Kaikkien kupla ei puhkea

Koronavirus tuli yllättäen ja muutti kaikkien arkea saapuessaan Suomeen helmi-maaliskuussa. Vain hetkessä koronavirus sujautti meidät poikkeustilakuplan sisälle. Kuplan sisällä arjen rutiinien, sosiaalisten suhteiden, käsihygienian, liikkumisen sekä työ- ja opiskeluelämän säännöt kirjoitettiin uusiksi.

Meille toitotettiin, että kuplan sisällä kuuluu nauttia hetkestä ja toisaalta oppia kestämään kalvavaa epävarmuutta tulevaisuudesta. Kuplan sisällä olemme tottuneet valamaan uskoa siihen, että jonain päivänä pääsemme normaalisti tapaamaan toisiamme. Pääsemme paikan päälle töihin ja kouluun, matkustamaan, mökkeilemään, shoppailemaan ja kahvittelemaan. Poikkeustilakuplan uskotaan ja luvataan puhkeavan jossain vaiheessa – ja silloin riemuitaan normaalin paluuta!

Kuvaus kuplan sisällä elämisestä kuulostaa siltä, että kaikkien tilanne on samalla tavalla sietämätön ja voimme samaistua herkästi jokaisen kansalaisen tilanteeseen. Tärkeää on kuitenkin pohtia, että onko kokemus poikkeustilan aikana elämisestä itseasiassa lainkaan yhtenäinen.

Miten käy yksinäisten ja ihmissuhdevaikeuksissa elävien kuplan? Miten käy monisairaiden tai päihderiippuvaisten kuplan? Miten käy vähävaraisten tai syvästi velkaantuneiden kuplan? Miten käy vailla kotia olevien kuplan?

En halua väittää, että edellä mainituissa elämäntilanteissa olevat ihmiset eivät voisi elää hyvää elämää tai että koronavirus vaikuttaisi samalla tavalla kaikkiin. On tärkeä muistaa, että keskustelu paluusta normaaliin elämään on keskittynyt paljolti asioihin, jotka eivät ole osa normaalia kaikille. Kaikilla ei ole luvassa paluuta vakavaraisen, perusterveen, mahdollisuuksien täyteisen tai välitetyn ihmisen arkeen. Monien elämä on ollut valitettavan niukkaa ja vaikeaa jo ennen korona-kuplaa.

On tärkeää pitää pinnalla moniäänistä ja huomioivaa keskustelua siitä, että kaikenlainen ihmiselämä on arvokasta. Tämä on tärkeää siksi, että emme arvota ihmiselämän normaaliutta.

On huomioitava ihmiselämän monimuotoisuus ja jokaisen ihmisen arvo. Toivoa sopii, että me kaikki pystyisimme pitämään kiinni välittämisestä, auttamisesta ja solidaarisuudesta myös poikkeustilakuplan puhjettua. Koronavirus koskettaa meitä kaikkia jollain tapaa, aivan kuin isot tai pienet vaikeudet elämänkulun aikana. Ei anneta keskustelun valoisammasta tulevaisuudesta kuulua vain meistä osalle.

Eveliina Julkunen
sosiaalityöntekijä, YTM