Hämeenlinnan Yhteiskoulun seniorit ry.
Yhdistyksen tarkoitus
Yhdistyksen tehtävänä on tukea koulun toimintaa, jakaa stipendejä ja erilaisia lahjoituksia, ylläpitää perinteitä ja olla linkkinä koulun ja kotien, nykyisten ja entisten oppilaiden ja opettajien välillä.
Tavoite
Yhdistyksen tavoitteena on, että kaikki koulun entiset oppilaat ja nykyiset ja entiset opettajat liittyisivät yhdistyksen jäseniksi. Ainaisjäsenmaksu on 80 euroa ja vuosijäsenmaksu 10 euroa
Hallitus
Yhdistyksen hallituksessa toimivat tällä hetkellä: Sirkus Mattila (puh.joht.), Risto Salo (varapuh.joht.), Hillevi Koivisto (siht.), Vesa-Heikki Mikkola (rah.hoit.), Kaija Hillebrandt, Maija Jallinoja, Marja-Liisa Pohjavuori, Rauni Rantanen ja Janne Rouhiainen.
Toiminta
Vuoden kokokohta oli maaliskuussa yhdistyksen 40-vuotisjuhlakokous Esko Paakkalan, HYK:n Seniorit ry:n puheenjohtaja vuosilta 1970 -86, toimiessa puheenjohtajana. ” HYKistä helähtää” -nimisen Senioreiden juhlajulkaisun vuosilta 1966-2006 esitteli julkaisun tekijä Kaija Hillebrandt. Tilaisuudessa muistettiin standaarein ansioituneita yhdistyksen hallituksen jäseniä: Lea Auriola, Kaija Hillebrandt, Ritva Immonen, Hillevi Koivisto, Asta Korkeila, Esko Paakkala, Rauni Rantanen, Terttu Seitsonen, Tuuli Sortila ja Hilkka Tyry. Kokouksen yhteydessä järjestettiin opetusviraston kouluverkkoselvityksen kirvoittamana avoin koulukeskustelu teemana ” Yhteiskoulun tulevaisuus” ja keskustelun alustajana toimi opetustoimenjohtaja Kirsti Mäensivu.
Perinteisinä tapahtumina vietettiin HYKKI-päiviä; perusasteen työpajapäivänä toukokuussa tarjottiin oppilaille mehut ja munkit ja lukiolle järjestettiin marraskuussa teatteriohjaaja Marja-Leena Haapasen havainnollinen ja hauska esitys ilmaisutaidosta. Kevään stipendienjakotilaisuudesta on tullut odotettu tapahtuma, jossa on jaettu paitsi Senioreiden ja kouluyhteisön myöntämät stipendit myös monien ulkopuolisten tahojen oppilaille osoittamat huomionosoitukset. Syyslukukauden loppupuolella, koulun itsenäisyyspäiväjuhlan yhteydessä kahvitetaan syksyn ylioppilaat läheisineen.
Senioreiden toimintaan kuuluu myös kouluun liittyvien mitaleiden, korttien ja kirjojen myynti. Yhdistyksen jäseniltä voi tiedustella näitä tuotteita. FT Anna-Maria Vilkunan kirjoittamaa HYK:n 125-vuotisjuhlakirjaa "Yhteiskoulu Yhteisvoimin" voi edelleen tilata koululta tai Senioreilta.
Yhdistyksen yhteystiedot
Sirkus Mattila puh. 050-3543 823 Hillevi Koivisto puh 0400 202026
sirkus.mattila [at] virpi.net hillevi.koivisto [at] virpi.net
Viimeksi muokattu
17.1.2012