Presidentivaali
Tasavallan presidentti valitaan välittömällä vaalilla syntyperäisistä Suomen kansalaisista kuuden vuoden toimikaudeksi. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi enintään kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi.
Presidentiksi valitaan ehdokas, joka saa vaalissa enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Jos kukaan ehdokkaista ei ole saanut enemmistöä annetuista äänistä, toimitetaan uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä. Presidentiksi valitaan tällöin uudessa vaalissa enemmän ääniä saanut ehdokas. Jos on asetettu vain yksi ehdokas, hän tulee valituksi presidentiksi ilman vaalia.
Sinä voit äänestää eduskuntavaaleissa,
- jos olet Suomen kansalainen ja
- jos olet täyttänyt 18 vuotta viimeistään 28.1.2024
Jos sinulla on oikeus äänestää, saat siitä kotiisi kirjeen. Kirjeessä on äänioikeusilmoitus sekä tieto omasta äänestysalueestasi ja missä voit äänestää varsinaisena vaalipäivänä.
Saat ilmoituskortin sähköisenä, jos olet ottanut Suomi.fi-palvelun käyttöön. Voit valita, äänestätkö vaalipäivänä vai ennakkoon.
Ota äänestykseen mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi passi, henkilökortti tai ajokortti.
Vaalien aika
Ensimmäinen kierros
Ensimmäinen vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024. Vaalihuoneistot ovat avoinna klo 9-20. Ennakkoäänestys kotimaassa on 17.-23.1.2024, ja ennakkoäänestyspaikat ovat avoinna erikseen ilmoitettavaan aikaan.
Toinen kierros
Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024. Vaalihuoneistot avoinna klo 9-20. Ennakkoäänestys kotimaassa on 31.1.-6.2.2024, ja ennakkoäänestyspaikat ovat avoinna erikseen ilmoitettavaan aikaan.
Kotiäänestys
Jos kykysi liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, että sinun on kohtuuttoman vaikeaa mennä äänestyspaikalle ja äänestää siellä, voit äänestää ennakkoon kotonasi. Ilmoittaudu kotiäänestykseen oman kuntasi keskusvaalilautakunnalle viimeistään 16.1.2024 kello 16 (ensimmäinen kierros), ja 30.1.2024 kello 16 (toinen kierros).
Laitosäänestys
Laitoksissa saa äänestää ennakolta vain niissä hoidettavina olevat tai niihin otetut henkilöt. Laitosäänestys järjestetään 17.1.-23.1.2024 ja 31.1.-6.2.2024.
Laitosäänestyksestä huolehtivat kaupunginhallituksen asettamat vaalitoimikunnat. Vaalitoimikunnat ilmoittavat toimitettavasta ennakkoäänestyksen ajankohdasta laitoksissa julkipantavin ilmoituksin.
Vaalilaissa tarkoitettuja laitoksia ovat sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat sosiaalihuollon toimintayksiköt ja rangaistuslaitokset.
Sosiaalihuollon toimintayksiköiden yhteydessä olevat vuokra-asunnot eivät ole laitosäänestyksen piirissä.
Äänestyspaikat
Äänestysalueet ja vaalipäivän äänestyspaikat löytyvät kaupungin karttapalvelusta.