Digitalisaation historia
Hämeenlinna tunnetaan kuntakentässä digitaalisuuden edelläkävijänä. Pisin digitaalisten palvelujen kehittämistarina on kirjastolla, joka jo 1990-luvulla lähti kehittämään sähköisiä asiakaspalveluja.
Hämeenlinnan kehitystyön pohjalta ponnistaa valtioneuvoston kärkihankestatuksen saanut Omaolo ja digitaaliset arvopalvelut-hanke.
Toinen merkittävä kehitystyö on tehty opetuspalveluissa, jossa aloitettiin systemaattinen tieto- ja viestintäteknologiastrategian toteuttaminen vuonna 2009. Resurssit on käytetty viisaasti kolmella kärjellä: laitteet, järjestelmät ja osaamisen kehittäminen.
Hämeenlinnalaisen verkostonjohtamisen ja ideoinnin tuloksena on syntynyt mm. Airo, sähköinen työtila kaikille perusopetuksen oppilaille. Hämeenlinnan opettajat hyödyntävät laajasti sähköisiä oppimateriaaleja ja pedagogista tukea antaa oman organisaation sisältä löytyneet opettajat ns. ICT-veijarit. Tämä malli on myös leviämässä nyt ministeriön linjauksilla koko maahan.
Monia muitakin sähköisiä palveluja on otettu käyttöön vuosien aikana mm.
- chat-palvelu
- ikäihmisten ensikontaktilomake,
- sähköinen toimeentulotukihakemus ja palvelutarpeen arviointi,
- sähköinen päivähoitohakemus,
- sähköinen palautekanava,
- sähköinen lupapalvelu,
- HämeWiki -tietopalvelu,
- ikäihmisten kotihoidon toiminnanohjaus ja
- ikäihmisten lääkkeenjakeluautomaatit.
Open Hämeenlinna
Vuonna 2018 käynnistetty ekosysteemityö vahvistaa Hämeenlinnassa avointa yhteistyötä. Se yhdistää yritykset, tutkimuslaitokset, opiskelijat ja eri yhteisöt. Ekosysteemit ovat osa Hämeenlinnan kaupungin elinvoimaohjelmaa.