Venepaikkoja tarkastetaan
Hämeenlinnan kaupunki on touko-kesäkuun aikana tarkastanut kaupungin alueella sijaitsevien venerantojen numeropaikoilla, maallevetoalueilla ja täysin luvattomilla paikoilla olevat veneet. Luvattomiin veneisiin on jätetty tiedote, jossa on kehoitettu veneen omistajaa hankkimaan venepaikkapoletti tai siirtämään luvaton vene pois.
Luvattomien veneiden siirto alkaa juhannuksen jälkeen
Heinäkuun lopussa aloitetaan edelleen luvattomien veneiden poiskuljetus. Poletittomat tai väärässä paikassa olevat veneet siirretään kaupungin toimesta kaupungin varastolle, Suosaarentie 4. Siirretyt veneet ovat noudettavissa takaisinlunastusmaksun (50 €) ja siirtokulut maksamalla virka-aikana. Sellaisen veneen kanssa, jonka omistaja on tuntematon tai jolle ei puolen vuoden kuluessa ilmaannu omistajaa, menetellään niin kuin löytötavarasta on säädetty. Oikeus veneeseen on noudettaessa selvitettävä tuntomerkein.
Luontopalvelut pyytää veneiden omistajia huolehtimaan siitä, että vene on asianmukaisella venerannalla tarvittavalla lupapoletilla varustettuna, jotta turhilta siirroilta vältyttäisiin.
Lisätietoja:
Luontopalvelut, Seppo Suoranta, puh. 03 621 2812
Lisää uutisia
Viimeksi muokattu
30.6.2010