Vekka Tours: Historian havinaa Hauholla

Hauholla on pieneen kokoonsa nähden pitkä historia takanaan. Hauholla on ollut asutusta jo kivikaudella ja rautakautisia kalmistoja, sekä tuoreempia uhrikiviä löytyy alueelta useampia. Useimpien Hauhon nykyisten kylien nimet mainitaan 1400-luvun historiakirjoissa ja Hauhokin on mainittu ensimmäisen kerran historiallisissa kirjoissa jo 1329! Vaikka Hauho on ollut perinteinen maanviljelykseen keskittyvä kylä, oli se aikanaan myös erittäin tunnettu hevoskärryjen ja -rattaiden valmistuksesta. Nykypäivänä Hauholta löytyy useita yleisölle ainakin osittain avoimia, hyvin hoidettuja ja tunnettuja Kartanoita kuten esimerkiksi Hahkiala ja Hovinkartano. Hämeen kartanovyöhyke onkin yksi Suomen vanhimmista. Aivan Hauhon vanhan raitin kupeessa sijaitsee upea harmaakivikirkko – Hauhon kirkko, joka on rakennettu arvelujen mukaan jo 1500-luvun alussa. Hauhon kirkkohistoriassa mainitaan myös Paavin panna ja siihen liittyvät neljä oravaa, jotka vielä nykypäivänäkin koristavat Hauhon vaakunaa. Tästä kaikesta saat kuulla lisää retkipäivän aikana!