Haun tulos



Teoshaku
10.6.2015
















Tammikuu
12.1.2015



Maaliskuu
10.3.2015




Opinnot
18.4.2016

Info
5.10.2015

Galleria
9.5.2017

Projektit
25.10.2017





Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXin, Taiteen edistämiskeskuksen, Visuaalisten taiteiden koulu AIMOn sekä Janakkalan ja Hattulan kuntien kesken.


Aimo antaa visuaalisen taiteen perusopetusta kuva- ja käsityötaiteessa yli 5-vuotiaille hämeenlinnalaisille lapsille ja nuorille.

Hämeen ammattikorkeakoulun rakennetun ympäristön opiskelijat tuovat luonnon Hämeenlinnan torille.


Varpaat vedessä -kesänäyttely on avoinna 14.5. - 21.8.2016

Hämeenlinnan Taiteiden yötä juhlitaan neljättä kertaa perjantaina 26.8.2016. Taiteiden yön suunnittelu on käynnissä ja kaikenlaisia ohjelmaideoita otetaan vastaan.

Iittalan XIX taidekirjapäivät Kalvolan kirjastossa la 11.6.2016 klo 12.

Neljättä kertaa järjestettävä Hämeenlinnan Taiteiden yö on julkaissut ensimmäiset maistiaisensa vuodelle 2016. Tapahtumaa vietetään perjantaina 26.8.2016

Iittalan perinteinen naivistinäyttely tuodaan kaupungin keskustaan Kastelliin.

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX käynnistää syys-lokakuun aikana Hämeenlinnan sekä lähikuntien alueella uuden harrastustoimintaa koulujen tiloissa toteuttavan hankkeen "Taideharrastus ihan lähellä".

Hämeenlinnan taiteiden yötä vietetään 26.8.2016. Tapahtumassa on tänäkin vuonna monipuolinen taide- ja kulttuuriohjelma, josta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Taiteiden yön tapahtumat ovat yleisölle pääsymaksuttomia tai muutaman euron hintaisia.

Kuvataiteilijakaksikko Kim Somervuori ja Teemu Mäenpää saapuvat Hämeenlinnaan osana UPEA16-katutaidefestivaalia. Viipurintien alikulkutunneli Hämeenlinnassa saa julkisivuihinsa yhteisteoksen kovilta kotimaisilta taiteilijoilta.


Hämeenlinna saa vieraileviksi taiteilijoikseen kuvataiteilijakaksikon Kim Somervuoren ja Teemu Mäenpään. Taiteilijat toteuttavat muraalin 12.-14.9.2016.

Hämeenlinnan kaupungin uusin julkinen ns. prosenttirahalla toteutettu taideteos on Tuomelan koulun pihalle valmistunut Pertti Kukkosen betoniveistos, joka koostuu kirjainten Yhteiskoulu – yhteisvoimin muodostamasta kokonaisuudesta.

Hankkeet
26.3.2018

Ruununmyllyn päiväkodin rakennus peruskorjattiin ja otettiin laajempaan kesällä 2016. Peruskorjauksen yhteydessä rakennukseen toteutettiin prosenttiperiaatteella kuvataiteilija Kati Lehtosen teos Sinne minne tuuli siemenen kuljetti, kasvoi puu.

Taidetestaajat
11.10.2017
Ensi vuoden taidelaitokset Taidetestaajat-hankkeeseen valittu! Kanta-Hämeen oma kohde on ensi lukuvuonna Compañia Kaari & Roni Martin Kill Carmen, joka on myös valtakunnallinen kohde pääkaupunkiseudun 8-luokkalaisille.

Hallituskadulla ja Linnankadulla suoritetaan perjantaina 28.10. asfaltointia joka vaikuttaa liikennöintiin. LinnanInfra kehittää työmaiden yleisilmettä varsinkin kaupunkialueella muun muassa erilaisin katutaideteoksin.







Teemaopastukset vetää Riitta Tarvainen

Työpaha Hovinkartanon taidekeskuksessa

20.6.-30.7.2017



Maksutonta ohjelmaa ja tapahtumia löytyy ympäri kaupunkia. Muista tarkistaa ohjelma tarjonta ajoissa.







Mensanaukion jalankulkualueelle julkista taidetta.

UPEA17-taidefestivaalin kaikki teokset ovat nyt valmiita ja ihmisten ihailtavina ympäri maan. Näyttäviä teoksia syntyi kaikkiaan 21 yhteensä 13 suomalaiskaupunkiin.


Tanssiteos ilmastonmuutoksesta ja siitä, onko päättäjien yritys hallita sitä vain poliittista teatteria.



Viiva
5.4.2018







Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry sekä Hämeen Seudun Taideyhdistys ry täyttävät tänä vuonna 70 vuotta. Taiteilijaseuran juhlanäyttely Viiva 2018 Hämeenlinnan Taidemuseossa 23.3.-13.5.2018.

Suljettu pääsiäisenä 30.3.-2.4.2018

Teoskuvat esillä verkossa tiistaihin 3.4. saakka


Asemanrannan yleisen taidekilpailun 2. vaihe on alkanut. Palkintolautakunta valitsi kilpailutöiden joukosta kuusi parasta ehdotusta, jotka jatkavat kilpailun 2. vaiheeseen.












Mikko Hovi
28.6.2018