Päätöksenteko ja talous

Hämeenlinna aloitti kokonaisvaltaisen palvelurakenneuudistuksen kaupunginhallituksen päätöksellä joulukuussa 2005. Sitä oli edeltänyt yli kymmenen vuoden aktiivinen seutuyhteistyön ja kaupunkikonsernin kasvun aika.

Palvelurakenneuudistus yhdistyi kuntarakenneuudistukseen, kun Hämeenlinnan seudun kunnat alkoivat neuvotella uuden yhteisen kunnan perustamisesta. Paras-hanke tuli tukemaan seudullisia ponnisteluja ja lopputuloksena 1.1.2009 Hauhon, Hämeenlinnan, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kunnat liittyivät yhteen, uudeksi kunnaksi nimeltä Hämeenlinna.


Uuden kunnan rakentamisen periaatteet:

  • Laajentuneen Hämeenlinnan palvelut järjestetään korostaen asiakaslähtöisyyttä ja tuottavuutta sekä käytettävissä olevia resursseja.
  • Hämeenlinna siirtyy vuosien 2009 - 2012 aikana uuteen toimintamalliin, joka perustuu tilaajatuottaja-toimintatapaan, elämänkaari-ajatteluun ja seudullisissa palveluissa isäntäkuntamalliin.
  • Uudistus näkyy muutoksina poliittisessa järjestelmässä, organisaatiossa, hallinnossa, palvelujen tuotantotavoissa sekä johtamis- ja tietojärjestelmissä.
  • Tilaaja-tuottaja-toimintatapaa sovelletaan sekä sisäisenä että ulkoisena toimintatapana.
  • Uusi toimintamalli korostaa myös lähipalveluiden merkitystä yhteisöllisyyden rakentajana ja asukkaiden mahdollisuuksia osallistua palveluiden suunnittelun.


Lautakunnat
Hämeenlinnan lautakuntarakenne luotiin tilaajatuottaja- ja elämänkaari-ajatuksia kunnioittaen. Lautakunnat muuttuivat tilaajalautakunniksi ja siirryttiin sekä sisäiseen että ulkoiseen sopimusohjaukseen. Omat palvelut eriytettiin palvelutuotannon organisaatioon toimimaan suoraan kaupunginhallituksen alaisuudessa.


Yhtiöt
Monia tärkeitä toimintoja varten on perustettu seudullisia yhtiöitä.

Liikelaitokset
Kuntaliitoksen yhteydessä kansanterveystyön kuntayhtymät (Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymä ja Lammin-Tuuloksen kansanterveystyön kuntayhtymä) purettiin ja palveluista 1.1.2009 lähtien vastaa Hämeenlinnan Terveyspalvelut -liikelaitos.

Kaupunkikonsernissa on tämän lisäksi kaksi muuta liikelaitosta:  Linnan Lomituspalvelut sekä Linnan Tilapalvelut.



Viimeksi muokattu  6.2.2012

Share

Johto
Kaupungin konsernijohto

Organisaatiokaavio

Esityslistojen KT-Web-hakupalvelu
Hämeenlinnan esityslistat ja pöytäkirjat

 

Luottamuselimet
Kaupunginvaltuusto 2009-2012

Kaupunginhallitus 2011-2012

Lautakunnat
2009-2012


Aluetoimikunnat
Aluetoimikuntien pöytäkirjat

Kehittämispalvelut
Kehittämisprojektit

Liikelaitokset ja yhtiöt
Kaupungin liikelaitokset

Kaupungin yhtiöt  

 

Linkkejä palvelujen kehittämiseen
Inno-Vointi -hankkeen sivut ja videoita vuosiseminaarista:

Santtu von Bruun: "Kohti toisenlaisia julkisia palveluja"

Vantaan varhaiskasvatuspalvelujen kehittämiseen liittyvä paneelikeskustelu 6.3.2012