Lasten tiedeluennot tulevat

Suomessa ja muualla Euroopassa suuressa suosiossa olevat lasten tiedeluennot alkavat Hämeenlinnassa syyskuun lopulla. Suomen ensimmäiset lasten tiedeluennot järjestettiin Turun yliopiston Lasten yliopistossa keväällä 2008. Kantahämäläisen vastineen, Lasten korkeakoulun, toteuttavat Hämeen kesäyliopisto ja Häme Open Campus -verkosto. 

– Se, ettei Kanta-Hämeessä ole omaa yliopistokeskusta, ei estä meitä kokeilemasta sellaista, mitä on aiemmin tehty vain yliopisto- tai yliopistokeskuspaikkakunnilla, kertoo Häme Open Campus -verkoston aktivaattori Pipa Heinonen. 

Kanta-Hämeen oman Lasten korkeakoulun ensimmäisen luentosarjan aloittaa tähtitieteen professori Esko Valtaoja Turun yliopistosta. Valtaojan mukaan lapset ovat kokeneellekin tieteentekijälle haastava kohdeyleisö: – Lapsia on hankalampi huijata kuin aikuisia! Aikuiset myös istuvat kiltisti tylsänkin esityksen läpi ja taputtavat sitten kohteliaasti. Lapset ovat vilpittömämpiä ja siksi myös vaativampia, Valtaoja vertailee kokemuksiaan. 

Innostus tieteeseen voi jäädä elämään 

Lasten korkeakoulussa tieteeseen ja tutkimukseen tutustutaan lasten ehdoin. Luennoitsijoina toimivat tieteentekijät, jotka kertovat omista tutkimuskohteistaan 7–12-vuotiaille lapsille. Valtaojan mielestä lasten tiedeluentojen tarkoituksena on innostaa lapsia: – Vaikka lapsi ei opi jääradalla NHL-kiekkoilijaksi tai tule laulukerhossa uudeksi Karita Mattilaksi, innostus voi jäädä elämään. Tiedeluento kertoo lapselle, että aikuiset eivät noin vain tiedä kaikkea, ja että on ihmisiä, jotka työkseen koettavat saada yhä uusia asioita selville. Ja että se puuha on tavattoman tärkeää, tavattoman jännittävää, ja tavattoman hauskaa. Tiede on kuin aarteenetsimisleikkiä, paitsi että se on totta, ja aarteen voi oikeasti löytää, Valtaoja kertoo. 

Professori löytää lasten tiedeluentojen suosiolle yksinkertaisen syyn: – Lapsille tarjotaan yleensä joko pelkkää huvittelua tai sitten jotain liikuntaan liittyvää vapaa-ajan harrastamista. Jotkut opettelevat soittamaan, tanssimaan balettia tai jotain muuta hieman haastavampaa. Miksi ei yritettäisi tarjota myös lasten aivoille jotain tekemistä? Eihän kukaan ole niin utelias maailmasta kuin lapsi. 

Lapset saavat luennoille osallistumisesta leiman Lasten korkeakoulun luentopassiin. Lasten huoltajille on luentojen ajaksi järjestetty ohjelmaa äiti- ja isiparkissa. Lasten korkeakoulun luennot ovat maksuttomia. 

Esko Valtaojan luennon lisäksi Lasten korkeakouluun luentoja pitämään saapuvat maakunnan omat professorit, ympäristötutkimuksen professori Lauri Arvola sekä taidekasvatuksen professori Jouko Pullinen. 

Luennoilla pohditaan tähtitieteeseen, vedenalaiseen elämään sekä taiteeseen liittyviä kysymyksiä. 

Luento I
Lauantai 25.9.2010 klo 10.00-11.00
"Onko Marsissa elämää?"
Tähtitieteen professori Esko Valtaoja,
Turun yliopisto

Luento II
Lauantai 2.10.2010 klo 10.00-11.00
"Elämää pinnan alla, vedessä"
Ympäristötutkimuksen professori Lauri Arvola,
Helsingin yliopisto

Luento III
Lauantai 9.10.2010 klo 10.00-11.00
"Nykytaide tuorein silmin"
Taidekasvatuksen professori Jouko Pullinen,
Tampereen yliopisto 

Äiti- ja isiparkkien ohjelma 

25.9.2010 Professori Esko Valtaojan luennon aikana vanhemmille järjestetään ohjelmaa teemalla

”Aikuisena yliopistoon? Aikuisena ammattikorkeakouluun?”. Luennon aikana lasten vanhemmilla on mahdollisuus saada tietoa avoimista yliopistoja ammattikorkeakouluopinnoista ja opintojen suorittamisesta Kanta-Hämeen alueella. Ohjelman järjestävät Hämeen kesäyliopisto ja Hämeen ammattikorkeakoulu. 

2.10.2010 Professori Lauri Arvolan luennon aikana vanhemmille ohjelmaa järjestää Vanajavesikeskus -hanke aiheenaan ”Kaikki, mitä olet halunnut tietää ravuista!” Miten erotetaan täplä- ja jokirapu? Rapuasiantuntija kertoo rapujen pyynnistä ja esittelee eri rapulajeja toiminnallisin ja aidoin esimerkein. 

9.10.2010 Professori Jouko Pullisen luennon aikana järjestetään vanhemmille taito- ja taideaiheista toimintaa. Luennon aikana vanhemmilla on mahdollisuus osallistua erilaisiin työpajoihin sekä tutustua Kanta-Hämeen alueen taito- ja taidealojen koulutustarjontaan. Tapahtuman järjestää Hämeenlinnan seudun aikuisille suunnattujen taito- ja taidealojen koulutuksesta vastaavat oppilaitokset, Opin Ovi Osaamiseen ja Opin Ovi Hämeen -ELY-keskus -projektit. 

Lisätietoja, luentosarjan aikataulu sekä ilmoittautumisohjeet löytyvät osoitteesta: www.hameenliitto.fi/lastenkorkeakoulu 

Luentoesite tästä


Lisätietoja:
Pipa Heinonen, aktivaattori
Häme Open Campus
puh. 050 3011 679

Jari Tiainen, rehtori
Hämeen kesäyliopisto
puh. 0500 711 074 

 


Lisää uutisia

Viimeksi muokattu  20.8.2010

Share
Palvelupiste Kastelli
Tule töihin Hämeenlinnaan!

Hätä- ja palvelunumerot

Avoinna olevat tarjouspyynnöt

Historiallinen museo 100 vuotta

Unicef-vuosi 2012

Latu- ja kenttätiedote
Hämeenlinnan kaupungin palveluja Facebookissa Hämeenlinnan kaupungin videoita Youtubessa
Virtuaalipolun palvelu Kylä kaupungissa -projektin yhteistöpalvelu Iittalassa ja Jukolassa

Kehittämiskeskus Oy:n yritysrekisteri