Jukolan koulu
Jukolan koulu painottaa vahvaa perusopetusta, jossa huomiota kiinnitetään oppilaslähtöiseen opetukseen. Jukolan koulussa yhteisöllisyys ja välittäminen on tärkeää. Kaikki koulun aikuiset kasvattavat kaikkia oppilaita.
Kodin ja koulun yhteistyö on tärkeää lapsenne koulunkäynnin kannalta. Voitte aina ottaa yhteyttä koulumme rehtoriin, opettajiin ja kouluohjaajiin kun siltä tuntuu, tai kun jokin asia painaa mieltänne. Ensisijainen yhteyshenkilö oppilaan asioissa on aina ensin luokanopettaja. Toivomme, että yhteistyö on molemmin puolin rakentavaa. Tulevana lukuvuonna keskitymme mm. kodin ja koulun yhteistyön kehittämiseen. Siitä löydät lisätietoa kodin ja koulun yhteistyö -sivulta.
Keväällä 09 koulumme aloitti työskentelyn KiVa-kouluna. Olemme käsitelleet ja käsittelemme koulukiusaamisen ehkäisemiseen ja poistamiseen liittyvää materiaalia. Kaikki kiusaamistapaukset käsitellään koulumme KiVa -tiimissä KiVa -toimintamallin mukaisesti.
Yhteistyöterveisin
Taina Lind
rehtori
p 03 621 3250, 040 722 9176
Viimeksi muokattu
18.5.2012