Arjen pienet positiiviset asiat

Korona virus aiheuttaa paljon ahdistusta ja huolta ympäri maailmaa. Monella on tilanne kotona huono ja vaikka kotonakin menisi hyvin, on jokaiselta varmasti peruuntunut suunnitelmia ja muita tilaisuuksia. Tässä tilanteessa olisi tärkeää kuitenkin miettiä myös positiivisia asioita. Minun ja monen muun elämästä löytyy varmasti positiivisiakin asioita. Näiden positiivisten asioiden ei tarvitse olla isoja tai aivan uusia. Minun arkeni pieniä unelmia ovat esimerkiksi lenkkeilemässä käyminen, pitkään nukkuminen, perheen kanssa ajan viettäminen ja rauha. Monella kotona pitkään kyhjöttäminen saakin aikaan ihan normaalien arkisten asioiden arvostuksen.

Mielestäni eristyksessä olosta kivaa tekee se, ettei ole kiire tehdä mitään tai mennä mihinkään. Harrastuksia tai kaikkia muitakin menoja ei ole enää ollenkaan, joten jää paljon enemmän aikaa tehdä asioita, joihin ei ennen ollut aikaa. Kirjoja ja lehtiä tulee luettua enemmän, Netflix sarjoja tulee katsottua enemmän ja on aikaa vain olla. Käyn urheilemassa ja teen kototreenejä paljon, koska niille löytyy hyvin aikaa.

Nyt ei kuitenkaan kirjaimellisesti tarvitse mennä minnekään ja minä nautin siitä. Se, että on aikaa, on saanut minut lisäämään pientä näpertelyä, siivoamista ja lueskelua. Tällaista pientä tekemistä kun voi tehdä samalla, kun katselee televisiota tai kuuntelee opetusta. Esimerkiksi samalla, kun kuuntelen opetusta Teams-sovelluksesta, yleensä aina rupean siivoamaan tai näpertämään jotain muuta samalla. Ainakin huoneeni pysyy siistinä. Kotoa löytyviä tietokirjoja ja lehtiä on tullut selailtua paljonkin läpi. On mukavaa, että vaikka tauolla voi avata lehden tai ruveta nopeasti leipomaan.

Itse olen peruskoulun yhdeksännellä luokalla. Vaikka koulua käydäänkin aika tarkasti lukujärjestyksen mukaan, voi silti aamulla nukkua pitkään. Koulumatkani taitaa olla alle metrin, eikä aamulla laittautumiseen tarvitse käyttää aikaa. Pitkään nukkuminen ja unenlaadun parantuminen on yksi pieni positiivinen asia tilanteesta. Kotona koulutöitä tehdessäni saan laittaa mukavat vaatteet päälleni.

Jos taas haluan, voin laittautua niin hienosti kuin pystyn. Koulun jälkeen taas voi heti lähteä lenkille tai mennä suoraan sohvalle makaamaan. Ruokaakin voi periaatteessa syödä milloin haluaa. Varsikin kesken tunnin on mukava hakea jokin pieni eväs, jota voi napostella samalla kun tekee koulutöitä. Ruoka tauolla onkin aikaa tehdä oikea juhla-ateria. Mikä voisi olla mahtavampaa!

Koulun takia joudun istumaan pitkiäkin aikoja putkeen. Pitkään istumista yritän tasapainottaa iltapäivällä urheilulla. Ei näitä päiviä millään jaksaisi, jos ei voisi välillä käydä happihyppelyllä. Itsekin harrastan normaalisti viikossa useampaan kertaan liikuntaa. Vaikka harrastuksia ei nyt olekaan, tulee materiaalia opettajilta ja omatoiminen liikkuminen on tärkeää. Liikuntaa voi harrastaa perheenjäsenien kanssa.

Jokainen voi tehdä liikuntalukujärjestyksen, johon keksitään kaikenlaisia mukavia erilaisia lajeja ja tapoja liikkua. Uuden harrastuksen aloittaminen tuskin olisi vaikeaa. Itse käyn paljon juoksemassa ja kävelemässä ulkona. Sisällä voi tehdä kaiken näköisiä treenejä ja harjoituksia, joita on netti täynnä. On hirveän piristävää, kun pitkän ja raskaan koulupäivän jälkeen voi mennä kävelemään metsään ja kerätä muutaman piristävän kukan kotiin.

Uusien harrastusten ei tarvitse välttämättä olla liikunnallisia. Nyt, kun ilmatkin alkavat lämmetä, olen itse alkanut kiinnostua puutarhan ja kasvien hoidosta. Sisätiloissakin voi alkaa istuttaa siemeniä ja pitää kasvien aluista huolta. Ruuanlaitto ja leipominen on myös erittäin mukavaa, kun siihen on tarpeeksi aikaa. Voi tehdä hyvää ruokaa, varsinkin juhlapyhinä koko perheen voimin.

Koronan takia muiden ihmisten näkeminen kasvotusten on aika vähäistä. Kavereihin ja sukulaisiin voi pitää puhelimen välityksellä yhteyttä. Omat sukulaiseni asuvat kaikki eri kaupungeissa, joten heidän näkeminensä ei ole normaalisti aivan jokaviikkoista. Nyt meillä on tapana kerran viikossa koko suvun kanssa pitää Teams-palaveri. Muidenkin sukulaisten kanssa on tullut paljon enemmän soiteltua. Pappani kanssa pelaan shakkia puhelimien välityksellä. Pitää vain olla luova, niin varmasti keksii tekemistä sukulaistensa tai kavereidensa kanssa.

Koronan aiheuttama tilanne on kaikille erittäin kurja. Toisille enemmän kuin toisille. Kaikki voisivat silti surullisten ja ahdistavien ajatusten sijaan keskittyä positiivisempiin ajatuksiin. Jos jotain tästä viruksesta voi oppia, niin sitten arvostamaan pieniäkin asioita ja keskittymään positiivisempiin aiheisiin. Tilanne ei muutu positiivisemmaksi, jos itse keskittyy vain tilanteen negatiivisiin asioihin.

Kun me kaikki kerran joudutaan kotona eristyksissä olemaan, miksei me siitä voitaisi sitten nauttia samalla?

Nea Paavola, 16-vuotias peruskoululainen Hämeenlinnasta