupolville.
Toiminta muodostuu pääasiassa seuraavien toimintojen hoitamisesta: kokoelmien hoito, kokoelmien luettelointi ja tutkimus, kokoelmien kartutus ja kokoelmien...
Suomen väestöllisessä keskipisteessä sijaitseva Hämeenlinna on kaupunki, jolla on tuhatvuotinen perinne kauppakaupunkina Vanajaveden reitin ja maaliikenteen solmukohdassa. Tilastotietoa kaupungista. Kaupungin teollinen kehitys sai tuulta purjeisiin todenteolla vasta sotien jälkeen, vaikka toki sitä aiemminkin Hämeenlinnassa oli tuotantolaitoksia. Nopean kasvun eräänä perustekijänä on kaupungin...
L
Päivitys tulossa.
Pullonavaajakala
Meksikolainen helmiäiskoristeinen pullonavaajakala. Kuva: Hannu Sinisalo.
Pullonavaajakala on osa Hämeenlinnan kaupungin historialliselle museolle lahjoitettua suurta matkamuistokokoelmaa. Lahjoittajana oli hämeenlinnalainen Familia Laakso (1910–2003), joka kokosi kokoelman 1940–1970-luvulla yhdessä miehensä Aimo Laakson (1909–1987) kanssa.
Konemestarin koulutuksen...
Kapteeni Rajamaa kertoi, että yhdysvaltalaisille urheilijoille olivat sauna ja vihta uutta. Hämeenlinnan kisojen päättäjäistansseihin he olivat varanneet itselleen ämpärin ja vihdan, kulkivat illalla yhdentoista aikaan Upseerikerhossa huoneesta toiseen ja huiskivat vihdoilla vettä muiden päälle. Niinpä he pettyivät suuresti, kun kenraalimajuri Savonjousi lopetti tanssit jo puoliltaöin.
Aulangon...
Valtiollinen kotka
Kaksoiskotka, Venäjän valtion tunnuskuva, on aikoinaan tuonut hallitsijan mahtia valtion vankilaan. Historiallisen museon puusta veistetty kotka on levittänyt yli kaksimetriset siipensä suojelevasti. Kun taas tsaarinajan tai nykyajan Venäjän tunnuskuvan kotka on levittänyt siipensä pikemminkin ärhäkkäästi pystyyn. Ylimpänä on kookas kruunu ja sen alla kilvessä on kirjain ja...
Infopisteellä tavattavissa museonjohtaja Tuulia Tuomi.
Klikkaa kuvaa ja pääset tutustumaan panoraama 360 esittelyyn vuokratiloistamme (html5). Flash-versio tästä.
VANKILAMUSEO
Seminaaritila1800-luvun asuun palautettu vanha kirjasto- ja kouluhuone soveltuu noin 30, parhaiten alle 20 henkilön kokoontumisiin. Vuokraajan käytössä on piirtoheitin, datavideoprojektori, videonauhuri ja diaprojektori. Tilaa vuokrataan kello 9 - 23.30. Tilavuokra ei...
Tunnelmallinen pääsiäsnäyttely ja opastetut kierrokset Palanderin talossa la–su 23.–24.3. sekä 1. ja 2. pääsiäispäivänä su–ma 31.3.–1.4., ryhmille tilauksesta 23.3.–1.4.2013.
Pääsymaksut ja aukiolojat
Opastukset
Ryhmäkäynnit
Koululaiskäynnit
Vuokrattavat tilat
Museokauppa
Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo tarjoaa näyttelytoiminnan lisäksi erilaisia palveluita. Tarjoamme esimerkiksi opastuksia, elämyskäyntejä sekä vuokratiloja kokouksiin ja juhliin. Kaikissa museokohteissa on oma myyntipiste museokauppatuotteille. Näillä sivuilla...
Hämeenlinnassa järjestettävät viisiottelun lajit kilpailtiin 21.-25.7.1952. Ensimmäisenä päivänä kilpailtiin ratsastuksessa, toisena miekkailussa ja kolmantena päivänä ammunnassa. Neljäntenä kisapäivänä kamppailtiin uinnissa ja viidentenä juoksussa.
Viiden päivän aikana Hämeenlinnassa järjestettiin lisäksi muita aktiviteetteja kuten jalkapallon ystävyysottelu, "Venetsialaisilta" ja...
Tervetuloa mukaan avoimiin muistelupiireihin Palanderin taloon 26.3. sekä 4., 11. ja 25. huhtikuuta.
Hämeenlinnan kaupungin historiallisessa museossa on laaja Hämeenlinnaan ja Kanta-Hämeeseen painottuva valokuva-arkisto. Kuva-arkisto sisältää yli 150 000 kuvaa, diaa tai negatiivia. Arkisto palvelee muun muassa tutkijoita ja tiedotusvälineitä. Kuva-arkiston käyttö on maksullista ja asioinnista on hyvä sopia etukäteen.
Yhteydenotot: tutkija Ulla Nieminen03 621 2739 / ulla....
Tervetuloa tutustumaan Kanta-Hämeen maakunnan museotarjontaan internet-osoitteessa www. kantahameenmuseot. fi. Kanta-Hämeen museoportaaliin on koottu alueen yli neljänkymmenen museon esittelyt ja perustiedot.
Ikuisesti Sinun -juhlalehti
Kakkua paloina -opetuspaketti
Museokohteidemme yleisesite 2012
Museokohteidemme yleisesite 2013 - ENG - RUS
Museon omat & myytävät julkaisut
Palanderin talon historiaa
Panoraama 360 esitykset kohteistamme
"Päätettiin pitää museo auki yleisölle"
Sibelius Hämeenlinnassa / Sibelius in Hämeenlinna
Sibeliuksen syntymäkoti - Sibelius...
Juhlanäyttely 10.5.2012–31.5.2013
Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo juhlii satavuotiasta taivaltaan mittavalla juhlanäyttelyllä. Museo avasi sata vuotta sitten ovensa erilaisessa maailmassa, mutta museon toiminta-ajatus on näiden vuosien aikana muuttunut hätkähdyttävän vähän.
Museolla paketoidaan nykyisin aikaa ihan konkreettisesti, kun esineistä pidetään hyvää huolta ja niitä...
Teemailta Vankilamuseolla keskiviikkona 13.3.2013 klo 18
Vankilamuseo 15 vuotta. Vapaa pääsy koko päivän klo 11-17. Mansikkakakkua ja voikukkajuomaa klo 12-13. Tule keskustelemaan Vankilamuseon tutkijan ja vankilan viimeisten aikojen johtajan kanssa klo 12-14.
Talviriehaa vietettiin lauantaina 9.3.2013 klo 12-16
Palanderin talon talvirieha oli suuri yleisömenestys. Aurinkoinen sää ja Linnankadun pulkkamäki houkuttelivat tapahtuma-alueelle arviolta 1000 kävijää. Järjestelyt sujuivat yleisöryntäyksestä huolimatta varsin mallikkaasti, mistä todisteena leveät hymyt talviriehailijoiden kasvoilla. Tavataan uudestaan ensi vuonna.
katsele kuvia tapahtumasta...
Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon tuottamassa pienimuotoisessa kiertonäyttelyssä Matkalla linnasta linnaan esitellään vankien kuljettamisen historiaa 1800- ja 1900-luvuilla. Vielä viisikymmentä vuotta sitten tätä maaseudulla varsin yleistä yksityisten kuljettajien harjoittamaa ammattia, vankiloiden suorittamia kuljetuksia sekä kuljetettavien vankien näkökulmaa esitellään näyttelyssä...
Toukokuu
Kuukauden esine -palsta pitää toukokuun jälkeen tauon. Uusia esineitä on luvassa näillä näkymin jälleen syksyn puolella.
Maaliskuu
Huhtikuu
Tammikuu
Helmikuu
Hämeenlinnan kaupungin historialliselta museolta on vuoden 2009 alusta lainattavissa uusi kiertonäyttely Ilveksen jäljillä. Kiertonäyttely pohjautuu Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon aiempaan vuoden 2008 näyttelyyn, jolloin Hämeen vaakuna- ja maakuntaeläin ilves oli yhteisenä teemana kaikkiaan neljän kantahämäläisen museon kesäkauden näyttelyssä.
Oliko Hämeen alkuperäisasukkailla...