Vanhan hautausmaan puisto

Vanha hautausmaa on puistoksi muuttunut historiallinen hautausmaa-alue, joka liittyy Turuntien ja Suomen kasarmien maisemaan. Se sai alkunsa 1770-luvulla, kun Hämeenlinnan kaupunki siirrettiin sen nykyiselle paikalleen ja seurakunnan hautausmaa siirrettiin kaupungin rajojen ulkopuolelle.

Hautausmaata laajennettiin useaan otteeseen 1800-luvulla. Kun Ahveniston hautausmaa otettiin käyttöön vuonna 1873, jäi vanha hautausmaa puistoksi ja sen hoito vapaaehtoisten harteille. Puisto pääsi pahasti rapistumaan, ennen kuin seurakunta luovutti alueen kaupungin hoitoon vuonna 1906.

Tunnelmallinen_puisto_syksylla

Vanhasta hautausmaasta tuli 1900-luvun alussa rauhallinen kävelypuisto, kun kaupungin puistovaliokunta ryhtyi hoitamaan aluetta ja järjesti sinne kävelyteitä. Kaupunginpuutarhuri Adolf Andersson suunnitteli alueelle perinpohjaisen uudistuksen, jonka myötä puistoon tehtiin uusia käytäviä ja vanhoja kunnostettiin. Alueelle myös istutettiin uusia puita ja pensaita ja hoitamattomaksi jääneitä hautoja kunnostettiin. Erityisesti Kaupunginpuiston perustajan, kuvernööri Rehbinderin, haudan kunnostus oli puistokomitealle kunnia asia.

Hautausmaalle on haudattu useita Hämeenlinnassa vaikuttaneita merkkihenkilöitä, kuten Jean Sibeliuksen isä Cristian Gustaf Sibelius, joka perusti Hämeenlinnan kuumelasaretin. Puistossa sijaitsee myös empiretyylinen Nordenswan-suvun hautakappeli. Vanhan hautausmaan reunalla on arkkitehti Mika Ernon vuonna 1962 suunnittelema ortodoksinen kirkko.

Nordenswan_hautakappeli


Viimeksi muokattu  23.12.2008

Share
Asiasanat: puistot

Pikalinkit


Eläinlääkäri
Arkisin klo 8-16
Yhteys alueesi kunnaneläinlääkäriin:
Hämeenlinna puh. 03 621 3757
Hauho puh. 03 621 4731
Lammi puh. 03 621 3080

Päivystys virka-ajan jälkeen:
puh. 0600 91885 (maksullinen)

CO2-päästötilanne
Seuraa kaupungin CO2-päästöjä

Ympäristöopas