Välillä tulee mahaplätsejä ja välillä kierre onnistuu täydellisesti
Meillä asuu teini. Se meni viime vuoden lopulla yläkertaan, omaan huoneeseen. Nyt sitä näkee ruokapöydässä ja silloin tällöin myös vilahdukselta olohuoneessa. Varma merkki teinin olemassa olosta on keittiöstä kadonneet astiat.
Erityisen varovainen saa olla silloin kun teinin kavereita tulee kylään. Ei saa sanoa kavereille mitään noloa esimerkiksi ”mitäs kuuluu” tai että ”miten meni joululoma”. Se on ehdottomasti kielletty. Mielellään kuitenkin kaupasta pitää tuoda raffeleita ja pepsi maxia.
Teini on myös vaihtanut kielekseen finglishin. Tästä merkkinä on epämääräiset whatsapp-viestit jossa lentelee lyhenteet fry ja no cap. Koska en ole mikään boomeri, olen reippaana äitinä aina kvg ja sitten vasta vastannut. Välillä teini vastaa sydämellä. Se on meidän merkki toisillemme että vaikka nyt on se aika että äiti on vähän nolo, on hän silti rakas. Ja niin on teinikin.
On teini silti aika ihana. Uimahallissa hän varmistaa, että äiti varmasti katsoo kun tekee voltin altaaseen. Tai kun elokuvassa tulee jännittävä kohta, ottaa kädestä. Käsi joka on kasvanut omani kokoiseksi kuin varkain. Käsi johon mahtuu silloin tällöin myös äidin käsi eikä vain puhelin.
Teini on myös alkanut keskustelemaan ihan uudella tavalla. Teiniä kiinnostaa yhä enemmän yhteiskunnalliset asiat ja hän mielellään jakaa ajatuksiaan kanssani. Mielipide vaihtuu asioista solkenaan mutta sitähän varten mielipide on, että sen voi vaihtaa. Keskustelutaito on taito mitä harjoitellaan siinä missä harjoitellaan volttia altaaseen. Välillä tulee mahaplätsejä ja välillä kierre onnistuu täydellisesti. Pääasia on, että harjoitellaan. Äitikin harjoittelee. No cap.
Työssäni tapaan nuoria viikottain. Aloitan jokaisen tunnin samalla lailla: kysyn mitä kuuluu, tai onko sulla joku juttu minkä haluat kertoa. Piirin tarkoituksena on pysähtyä kuulemaan toisemme. Kuulemaan toistemme tarinoita menneestä viikosta. Sitähän keskustelu parhaimmillaan on kuuntelemista, läsnäoloa ja asioiden sanoiksi pukemista.
Suvi Seppälä
Hämeenlinnan Miniteatteri