Palotarkastus


Palotarkastuksesta määrätään pelastuslaissa ja -asetuksessa. Sen tarkoituksena ehkäistä tulipaloista ja muista onnettomuuksista ihmisille, omaisuudelle tai ympäristölle aiheutuvaa vaaraa.

Palotarkastuksien avulla valvotaan, että rakennus ympäristöineen ja olosuhteineen täyttävät palo- ja henkilöturvallisuudelle asetettavat vaatimukset ja että kiinteistön omistaja tai haltija on varautunut onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn, vahinkojen torjuntaan ja väestönsuojeluun. Tarkastuksiin liittyy myös turvallisuusajattelun edistämiseen tähtäävää valistusta ja neuvontaa.

Tarkastuskohteet ja -välit


Palotarkastusten määräväleistä säädetään pelastuslaissa ja -asetuksessa sekä pelastustoimen palvelutasopäätöksessä. Asuinrakennuksiin rinnastettavat rakennukset tarkastetaan kerran kymmenessä vuodessa. Erityiskohteet tarkastetaan kohteen luonteesta riippuen joko vuosittain tai kerran kahdessa tai kolmessa vuodessa. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksessä esitetyt tarkastusvälit voit katsoa Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen sivuilta.

Palotarkastuksien suorittaminen


Palotarkastuksia suorittavat alueen pelastustoimen pelastusviranomaiset. Tarkastajan virkanimike voi olla palotarkastajan lisäksi joku muu pelastusalan virkanimike, esim. palomies, paloesimies, palomestari, palopäällikkö, johtava palotarkastaja jne. Kanta-Hämeessä työvuorojen operatiivinen henkilöstö (palomiehet ja paloesimiehet) suorittavat asinrakennuksiin rinnastettavien kohteiden tarkastuksia, päällystöviranhaltijat (yleensä palomestari) suorittavat pääsääntöisesti erityiskohteiden palotarkastuksia.

Palotarkastuksen suorittamisesta ilmoitetaan yleensä etukäteen. Ilmoitus tehdään suoraan tarkastettavaan kohteeseen tai mikäli tarkastus koskee laajempaa aluetta, voidaan tulevasta tarkastuksesta ilmoittaa esim. lehti-ilmoituksella.

Palotarkastuksiin liittyviin kysymyksiin vastaa
päivystävä palomestari
puh. (03) 621 2443
 


Viimeksi muokattu  15.10.2009

Share