S2-opetus
Suomi toisena kielenä (S2) on yksi äidinkieli- ja kirjallisuus – oppiaineen oppimääristä. Oppimäärä ei ole tuki- tai erityisopetusta, vaan se on tarkoitettu sellaisille maahanmuuttajataustaisille oppilaille, joiden suomen kielen taito ei ole äidinkielen tasoinen kaikilla kielen osa-alueilla.
S2-opetus on tarkoitettu myös paluumuuttajille ja ulkomailta adoptoiduille lapsille. Kriteerinä tulee käyttää ainoastaan kielitaidon tasoa eikä esimerkiksi synnyinmaata, kansalaisuutta , väestörekisteriin merkittyä äidinkieltä tai oloaikaa Suomessa.
S2-opetuksen tarkoitus on kehittää tasapuolisesti suomen kielen taitoa ja tietoisuutta suomalaisesta kulttuurista ja tukea oman äidinkielen opetuksen kanssa oppilaan monikulttuurista identiteettiä. Lähtökohtana on antaa oppilaalle mahdollisimman hyvä kielitaito myös jatko-opintoja varten.
Perusopetuksen S2-oppimäärän suorittamisella voi osoittaa riittävän suomen kielen taidon kansalaisuutta hakiessaan.
Hämeenlinnassa S2-opetus on järjestetty niin, että oppilas saa opetusta omalla koulullaan eikä joudu vaihtamaan sen vuoksi koulua kesken päivän. Näin varmistetaan se, että luokanopettajien tai aineenopettajien sekä koulun erityisopettajan ja suomi toisena kielenä –opettajan on mahdollista tehdä yhteistyötä ja suunnitella opetus jokaisen oppilaan kohdalla mahdollisimman mielekkääksi ja tehokkaaksi.
Koska Hämeenlinnassa noudatetaan lähikouluperiaatetta, maahanmuuttajataustaiset oppilaat jakautuvat asuinpaikkansa mukaan eri kouluihin ympäri kaupunkia. Tästä syystä opetusryhmät ovat suhteellisen pieniä.
S2-opetuksesta voi tiedustella seuraavilta henkilöiltä:
Riitta Takkula-Ollila, maahanmuuttajaopetuksen pedagoginen konsultointi, puh.
03 621 2591
Taina Lind, puh. 03 621 3250
Viimeksi muokattu
2.9.2011