Varhaiskasvatuksen ja opetuksen tuki

Jos vanhempi arvioi lapsen tarvitsevan avustajapalvelua, hänen tulee olla yhteydessä lapsen varhaiskasvatuskeskuksen johtajaan tai koulun rehtoriin.

Palveluissa tuotetaan lasten avustamiseen ja ohjaamiseen tarvittavat palvelut sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa. Avustajien ja ohjaajien tehtävänä on tukea lasta päivittäistoiminnoissa, oppimisen taidoissa sekä sosiaalisissa taidoissa. He osallistuvat myös lasten kuntoutuksen toteuttamiseen.

Lasten tuen tarvetta arvioidaan lapsen hoidosta ja kuntoutuksesta vastaavassa yksikössä samoin kuin varhaiskasvatuskeskuksessa tai koulussa. Yksiköissä arvioidaan lapsen tarvitsemien tukipalveluiden laatua ja tarkoituksenmukaisuutta.

Avustajapalvelut suunnataan ensisijaisesti vaikea-asteisten häiriöiden ja tilanteiden hoitamiseen. Lievemmissä vaikeuksissa tuki toteutetaan muiden varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tukipalveluiden avulla.

Erityisavustajan/erityispäivähoidon päivähoitajan/kouluohjaajan lähiesimiehenä toimii yksikön johtaja tai rehtori. Kokonaisresurssin ohjaamisesta ja toiminnan kehittämisestä vastaa palvelupäällikkö.


Viimeksi muokattu  11.10.2011

Share