Linnan Business Turnajaiset – starttipäivän herättelevät alustukset johdattivat oman kasvuidean kirkastamiseen

Blogissa seurataan Linnan Business Turnajaisten tekijöitä ja tunnelmia matkalla kohti finaalia 16. joulukuuta.

Linnan Business Turnajaisten KASVUsarja starttasi 1.9., kun kokoonnuimme Parkin aamukahveille kuulemaan digitalisaatio ja kiertotalousyrittäjä Ville Availan ja keksijä Perttu Pölösen innostavat ja herättelevät puheenvuorot maailman muutoksesta sekä tulevaisuudesta. Molempien ajatuksia herättävissä puheenvuoroissa korostuivat asiakasymmärryksen tärkeys ja fakta siitä, että maailma muuttuu koko ajan ja yritysten on kehityttävä sen mukana. Haastavista ajoista huolimatta liiketoimintaa on kehitettävä jatkuvasti, eli on tehtävä toimenpiteitä huomisen liiketoimintaa varten ja valmistauduttava tulevaisuuden muutokseen, joka ei pääty koronapandemian hellitettyä.

Kolme henkilöä keskustelee keskenään läpppärit slylissää.

Alustuspuheenvuorojen jälkeen jatkoimme päivää KASVUsarjaan mukaan valittujen 10 yrittäjän kanssa. Iltapäivää oli vetämässä Greta Tanskanen Nordic Marketingilta, joka on vahvasti mukana koko kasvupolun ajan kanssani viemässä yritysten kasvuideoita eteenpäin. Esittäytymisten ja käytännön asioiden jälkeen päästiin heti asiaan eli oman kasvuidean kirkastamiseen.

Gretan johdolla lähdettiin kirkastamaan ideaa 8. kohdan pohdintatehtävän avulla:

  1. Toimialan muutokset ja vaikutukset?
  2. Kasvuidea à MITÄ? KENELLE? MIKSI? MITEN?
  3. Visio?
  4. Asiakkaat?
  5. Kilpailutilanne?
  6. Erityisyys?
  7. Jakelutiet ja kanavat?
  8. Resursointi ja osaaminen?
Otto Kanerva ja Miikka Anttila pöydän ääressä

Päivän päätteeksi todellakin hymyilytti! Pitkästä aikaa pääsimme kohtaamaan ihmisiä livenä ja keskustelemaan. Meille on valikoitunut mukaan 10 toimijaa, joiden kanssa pääsen tiiviisti tekemään töitä ja auttamaan heitä oman toiminnan kehittämisessä. Luvassa on syksyn aikana todella inspiroivia alustuksia ja hyviä valmennuksia. Päivän kruunasi toimijoiden innostus ja sitoutuminen oman toiminnan eteenpäin viemiseen!

Naiset juttelevat pöydän äärellä

Kirjoittaja Outi Mertamo on Linnan Kehitys Oy:n matkailu-asiantuntija.