Kehittämispalvelut



Raatihuoneenkatu 9, 3. krs,
PL 84, 13101 Hämeenlinna

Toimialue:

Hämeenlinnan kaupungin kehittämistoiminnan toiminta-ajatuksena on edistää kaupungin onnistumista kuntalain mukaisissa tehtävissä ja kaupungin tavoitteessa olla Etelä-Suomen vetovoimaisin asumiskaupunki. Kehittämispalvelut tukee myös kaupungin päämäärää olla uudistuva ja palveleva, viihtyisä ja kestävästi kehittyvä rantakaupunki.

Toiminnan tavoitteena on parantaa kuntalaisten saamien palvelujen laatua, edistää palvelujen vaikuttavuutta ja lisätä oman toiminnan tuottavuutta. Kaupunkitason tavoitteena on myös tukea tilaajia ja tuottajia heidän perustehtävissään tuottamalla tietoa, arviointeja ja selvityksiä.

Kehittämispalvelut koordinoi kaupungin kokonaisjohtamisen kannalta strategian toteutumista, palvelu- ja hankintastrategian hankkeiden etenemistä sekä elinkeinostrategian tavoitteiden toteutumista siltä osin kuin ne ovat kaupungin toimeenpantavia.

Kehittämispalvelut sisältävät hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikön ja konsernin kehittämispalvelut.

Hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikkö ohjaa ja koordinoi yhteensä noin 30 kehittämisprojektin kokonaisuutta. Kehittämistyö perustuu lautakuntien palvelusuunnitelmiin sekä vuosittaisiin palvelusopimuksiin

Palvelusopimusten kautta tilaajalautakunnat, tilaajatiimit sekä palvelutuotannon johto vastaavat kehittämisprojektien substanssiohjauksesta.


Viimeksi muokattu  15.11.2011

Share