Palvelulinja Seiska Kutalantielle

Palvelulinja Seiskan reitti laajenee Katisiin Kutalantielle 14.8.2012 alkaen. Muutos perustuu asukastoiveisiin saada palvelulinjan palvelut myös Katisten alueelle
 
Uusi reitti kulkee kaksi kertaa päivässä Honkalankadun ja Kutalantien kautta (noin klo 10.10 ja noin klo 13.20). Tarvittava ajoaika saadaan oikaisemalla Sairion alueen mutkikasta reittiä.
 
Ajoaika ei valitettavasti riitä liikennöintiin Katisten alueen sisempiin osiin, joten reittimuutos ei täysin vastaa asukastoiveisiin. Muutos kuitenkin lyhentää kävelymatkoja noin 0,5 kilometriä Katisista ja mahdollistaa parin tunnin asioinnin keskustassa tai Tiiriössä.
 
Uudet aikataulut ja reitit löytyvät kaupungin sivuilta www.hameenlinna.fi/joukkoliikenne.  
 
Lammin suunnalta opiskelumatkayhteys Ratasniittyyn 
Opiskelumatkayhteyksiä Koulutuskeskus Tavastian Ratasniityn toimipisteeseen sekä Ydin-Hämeen alueelta että pohjoisen suunnasta tulevalta taajamajunalta parannetaan. Ma-pe klo 6.40 Lammilta Hämeenlinnaan lähtevä Pekolan Liikenteen bussivuoro ajaa 14.8.2012 alkaen linja-autoasemalta Turuntien, Hattelmalantien, Rengontien ja Aleksis Kiven kadun kautta valtatielle 10 ja edelleen Renkoon. Vuoro on Hämeenlinnan rautatieasemalla klo 7.25 ja linja-autoasemalla 7.30. Vuoro ajettiin aiemmin Renkoon Luolajantien kautta. Osuudella linja-autoasema – Renko liikennöidään ainoastaan peruskoulun koulupäivinä.
 


Lisää uutisia

Viimeksi muokattu  7.8.2012

Share
Sosiaalisen median kanavia Hämeenlinnan kaupungissa

Haluatko töihin Hämeenlinnan kaupungille?

Hätä-ja palvelunumeroita

Ilmoitukset ja kuulutukset

Kaupungin yhtiöt

Myytävät kaupungin kiinteistöt

Palvelupisteet

Avoinna olevat tarjouspyynnöt

Vaikuta kaupungin asioihin
Tutustu veropuuhun

Kesäasukkaiden sivusto

Uimarantojen tiedot

Virtuaalipolun karttapalvelu

Kehittämiskeskus Oy:n yritysrekisteri

Yhdistystieto.fi