Haun tulos


Näyttelyt
9.10.2018




Turhake
25.8.2016



Kontakti
27.1.2014



















Kontakti
7.5.2014















Janne
25.8.2016














Toukokuu
6.5.2015




Näyttelyt
2.5.2018













Opastetuilla kierroksilla tutustutaan Eija-Liisa Ahtilan sekä Mika Taanilan näyttelyihin.

Näyttely on esillä 5.-24.1.2016

Taiteilijaesittely sunnuntaina 17.1. klo 14.

Taiteilijaesittely sunnuntaina 24.1. klo 14.




Galleria Aimo
23.2.2016


Taide ja kulttuuri osana kotouttamista -jatkohankkeen seinämaalauksen julkistamistilaisuus ma 21.3 klo 13 Hämeenlinnan Kumppanuustalon galleriakäytävällä.

Hämeenlinnan Taidemuseon HaaveStoori – Nuorten tutkimusretki mediataiteeseen -työpajahankkeen tutustuttaa nuoret mediakasvatukseen.

Tulevana sunnuntaina 17.4. klo 14 näyttelyn keskeisiin teemoihin ja teoksiin tutustutaan kuraattori Veikko Halmetojan johdattelemana.

Eläkeläisten oma taidemuseopäivä pe 22.4.

Heavy Metal –näyttelyn aukeamisen kunniaksi Hämeen linnassa järjestetään 23.-24.4. mielenkiintoista ohjelmaa koko perheelle.

Museokortti täyttää toukokuussa vuoden! Hämeenlinnan Taidemuseo juhlii syntymäpäiväsankaria ke 4.5. klo 11-16 ilmaisen sisäänpääsyn ja pullakahvien merkeissä.

Näyttely päättyy tulevana sunnuntaina 8.5. Näyttelyn viimeisenä aukiolopäivänä on yleisöopastus klo 14.

Ester Heleniuksen maalauksia esillä Hämeenlinnan taidemuseolla 10.6.-2.10.2016. Näyttelyn opastukset keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 14.


Värimaalauksen taiturin näyttely Hämeenlinnan Taidemuseoon.

4.11.2016 - 22.1.2017

10.12.2016 - 19.11.2017

Keskiviikkona 6.7. klo 16-18 Hämeenlinnan pääkirjaston Taiteilija tavattavissa -vieraana taidemaalari Ihab Al Tai.


Hämeenlinnan Taidemuseo järjestää ke 21.9. asiantuntijaopastuksen Ester Heleniuksen näyttelyssä. Näyttelyn kuraattori, amanuenssi Päivi Viherluoto johdattelee taiteilijan keskeisiin teemoihin, teoksiin sekäHeleniuksen mielenkiintoisiin elämänvaiheisiin.

Hämeenlinnan kaupunginmuseo avaa Suomi 100 -juhlavuonna 2017 näyttelyn, jossa tehdään mielikuvamatka Neuvostoliiton naapurimaana tasapainottelevaan YYA-Suomeen.

Museo Militariassa avautuu uusi näyttely 8.10.2016. Vaihtuvalla näyttelyllä muistetaan 25.7.1916 käytyä Schmardenin taistelua ja jääkäripioneereja.

Hämeenlinnan Taidemuseon syyskauden ensimmäinen näyttely Ihme 4.11.2016 - 22.1.2017 juhlistaa Visuaalisten taiteiden koulu Aimon 30-vuotista taivalta.

Museo Militariassa voi talvikaudella 2016–2017 tutustua vaihtuvaan näyttelyyn ”Päämajan radiokeskus 1941–1945”. Kaakkois-Suomen Viestikillan tuottama näyttely on lainassa Mikkelistä, jossa se on ollut esillä Viestikeskus Lokissa.

Juhlavuotisjuhlanäyttely esillä Hämeenlinnan pääkirjaston (Lukiokatu 2) Kirjastotorilla 7.-30.11.2016.

Hämeenlinnan Taidemuseon syksyn hersyvimmässä näyttelyssä juhlitaan 30-vuotiasta Visuaalisten taiteiden koulu Aimoa. Koulun juhlanäyttely, Ihme, kokoaa yhteen 5-19-vuotiaiden oppilaiden teoksia.

Yhteiset kuvamme-näyttelyssä esitellään Hämeessä olevia taidekokoelmia. Tunnettujen teosten lisäksi esille nostetaan harvojen tuntemia, mutta merkittäviä kokoelmia ja omaleimaisia taiteilijoita. Teoksia on kaikkiaan noin 180.

Artsi & HML
3.5.2017
10.2. - 29.4.2017

3.6.-10.9.2017


20.6.-30.7.2017

Rappiotaide
20.2.2018
14.10.2017 - 18.2.2018


Palanderin talon kotimuseon suosittu joulunäyttely on avoinna tänä jouluna viikonloppujen lisäksi myös arkisin ajalla 2.12.2017-7.1.2018.



Viiva
5.4.2018




Museo Skogsterissa Hämeenlinnassa vietetään torstaina 22.2. Tubi – unohdettu keuhkotauti -näyttelyn avajaisia. Näyttely avataan yleisölle klo 14 ja Hämeenlinnan kaupunginmuseo tarjoaa iltapäivällä 200 ensimmäiselle vieraalle kakkukahvit.


Line
19.2.2018


Hämeenlinnan kaupunginmuseon Tubi – unohdettu keuhkotauti -näyttelyssä tutustutaan hämeenlinnalaisiin keuhkotautiparantoloihin, parantolaelämään, taudin hoitomuotoihin ja tuberkuloosin vastaiseen valistukseen. Näyttely on esillä 22.2.2018–20.1.2019.

Hämeenlinnan Taidemuseossa vietetään jälleen perinteistä Senioripäivää pe 4.5. klo 11–17. Eläkeläiset pääsevät museoon 1 € pääsymaksulla.


Juhlavuoden kunniaksi 30-vuotiaat ilmaiseksi

Kesä–elokuun sunnuntaisin Sibeliuksen syntymäkodissa Hämeenlinnassa kuullaan perinteikäs yli 40 vuotta järjestetty Kesämatineat-konserttisarja.

Museo Skogsterin perusnäyttely uudistuu. Ooh, Hämeenlinna! on suljettu vaihtopäiväksi tiistaina 5.6.2018. Uusi versio avataan keskiviikkona 6.6.2018 klo 11.



Mikko Hovi
28.6.2018