Osallistava budjetointi
Hämeenlinnan kaupunki päätti kokeilla osallistavaa budjetointia vuoden 2022 aikana ja jatkaa sitä myös vuonna 2023. Osallistavaan budjetointiin on osoitettu 30 000 euroa.
Osallistavassa budjetoinnissa hämeenlinnalaiset kutsutaan mukaan kehittämään omaa kaupunkiaan. Asukkaat pääsevät päättämään siitä, miten julkisia varoja käytetään.
Aikataulu 2023
- Osallistavan budjetoinnin ideavaihe avoinna 1.-30.11.2022
- Ehdotuksia saatiin 47
- Äänestysvaiheeseen pääsi 18 ehdotusta
- Äänestys avoinna 16.1.-31.1.2023
- Voittajaksi nousi 327 äänellä Skate ry:n ehdotus Hämeensaaren skeittipuiston kehittämisestä
- Voittanut ehdotus toteutetaan vuoden 2023 aikana yhdessä Skate ry:n kanssa
Osallistavan budjetoinnin ehdot
- idean tulee olla lainmukainen
- idean toteuttaminen tulee olla kaupungin toimivallassa
- idean kaikki kustannukset mahtuvat osallistavan budjetoinnin määrärahan budjettiin, 30 000 euroa
- idea on kaupungin ylläpidettävissä jatkossa ilman uusia merkittäviä kustannuksia
- idea on epäkaupallinen
- idea on syrjimätön ja yhdenvertaisuutta edistävä
- idea voidaan toteuttaa vuoden 2023 aikana
Osallistavan budjetoinnin voittaja 2022 on Kantolan Frisbeegolfrata
Vuoden 2022 osallistavan budjetoinnin äänestys päättyi sunnuntaina 12.6.2022. Ääniä annettiin kaikkiaan 1124 kappaletta ja voittajaksi nousi 284 äänellä ehdotus Kantolan frisbeegolfradasta. Toiseksi tuli ehdotus Skeittiparkki Hämptonista 189 äänellä ja kolmanneksi Iittala Arboretum 120 äänellä.
Ehdotuksen mukainen 18-väyläinen rata rakennetaan Kantolan tapahtumapuiston yhteyteen myötäillen alueen rantakaistaletta. Ehdotuksen kustannusarvioksi on laskettu 30 000 euroa ja sen toteutuksesta vastaa kaupunkirakennetoimiala yhdessä Hämeenlinnan Discaajat ry:n kanssa.