Ympäristötalkoot
Hyvän Arjen ympäristötalkoot
Hämeenlinna on järjestänyt viime vuosina erilaisia talkootapahtumia. Talkookohteina on ollut koulujen ja päiväkotien pihoja, uimarantoja, puistoja, yms.
Vuonna
Kesän 2004 aikana järjestettiin talkootyönohjaajan johdolla kahdet pujotalkoot, Varikonniemen niittotalkoot sekä Miemalan koulun ja Sairion päiväkodin pihatalkoot. Seuraavana vuonna käytäntöä jatkettiin ja kesän 2005 aikana pidettiin kahdeksat talkoot. Talkoita pidettiin mm. Idänpään uimarannalla, Jukolan päiväkodissa, Kutalanjoen varrella ja Ojoisten puistossa.

Vuonna 2006 syyskuussa aloitettiin uusi kolmevuotinen Hyvän Arjen Ympäristö -talkoohanke. Hankkeen aikana hämeenlinnalaiset rotaryklubit haastoivat mukaan talkoisiin kaupungin sekä yritysten ja yhdistysten edustajien lisäksi erilaisia seuroja, koululuokkia sekä ympäristöstään kiinnostuneita kaupunkilaisia siistimään Hämeenlinnan puistoja ja viheralueita. Luonnonhoitotoimisto huolehtii talkoiden käytännön järjestelyistä, välineistä ja työhön opastuksesta.

Syksyllä 2006 järjestettiin kolme talkootapahtumaa: Vanhan hautausmaanpuistossa ja Varikonniemessä, rautatieaseman kupeessa sekä Visamäen Vankanlähteellä. Keväällä 2007 talkoohanke jatkui kevätsiivouksen merkeissä Ahveniston Olympiapuistossa, Kutalanjoen varrella ja Tervaniemen ulkoilualueella.
Syksyllä 2007 tehtiin töitä kansallisessa kaupunkipuistomme ytimessä, Kaupunginpuistossa eli Parkissa. Puistossa siistittin talkoovoimin Rehbinderin muistomerkkiä ja paviljongin ympäristöä sekä sekä kasattiin raivausjätteitä.
Viimeksi muokattu
30.12.2008