Opetusjärjestelyt

Ryhmät

Opiskelu tapahtuu kahdessa luokkatilassa, joiden lisäksi käytössä ovat liikuntasali, pienryhmäsopet ja teknisen työn tilat yläkerrassa. Ryhmät on jaettu siten, että pääsääntöisesti 1-3.-luokkalaiset opiskelevat yhdessä ja 4.-6.-luokkalaiset yhdessä.

Erityisopetus

Laaja-alainen erityisopettaja käy koululla kerran viikossa. Päivän aikana on käytössä neljä tuntia, jotka hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti.

Kerhot

Koululla toimii kerran viikossa hankerahoituksen turvin järjestetty iltapäiväkerho, jonka vetäjinä toimivat opettajat. Kerhopäivien aiheet vaihtuvat ajankohtaisten teemojen ja vuodenaikojen mukaan sisältäen liikuntaa, retkeilyä, askartelua, kokkausta ja mahdollisuuksien mukaan myös vierailuja lähiseudun tai kantakaupungin kohteissa.

 


Viimeksi muokattu  16.9.2010

Share