Eversti Hugo Standertskjöld (1844-1931) oli suomalaisperäistä aatelissukua, kotoisin Janakkalan Vanantaan kartanosta. Hänestä tuli menestynyt liikemies. Valtavan omaisuutensa ja teollisuusuransa hän loi Venäjällä Tulan ja Izhevskin kivääritehtaissa, joissa hän toimi johtotehtävissä. Palattuaan Suomeen Standertskjöld sijoitti varojaan mm. ostamalla Kaukaan tehtaat Lappeenrannan liepeiltä ja muuttamalla ne selluloosaa tuottavaksi suuryritykseksi. Nykyään tehtaat ovat osa UPM-konsernia.

Hämeenlinnassa eversti muistetaan ennen kaikkea Aulangon puiston luojana. Nykyinen Aulangon puistometsä on pieni osa entisistä everstin maista, jotka hän 1880-luvulla osti sukukartanonsa Janakkalan Vanantaan lähettyviltä. Osia alueesta oli vanhastaan nimitetty Karlbergiksi ja tällä nimellä everstin tiluksia hänen ajallaan kutsuttiin.

Ennakkoluulottomana miehenä eversti perusti Karlbergiin mm. yksityisen kansakoulun alaisiensa lapsille, kalanviljelylaitoksen ja Suomen ensimmäisen eläintarhan. Hänen käsissään osa alueesta muuttui 180 hehtaarin suuruiseksi puistoksi, jossa saattoi nähdä harvinaisia mustia joutsenia ja tuhansia eksoottisia istutuksia. Kuuluisaa puistoa oli kesäisin ihastelemassa suuri joukko arvovaltaisia vieraita, aina Etelä-Euroopasta asti. Olihan isäntä tunnettu vieraanvaraisuudestaan.

Vuonna 1926 eversti Standertskjöld myi Karlbergin Hämeenlinnan kaupungille, joka oli ilmoittanut haluavansa säilyttää Karlbergin puiston kulttuuriarvoineen tuleville sukupolville. Kauppaan kuuluivat Karlbergin päätilan lisäksi mm. Katajiston ja Metsänkylän tilat, yhteensä yli 1700 hehtaaria maata, josta suuren osan kaupunki pian myi. Jäljelle jääneistä alueista muodostettiin vuonna 1928 Aulangon tila, jonka alueella sijaitseva puisto vuonna 1930 julistettiin luonnonsuojelualueeksi.

22.6.1933 kaupunginhallitus antoi muistomerkkitoimikunnan tehtäväksi hankkia muistolaatan Aulangon vuonna 1906 valmistuneen näkötornin kylkeen everstin kunniaksi. Hugo Standertskjöldin muistokivi puolestaan on sijoitettu lähelle Aulangon hotellia.


Suurenna >

Sijainti:
Muistolaatta on kiinnitetty Aulangon näkötornin kylkeen, torniin johtavien portaiden alapäähän.



Suurenna ja tutki laattaa >




Suurenna >

Sijainti:
Muistokivi sijaitsee Aulangon hotellin ja Aulangontien varrella olevien tenniskenttien välisellä puistoalueella, lähellä Vanajaveden rantaa.

Asiasanat: Taidemuseo
Viimeksi muokattu: 27.1.2014