Bussiliikenne siirtyy talviaikatauluihin keskiviikkona 8.8.2018

Hämeenlinnan bussiliikenteessä ajetaan talviaikataulujen mukaisesti peruskoulujen lukuvuoden ajan 8.8.2018 - 1.6.2019.

Linja 40 jatkaa linjan 4 parina myös talvikaudella

Kaupunkiliikenteen linjat ovat säilyneet samoina kuin keväällä 2018. Lisäksi kesällä liikennöinnin aloittanut linja 40 jatkaa linjan 4 parina myös koulukauden aikana. Uusi linja 40 liikennöi ympyräreittiä Kettumäestä Paroisten ja Mäkelän kautta Tiiriöön ja Tiiriöstä Härkätien kautta Kettumäkeen.

Linjat 10 ja 11 palaavat kesätauolta

Linjat 10 Turenki – Hämeenlinna – Parola ja 11 Loimalahti – Äikäälä palaavat kesätauolta ja liikennöivät taas normaalisti kuten keväällä 2018. Linjat 2 – 3 liikennöivät taas puolen tunnin välein, jonka lisäksi seutuliikenteeseen palaavat talviaikataulun mukaiset vuorot.

Paikallisliikenteen aikataulut löytyvät Reittioppaasta

Reittioppaasta löytyvät kaikkien niiden vuorojen aikataulut ja reitit, joissa Waltti-matkakortti käy maksuvälineenä. Reittiopas on monipuolinen työkalu, josta löytyvät mm. linjakohtaiset aikataulut, pysäkkikohtaiset aikataulut sekä reittivaihtoehdot lähtö- ja määräpaikan välille.

Pysäkkiajat ovat aina arvioita, ja todellinen ajoaika vaihtelee liikenne- ja keliolosuhteiden ja matkustajamäärien mukaan. (Lisämaksulliset pikavuorot, joissa Waltti-matkakortti käy vain osamaksuna, tunnistaa 900-sarjan linjanumeroista.)

Waltti-bussikortti ostetaan ja ladataan ensimmäisen kerran palvelupiste Kastellissa (Raatihuoneenkatu 11). Lisälataamiset kannattaa tehdä Waltti-verkkopalvelussa.

Painettuun talvi 2018 – 2019 -vihkoon on jäänyt virhe linjan 2 iltalähtöihin

Jo jaossa olevaan kaupunkiliikenteen aikatauluvihkoon on jäänyt painovirhe linjan 2 arkipäivien iltalähtöihin Aulangolta - Visamäkeen. Vihossa on virheelliset lähtöajat (ma-pe) Aulangolta 18:34, 19:34, 20:34, 21:34 ja 22:34. Oikeat lähtöajat arkisin Aulangolta Visamäen suuntaan ovat 18:04, 19:04, 20:04, 21:04 ja 22:04. Pahoittelemme vihossa olevaa virhettä.  

Talven aikataulut ja reitit löytyvät täältä.

Viimeksi muokattu: 3.8.2018